sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ennätysmäärä karhuja nurin Sallassa.

En mene tätä vannomaan, mutta omassa muistissani karhunkaatojen ennätysvuotena olen pitänyt vuotta 1981. Muutimme silloin Sallaan asumaan. Noina aikoina oli voimassa vielä karhun kevätpyynti. Vuodesta 1981 taaksepäin en ole tilikirjoja tutkinut.

Karhujen kaadot ilmoitettiin noina aikoina poliisille. Kevätpyynnin ja syksypyynnin yhteismäärä karhunkaatoja Sallasta vuonna 1981 oli yksitoista.

Tämän vuoden 2015 itäisen poronhoitoalueen kaadettujen karhujen kokonaismäärä on 38. Sallasta tuohon lukuun on kaadettu 11 karhua ja lisäksi elokuun alkupäivinä yksi vahinkoperusteisesti, eli kokonaismäärä on komeat 12, jota entivanhaan myös tusinaksi kutsuttiin.

Naaraita noista kahdestatoista on ollut neljä, loput uroksia.


Ukalla on omat kolme karhua Tukikohdan ruokasalin seinällä muistuttamassa kairojen kulkijoita näistä metsien kuninkaista.

Tukikohasta tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti