perjantai 2. tammikuuta 2015

Puumalan paukkeessa.

Mummelin ja Ukan vuosi vaihtui suunnitelmien mukaisesti Puumalassa muutaman Ukan armeijakaverin mökkimiljöössä. Isäntäväkemme vei meidät maalaiset erään itäisen naapurimaamme asukkaan järjestämään ilotulitukseen, joka osoittautuikin varsinaiseksi paukkujuhlaksi. Onneksi rauhanomaiseksi sellaiseksi.

Kuutisenkymmentä vuotta piti elää, ennen kuin livenä näki isommalla rahalla pystyyn pannun ilotulituksen, jonka järjestäjä juhlistaa vuoden vaihtumista siitä pikku syystä, että hänen vaimollaan sattuu olemaan syntymäpäivä uudenvuoden aikoihin.

Korvat ovat lukossa vajaan sadan metrin päässä olleen paukuttelupaikan jytkyistä, mutta valoshow oli tosi mieleenpainuva. Muutaman kuvan sai Ukka tallennettua kännykällä. Mummeli laittaa omiaan varmaankin esille, kunhan kotiudumme.




Tukikohasta vielä kaukana tähän.

1 kommentti:

  1. Ja toivottavasti, ei kukaan loukannut silmiään, sillä kuulemma Hesassa, sitä oli jälleen tapahtunut paljon ja onneksi, ei juurikaan paukkunut Hetan Majatalon seuduilla, mutta läheisellä Torilla kylläkin, jota osa, oli mennyt katselemaan, mutta nukuin jo siihen aikaan, eli paukuttomat ilotulitteet, ovat ihan mahtavia, joita olen kahdesti nähnyt Rolling Stones:in konserteissa vuosina 1995/1998.

    VastaaPoista