Tukikohta valmistautuu omalla väellä joulunviettoon. Lastenlapsoset ketterät koittavat saada aikansa kulumaan huomiseen kokoamalla viimevuotisen lahjansa autoradan. Heillä on huollettavanaan yksi kissanpentu, jonka on määrä asua lastenlasten reviirillä, ettei kissa-allerginen Mummeli saa sätkyä.
Kasperin tehtävänä on vuosittain valmistaa sinappi. Homma hoituu rutiinilla, eikä ole pelkoa, että kinkun päälle levitettävä konjakkisinappi olisi mietoa laatua, vaan tulisinta totta.
Katin ja Venlan hommaksi lankesi ikäänkuin luonnostaan kuusen koristelu. Tukikohdan juhlasalissa sen yhtä nurkkaa komistaa omalta tontilta kaadettu lähelle neljämetrinen kuusi, jonka koristelussa tarvittiin tikkaita ja vähän kiipeilypäätäkin. Ei alaikäisten hommaa lainkaan, vaan varttuneempien.
Mummelin ja Ukan osa on valmistella perinteiset ruokalajikkeet. Kalaa on kylmäsavustettuna ja tietenkin myös lämminsavustettuna. Laatikot ovat perinteisiä. Kinkkuja on sattunalta kaksi. Toinen on paistettu Tukikohdassa sähköuunissa, toinen on savusaunakinkku Rovaniemeltä, missä Sierijärven savuriihi tekee sianlihasta niin maukasta, ettei sanotuksi meinaa saada.
Huomenissa on puolenpäivän hetki varattu joulurauhan julistuksen kuuntelemiselle ja riisipuurolle. Iltapäivän puolella saattaa Joulupukki poiketa talossa sinne etelään matkatessaan...
Joulukuusessa on erikoisuutena ruåtslaiset koristepallot. Niitä on satakunta kappaletta ripustettu roikkumaan kuusen oksille. Sävysävyyn palloja jäi vielä talon neidoille kuulemma korvakoruiksi. Kylläpä net ruåtsalaiset keksivät...
Pakkasta on tätä kirjoitettaessa aatonaaton ehtoolla -26 astetta, eli kipakka keli. Oikea joulun tunnelma hiipii Tukikohtaan, kun on lunta, pakkasta, lapsia, joulukuusi, kinkku ja niin edelleen.
Älkää repikö ressiä. Täälläkin otetaan joulu vastaan joulurauhan merkeissä.
Tukikohasta hiljentymisiin tähän.
Täällä Enontekiöllä, söin eilen perinteisten jouluherkkujen ohella itsetehtyä maksalaatikkoa, jota viimeksi olen syönyt helmikuussa 1992, eli onko Naruskalla joskus harrastettu maksalaatikkoa jollakintapaa?
VastaaPoista