Joulurauhaa!

Sinä yönä pohjoisen taivaalla tanssahtelivat ketunhännät, riemulliset revontulet. Liekit leiskuivat vihreinä ja violetteina ja erämaan hiljaisuudessa kävi kuohuva kohina. Pimeä maisema oli herännyt uuteen hämärään, puiden varjot lankesivat hangelle piirtäen metsän hahmot tummina valkealle pinnalle.

Pakkasen voima paukutteli puiden runkoja tyvenessä yössä. Maa lepäsi rauhassa vahvan lumipeitteen alla ja luonto oli taipunut talven alle lepäämään. Eläimet olivat hakeutuneet kylmää pakoon kukin omaan salaiseen paikkaansa, eikä juuri kukaan ollut todistamassa näytelmää, joka kohta oli tapahtuva.

Yössä liikuskeli hiljaa hiihtäen pariskunta, joka oli matkalla toimittamaan hopeakolikoita verolle vietäväksi nahkaisissa repuissaan. Pakkasessa narisivat sauvat ja sukset kulkivat kevyesti yössä. Vaimo odotti lasta ja välillä oli seisahduttava lepäämään. Matkaa oli paljon taitettavana, latua oli piirtynyt pimeään metsään pitkästi taakse päin ja pitkästi sitä oli vielä edessäkin ennen määränpäätä.

Yhtäkkiä vaimo tunsi, että hänen synnyttämisensä aika oli lähellä. Pariskunta näki revontulten viileän vihreän vaihtuvan lämpimän keltaiseen tulen hohteeseen. Pimeydessä loistivat kauppamiesten kylän rakovalkeat. Mies ja vaimo hiihtivät kylään ja pyysivät päästä yöksi majaan uunin äärelle. Kaikki yösijat olivat kuitenkin jo varattuja ja matkalaiset ohjattiin eläinten suojaan. Pihaporot nostivat laiskasti päätään, kun väsynyt pariskunta kävi taljalle nukkumaan.

Vaimo synnytti sinä yönä pojan, esikoisensa. Hän kääri tämän porontaljaan ja katseli taivaalle ihmeissään siitä, mitä oli tapahtunut. Revontulet loimusivat kirkkaammin kuin koskaan aiemmin.

Sinä yönä olivat miehet jonkin matkan päässä porolaumoineen kokoontuneet aukealle katselemaan ihmeellistä taivaallista näytelmää. Yhtäkkiä siinä heidän edessään seisoi enkeli, jonka valkeus ja valo häikäisi miesten silmiä. Miehet säikähtivät enkelin hohdetta, mutta enkeli sanoi heille:
”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko pohjoiselle kansalle. Tänään on teille hankien keskelle syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä olkoon merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna porontaljaan eläinten suojassa."
Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Kun enkelit olivat hävinneet takaisin loimuavalle taivaalle ja jäljellä olivat vain värillisinä leikkivät liekit, miehet sanoivat toisilleen:
"Nyt kylään! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti."

He lähtivät kiireesti ja löysivät matkalaiset ja revontulten loisteessa säihkyväsilmäisen lapsen, joka makasi pakkaselta suojassa kiedottuna porontaljaan. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat miesten sanat, olivat ihmeissään. Mutta vaimo kätki sydämeensä kaiken, mitä ihmeellisenä yönä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Miehet palasivat porolaumansa luo kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. Taivas loimusi liekeissä ja revontulet maalasivat pohjoisiin yläilmoihin taivaallisia kuvioita. Pakkasen kristallisoima metsä huokui rauhaa. Jotakin suurta oli tapahtunut.