Jo toisena kesänä peräkkäin kartoitellaan Naruskajoen kalaston tilaa koekalastelemalla. Parikin tahoa on tutkimuksia tehnyt, eli viime vuonna Ely-keskus ja tänä vuonna teettäjänä oli Sallan Yhteismetsä.
Lopullisia vertailevia tuloksia kuultaneen myöhemmin, mutta alustavasti on jo tiedossa, että viime kesän koekalastuksissa saatiin tosi isoja taimenenpoikasmääriä. Olosuhteet olivat normikesäiset.
Tämän vuoden koekalastustulokset näyttävät hieman pienempiä lukemia. Se voi osittain johtua kylmästä kesästä ja koko kesän kestäneestä kestotulvasta. Myös veden lämpötila on ollut koko kesän ajan ennätyksellisen alhaalla.
Lopullisia vertailutuloksia tulee tänne näytille sitten, kun vertailut on tehty. Kuvissa hiukan mallia sähkökalastuksesta ja saaliista. Oppineet päättelevät tuloksista, mitähän päättelevät.
Tukikohasta raportoimisiin tuonnempana tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti