tiistai 31. toukokuuta 2016

Naruskan marjakatsaus ynnä muuta 2016.

Pikku kierros Naruskan kylän ympäristön jängillä kertoo hyvää ja huonoa. Ihan hyvää on se, että hilla on avosoilla täydessä kukkaloistossaan ja jonkun verran on myös pölyttämiseen tarvittavia hyönteisiä.

Huonoa vuorostaan on se, että pääkukinta on liian aikaisessa ajatellen kesäkuun alkupuoliskon aikana usein esiintyviä halloja. Lapissa ollaan aika yleisesti sitä mieltä, että mitä myöhempään hilla kukkii, sitä varmemmin sato omaa onnistumismahdollisuuksia.



Hallan lisäksi hillaa voivat kurittaan muutkin sääolosuhteet kuin halla. Kovat sadekuurot pieksävät hillan kukintoja joskus hankalana aikana, kun kukat ovat parhaimmillaan auki ja pölytyskunossa. Hillahan on kaksikotinen kasvi, joten suolla näkyvissä valkoisena loistavissa mättäissä saattaa olla vain hillan hedekukkia, joihin ei marjaa tule. Ne on niitä poikia.

Emikukkiin tulee marja, jos tullakseen on. Luonnossa on muutamiakin soita, joissa enemmistönä ovat hedekukat. Ne voivat hillankukat huonolla tuurilla olla yhdellä suolla kaikkikin hedekukkia, jolloin homma ei onnistu lainkaan. Mummeli muistelee, että Rikkilammen rannoilla on hedekukkaisten hillankukkien alue, jolle ei marjoja tule.

Pitkä sääennuste lupailee rapian viikon päähän kylmenevää ja samalla nollakeliä yölämpötilaksi. Toivottavasti ennuste ei pidä paikkaansa, mutta senhän näkee, ken elää. Helteiden jälkeen on ehkä luvassa ukkoskuuroja, jotka joskus tuohoilevat ainakin paikallisesti hillan kukintoa.


Rentukka kukkii hillan lailla hiukan etuajassa. Jokivarressa rentukka antaa mukavaa väriä rannoille ja muissa paikoissa, kuten yllä olevan kuvan hetteessä, rentukka loistaa kirkkaan keltaisena.

Lähipäivät ja lähimmät kaksi viikkoa ovat ennakkoon ajatellen kriittiset ajat hillale ja myös mustikalle. Pienen sateen kun Naruska saisi lähiaikoina, niin saattaisivat pölyttäjät lisääntyä. Nyt on ollut hyönteisten lisääntymiselle pitkähkö kuiva jakso hellekeleineen. Lätäköt kuivuvat, eikä sääski ja muut pörriäiset pääse täysillä lisääntymään.

Kuiva jakso on pudotellut Naruskajoen vedenpintaa hyvin lähelle kesävesipintaa. Kohta, jos vanhat merkit paikkansa pitävät, alkaa kala pintasyöntinsä. Perhomiehiä tieto varmaankin ilahduttaa. Tuleva ehkä kylmä jakso ei vuorostaan kalastuksen kannalta kuulosta ihan hyvältä.

Luonnon armoilla täällä kaikessa mennään. Jos hyvin käy, niin käyköön. Jos huonosti, niin vallassaan.

Tukikohasta rauhassa odottelemisiin tähän.

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti ei ennuste pidä ainakaan 100% paikkaansa. Mitenkäs on ukka lupahinnasto tälle vuodelle? Nm kohtapuoliin siällä.

    VastaaPoista
  2. Ennustaminen varsinkin oikein on vaikea laji. Luonto antaa tai jättää antamatta, sen kanssa ei voi kuin tyytyä siihen, mitä tuleman pitää.

    Kalastuslupien osalta kävi viikonloppuna Ylikemin kalastusalueen pomo istahtamassa ruokapöydässä kalanpoikasten jakoreisullaan. Toi mukanaan muutaman tuliterän lupavihkon ja tiedon, että vuoden 2015 hinnasto on voimissaan vielä vuonna 2016, joten nettisivuillamme oleva hinasto pitelee paikkansa. Päivitän sen sinne hetkohta, kun kerkiän...

    Ukka

    VastaaPoista
  3. Hieno homma. Kiitoksia. Poikkeamme siis tukikohdassa luvat ostamassa kun ohi päräytämme.

    VastaaPoista