Sehän on tuo meitin koira suviaikana joskus kaivellu ittesä vappaale aitojen alitte. Kessää se varmaanki ootellee nytki, että pääsis punttaamaa, ninko joskus. Nyt sillä olis aikas heleppo mahollisuus lähtee talavilenkile. Aitakorkeutta on sen kopin päälä olevilta hangilta ehken kolokytäsenttijä, ei ainakas kovimpaljoo enempää. Muutako loikkais ja lähtis latomaan.
Näinä pulasina aikona Rihla kuiten on sevverra viisossaan, ettei se poistu ruokintapaikaltasa mihinkää. Son varma tieto, että päivääkään ei ruokkimata elämässään ole jääny, eikä jää, jos pääni saan pittää.
Kuurous sitä vaivaa. Son joko ihan kuuro tai sittehhuonokuulosista huonokuulosin. Verenperintövä seki.
Tukikohasta Tukikohan ja Kallelavvälijä eelleen ramppaamissiin tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti