perjantai 23. tammikuuta 2015

Tinttien varpaanlämmitinkaapeli kokeilussa.

Kaikkia pitää kokeilla. Nuo lintulaudan kävijät käyvät välillä sääliksi, kun näkee niiden seisoskelevan yhdellä jalalla, kun toista pitää lämmitellä höyhenpuvun sisällä. Aivan selkeästi niiden varpaisiin käy pakkasella kylmä. Eikä se ihme olekaan, kun niiden paljaita jalkoja katselee.

Saattaahan niillä toisaalta olla jaloissa verenkiertoa niin, ettei varpaita tai kynsiä palele. Luontokappaleilla on monasti sellaisia ominaisuuksia, jotka meiltä ihmisiltä puuttuvat. Poro esimerkiksi ei jalkojaan kärvistele kovallakaan pakkasella, vaan niissä kiertää veri niin tiuhaan, ettei pakkanen niihin vaikuta.

Ukalla tuli tilattua kylmiönkoneiston lämmittämiseen tuommoinen kahden metrin mittainen lämmityskaapeli. Näillä näkymin taitaa olla kuitenkin niin, että Huoltovarman asentaja sai monien värikkäiden vaiheiden jälkeen Ukan kylmiön toimimaan pakkasellakin omillaan, joten lämpökaapelia ei siihen toistaiseksi tarvita. Kylmiö on nyt pelannut muutaman päivän ajan viimeisten säätöjen jälkeen, vaikka pakkanen kipaisi jo lukemissa -34 astetta ulkosalla.

Muovipäällsyteinen kaapeli odottelee nyt tinttien hyväksyntää lintulaudan ympärille vedettynä. Luonnon oksaan verrattuna kaapeli saattaa olla liukas tintin kynsille, mutta luulisi niiden oivaltavan piankin, että vihreä oksa on lämmin...


Sähköteholtaan tuo kaapeli ei ole kuin vaivaiset parikymmentä wattia, eli yhden ylimääräisen pikkulampun verran sähköä vievällä kaapelinpätkällä ei Ukan sähkölasku mihinkään pomppaa.

Tukikohasta vihreää oksaa seurailemisiin tähän.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti kylmäkoneongelmat ovat nyt ratkaistuja ja on hyvää, että kaapelia voi käyttää moneen juttuun!

    VastaaPoista