lauantai 9. huhtikuuta 2016

250 vuosirengasta Artun seuraavassa pärepuussa.

Kasperi ja Sodankylän Poutsi kävivät luvan päältä kelkkailemassa Politimavaaran itärinteellä. Kelkkakelit eivät olleet tänään parhaalla mallilla, vaan kelkat kulkivat lähinnä pohjia myöten.

Pärepuu kuitenkin löytyi Sallan Yhteismetsän luvalla ja myös kaatui. Tyvikiekko oli tarkan laskennan kohteena Tukikohan keittiössä. Neula viimevuotiseen tapaan aina kymmenen vuoden laskennan jälkeen kiinni ja eteenpäin. Vuosirenkaita löytyi aikalailla tasan 250 kipaletta. Jos luku heittää yhtään, niin joku vuosirengas saattoi jäädä tiheimmiltä kohdilta lukematta.


Siinäpä se valittu puu on kuvattuna tyvestä latvaa kohti ennen kaatamista. 



Ammattimetsuri Poutanen kaataa puun haluamaansa suuntaan.

Petäjän tilavuudeksi kaikkineen mitattiin 720 litraa. Siitä on kiskottavaksi kelpaavaa pärepuuta 600 litraa, eli rapia puoli kiintoa. Armas osaisi paremmin kertoa, kuinka monta pärekoria tuosta määrästä syntyy, mutta kymmeniä se luku on.




Pari kertaa pehmeä upottava hanki teki kepposet kelkkamiehelle. Pulkka puineen käväisi pariinkin kertaan nurin matkalla Tukikohtaan. Perille ensimmäinen kuorma kuitenkin tuli. Toinen kuorma haetaan pyhäpäivän ratoksi siinä toiveessa, että ensi yöksi tulisi pikkupakkanen, kuten luvassa on.




Tukikohasta pärepuukuorman vientiä Petäjävedelle suunnittelemisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti