Tekivät sitten tien Karhutunturin päälle. Parantelivat huoltotietä, kun siellä on erinäisiä vermeitä Soneralla ja muillakin. Ihan laelle asti on nyt autolla ajettava tie, joka kuitenkin sulkeutunee pikapuolin, koska Karhutunturin kodan jälkeiselle osuudelle oli jo pystytetty puomin rakenneraudat.
Ukka ei voinut mieltään malttaa, kun Helsingin Steinerkoululaisia kohta kolmekymmentä reissua tänne kuskannut Maanteiden Kuningas Pauli ilmoitti, ettei hän koskaan ole käynyt Karhutunturin kotaa korkeammalla. Joten eikun Kunkku kyytiin ja menoksi. Sivutuotteena tunturiin pääsi myös kaksi oppilasta, jotka ovat kovan räkätaudin vuoksi ulkonaliikkumiskiellossa.
Lexus kiipesi tunturiin kuin orava. Harmi hiukan, että aamupäivän puolella tunturin laki oli sumupilven peitossa, mutta nyt on Kunkkukin valloittanut Karhutunturin.
Huonompijalkaisille tämmöinen mahdollisuus kesäaikana on tietenkin ihan hyvä juttu. Talvellahan tunturin voi valloittaa konevoimalla, kun alla on moottorikelkka. Nehän Karhutunturissa jonkun verran talvella pärisevätkin, vaikka suurin osa retkeilee silloinkin hiihtämällä.
Kesäaikana tie puoltaa puomi lukittunakin paikkaansa siinä, että kodan yläpuolinen kivikko on nyt tien myötä tasoittunut tosi hyväksi ja helpoksi kävelijöille.
Parantunut yhteys Karhutunturin lakeen ei todennäköisesti ainakaan vähennä tämän Naruskan maamerkin suosiota retkikohteena.
Tukikohdasta iltapäivän auringossa kylpemisiin tähän.
Jaha. Juuri kun vanha maantie alkoi olla kauniisti "maastoutunut". Kaipa se sorabaana sitten välttämätön on. Mutta kumminkin :(
VastaaPoistaEi tämä ihan moottoritieluokkaa ole. Yhden auton verran siihen leveydestään mahtuu. Ilmeisesti sinne on menossa jotain sen verran painavampaa, ettei se ilmateitse, eikä hankien päällä kulje...
VastaaPoistaTekniikka parantelee täällä yhteyksiä, kuten Karhutunturiin vedelty valokuitukin, joka palvelee Sonerayhteyksiä ja kohta kait DNA-rätinälinjaakin, kun net meni kihloihin, vai oliko se naimisiin...
Niin, onhan sitä Ukan kuljettamana, menty Karhun Kodalle Moottorikelkalla maanantaina 3.4.2006, kun olimme sillä silloisen Lahden Ammattikorkeakoulun järjestämällä, liikuntapainotteisella leirillä, kuten muistanee Ukka, eli ainakin kahta meistä, ei annettu hiihtää ylös, eikä alas, kun ei maastohiihtotekniikka, olisi siihen riittänyt, vaikka laskettelu kylläkin sujui, kuten nykyiselläänkin. Vastahan vuosia myöhemmin, tajusin sen olleen nimenomaan Ukka, joka Meitä kuljetti, vaikka jo tuona huhtikuisena maanantaina, tuli juteltua Mummelin kanssa silloisen LAMK:n tilausbussissa paluumatkalla Sallan Hiihtokeskukseen.
VastaaPoista