maanantai 6. marraskuuta 2017

Kallelan marraskuun kaamostarjous.

Mettästysaika kun hirvenpyyntiä lukuun ottamatta on ohi, niin Kallelan varauskirja on tyhjenemään päin verrattuna kesään ja alkusyksyyn. Kun kuitenkin meneillään ovat parhaat pimeät kaamoksen muodossa, niin joku saattaisi olla kiinnostunut kokemaan jotain sellaista, mitä mahdollisesti ei ole päässyt koskaan livenä näkemään.

Kaksi pimeää vastakkain on ihan kiva juttu. On hyvä syy olla oikeastaan tekemättä mitään. Lyhyen päivänvalon ajan voi haukata ulkona happea ja seurailla vaikka joen virtausta. Ja voihan tuota, jos lumet pysyvät maassa, lueskella eri eläinten jälkiä hangelta. Ja saattaapa niitä nähdäkin luonnossa, joskin karhun näkeminen on aika epätodennäköistä.

Kallelassa voi istuskella takkatulen loisteessa. Pihatuliakin voi pidellä Kallelan tulipaikalla kosken kohinaa kuunnellen. Ja jos selkeä yö kohdalle sattuu, niin revontulet ovat täällä valosaasteettomalla alueella kirkaampia kuin konsanaan muualla.

Lyhyenäkin päivänä ehtii hyvin pinkaista Karhutunturiin päiväretkelle. Tai Kullaojan putoukselle. Tai voi ajella Tuntsalle, kunhan tien kunnon etukäteen selvittää.

Näpsin Kallelasta tänään muutaman kuvan sen nykyisestä kalustuksesta ja varustetasosta. Joka ei nettiä kaipaa, ei välitä siitäkään tiedosta, että Kallelassa toimii langaton wifiverkko tai ethernetkaapelilla yhteydet vaikkapa läppäriin. Ei huippunopeuksilla, mutta 3G -antennilla tulee sisään 10-12 Mbit ja lähtee 2-5 Mbittiä sekunnissa. Televisio, jääkaappi, sähköliesi, kahvinkeitin, vedenkeitin, mikro. Juokseva vesi omasta porakaivosta. Sisävessa. Eli suunnilleen kaikki, mitä nykyihminen kaipaa. Ja jos haluaa elää ilman näitä, niin vallassaan. Ei sähkövermeitä pakko käyttää ole.










Viikkovuokra marraskuun ajan 250 €uroa. Hintaan sisältyy liinavaatteet kahdelle.

Lyhyemmät jaksot 50 €uroa vuorokausi, liinavaatteet kahdelle.

Tukikohasta varauskirjan täyttymistä odottelemisiin tähän.

5 kommenttia:

  1. Marraskuussa ei ole lomaa, mutta itsenäisyyspäivän viikko olisi. Miltäpä varauskirja silloin näyttää kyselee Virpi ja Urpo Riikonen Petäjävedeltä.

    VastaaPoista
  2. Joulukuulla on varattuna vain Joulu/uudenvuoden seutu. Samalla taksalla puoleenkuuhun joulukuuta luvataan...Ukka

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Soppii, 2.-9.12.2017 merkattu varauskirjoihin ja kansiin. Ukka

    VastaaPoista
  5. Kiitti, olemme yhteyksissä lähemmin. Virpi

    VastaaPoista