sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Makaroonimaasta pohjoisen pakkasiin.

Uusittiin tuossa syksyllä Retkeilymajan kylmiökoneisto. Vanha kone olikin suunnilleen esihistorialliselta ajalta, eli jostain 1980 -luvun alusta. Sen koneisto myös sijaitsi ongelmallisessa paikassa kellarikäytävän päässä, missä se piti kovanlaista meteliä, eikä se oikein meinannut kesäiseen aikaan jaksaa käydä kunnolla, kun ulkoa ei tullut jäähdytysilmaa tarpeeksi.

Uutta konetta asennettaessa tuumimme sallalaisen Huoltovarman omistajan kanssa, että se kannattaa asentaa ulkoilmaan, jolloin jäähdytysilma riittää kesäaikana, eikä koneen hurina haittaa sisätilojen asukkaiden elämää muutoin.

Hiukkasen Ukkaa epäilytti koneen alkuperämaan perusteella, miten se mahtaa pohjolan pakkasissa pelittää. Ja vasta ne epäilyt muuttuivat todeksi, kun ensimmäisen kerran tuli -35 astetta pakkasta. Kone meni takapihan seinustalla hiljaiseksi. Ja samalla alkoi kylmiö muuttua huoneenlämpöiseksi.

Takuuhuoltaja totesi käynnillään, että kone on kunnossa. Häiriö johtui kuulemma vain liian kylmästä. Ohjeena oli, että Ukka laittaa koneen päälle hupun, kuten oli jossain Suomulla päin vastaavalle koneistolle pitänyt tehdä. Joten eikun huppua päälle, villojen kanssa, eli karhuntaljan. Sellaisen keltaisen.

No eipä mitään. Tultiin vuodenvaihteella kotiin, niin kone oli seisauksissa. Pakkasta oli -32. Rakkine kuitenkin käynnistyi omia aikojaan, kun pakkanen hellitti lukemiin -27.

Toissapäivänä pakkasta oli vain -17, kun kone taas sanoi työsopimuksen irti. Tuulen jäähdyttävä vaikutus oli ilmeinen, koska vinkka puhalsi idästä, joka perinteisesti ei kesää tuo. Italialainen pelti oli ulkona kylmää kuin yö.

Ukka hyökkäsi arjen tullen rautakauppaan. Sieltä viiden sentin paksuista uretaanilevyä pari kappaletta. Ja niistä palapeli, kun ei tuommoiselle seinään kiinnikkeillä asennetulle laitteelle johto- ja putkiulokkeineen pysty kiinteää lootaa rakentamaan.

Uretaanisuojan saatuaan kone lähti käyntiin, kun sille annettiin hieman lisälämpöä auton sisätilanlämmittimellä alkajaisiksi. Nyt kone on käynyt vuorokauden verran, vaikka pakkanen on käynyt -25 asteeessa ja lisäksi on tuullut aivan heleskutisti. Ja kylmästi.

Eihän se suoja ihan tehdastekoiselta tietenkään näytä, mutta jos hommansa hoitaa, niin vallassaan


Tukikohasta kuittisekamelskassa aikansa kuluksi näpertelemisiin tähän.

1 kommentti:

  1. No toivottavasti toimii sitten kans pysyvästi tulevaisuudessa, mutta ikävä jää vanhan koneen rentouttavaa hurinaa, joten soittakaa sille muistomusaa esim. poljettavalla harmoonilla, sillä ehkä se kuulee sen siellä jossakin kylmäkoneiden rajan tuollapuolen?

    VastaaPoista