Olen joskus kertonnukki, että mulla on oma viijentoista kilometrin suoraks vejetty riistakolomijo kotipostilaatikolta Kotalankyllään soratiepätkä. Ennätysvuona joskus kymmenkuntavuotta taakkepäin kevväänkorvala laskin tuolta pätkältä kolokytäseittemän lintuva. Teerijä ja mettoja. Muutama pyy. Joskus kyyhkysijäki.
Tällevuojelle parraanapäivänä lintuja oli tiempäälä viis kipaletta. Ja net kaikki mettoja, neljä koppeloo ja yks ukko. Ensmäänen vuos lisäks Tukikohasa semmonen, että tekri ei huhtitoukokuusa soinu pihamaale tuosta Varpuaavalta, ikiaikaselta soidimpaikalta.
Nuista havvainnoista kerty tietenki meile käsitys siitä, että pesintää alottaisa lintuja ovvähän. Ja pikkumäärä lintuja ei varmaankaannosta kantoja piliviin.
Lopputulema näyttää kuiten ennakkoarvauksija paremmalta. Muutamapporukat on kertoilu, että livuva on kairasa huomattavasti enempi kuivviimesyksyksynä. Ja lintuja on ollu ihan ampuva asti. Parraana päivänä on havvaintoja kolomattakymmenettä linnusta. Net on tieten alakuruskasa varovaisija, ninko aina.
En tiijä, misä kohala on lähin riistakolomijo virallisista. Näyttäis kuiten siltä, että Naruskala olis lintuja kohtalaisehhyvin. Muutamasa kahavipöyväsä paripäivää sitte kirkola yks mettäalan ammattimies kertoili, että eteläisesä Sallasa on lintuva vallan helekutisti. Ihimetteli hiukan, kun esitin ommaa arvijotani meijämperän havvainnoista.
Jos ja kunolin vääräsä, nin son hyvä juttu. Harvon tuntuu hyvältä olla vääriläjälilä. Alla oleva kuva on syyskuun kymmenenneltä. Naruskalta.
Siinon kuvasa kaikki, mitä mettästysreisusta ootetaanki.
Tukikohasta lintupattaa veskielelä oottelemissiin tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti