Tännään oli hiukka toinen tilanne. Olin viemäsä puukkomestarija saunalle herrain kirkonkyläle. Ajelin täyteen lastatun tukkirekan takana puolenkytä kilsaa kirkolta. Kaheksankympin nopeusrajotus kummuuttu sataseksi ja baana oli suoralle auki, nin aattelin ohittaa rekan, kuten teinki. Painoin kaasua aikas reippaasti. Tuli ehkä painettua se likelle lattijaa, ettei jäis jalakoihin.
Rekan ohituksen jäläkiin palasin omalle kaistalle. Auto kuitenki päätti, että menohalut on kovat, vaikka kaasujalaka oli antannu polokimele levon. Lyhvesä ajasa noppeus kiihty noppeusmittarimmukkaan sattaankuuteenkymppiin. Son aikas kova vauhti ja pittää jo hiukka keskittyä ajamisseenki, eikä meinaa järki sannoo, miten automaattivaihteisela autola meneteltäs, kun veto on eelleen täysilä. Eipä siinä muuta mieleen tullu ensalakuun kuin että jarrulla vauhtija hiukka pois. Saikinhan vauhin puttoomaan likelle sallittuva satasta, mutta kaasupolin ei kevyistä potkuista huolimata lauvennu pois. Siinä tappelit jarrut ja kaksattaaviiskymmentä heppaa keskennään, että kumpiko voiton perrii.
Noh, ennen Matovaaran pitkää suoraa tilanne laukes. Ei ihan hikikarpalot ottalle kerinny nin lyhvesä aijjasa, mutta on se kumma tunne, kunei auto ole selekeesti kuskila hallinnasa...
Siirtelin jo kirkola kummimattova parempaan asemaan. Matosta on jo aikaa leikattu kaasupolkimen alta kappale pois, ettei tämmöstä pääsis tapahtuun. Mutta kun tapahtu, nin kotona alako viskarssin sakset heilummaan ja kummimatto menetti lissää pinta-alastasa. Nytei pitäis ennää tartuva polokimen sinne. Pittää vaan huolehtija, ettei se matto liikkus huomaamati etiäppäin.
Josolis ollu talaviliukkaat, nin solis ehkä ollu menova ja meininkijä. Nytoli kuivat kesätie. Tarttee varmaanki alakaa hiukka tarkemmin harkita, mitä vanaheneva ukko voi millonki tiempäälä tehhä...
Tukikohasta seuraavija seikkailuja oottelemissiin tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti