Aurinko sinnittellee viimesijään.

Son kaamos alakamasa. Kauhu toisille, toisille ilonaihe. Vajjaan kuustuntija aurinkoarmas Naruskan tasala koittaa vielä ylös kiivetä, mutta kohta sille Tukikohan tasalla tullee ajat, jollon se ei jaksa Kuukkumaharjun ylitte nousta.

Pilivisenä päivänä tuntuu jo näimmarraskuun puolivälisä, että ei se liijonnouse ennää ollenkaan. Mutteise nin ole. Pilivetko väistyy, nin vielä se valovaan jakkaa.

Lunta meilon kymmenkunta senttijä. Se mukavasti valasee, vaikkei paistaskaa. Postikorttimaisemija sitä saa lyhven päivänaijjan ihhaila...

Tukikohasta pisemmile yöunile pikkuhilijaa siirtyilemissiin tähä.