Kun Mummu oli autollaan pysähtyny tokan luo, oli muut härjät pinkoneet tiepuoleen, mutta Täplä oli jääny puhutteluun. Se oli tillittäny Mummua tarkasti silimiin ihan kuin tunteekseen. Ja oli nyökänny. Ja kääntäny täpläsen nokkansa kohti kotia.
Ukka oli menossa päiväpostille, kun persauksille alako pukkeleen joku. Sevverran herkkä on tuo peräpää Ukalla, että heti ekapukkaukseen piti käännähtää. Ei tiijä nykyään, mitä kaikkia persauksilletaputtelijoita sitä kairoissa liikkuu, vaalitkin on niin lähellä.
Täplähän se isäntääsä pukkeli. Rehuntoivossa tietty. Puserontaskuun työnsi turpaansa. Se meinas jo postilaatikolle mennessä Ukan työntää turvalleen hankeen. Olis siinä taas kylän ämmillä ollu jutunjuurta, kun ne olis kuulleet, kun Ukka uhkaili kotielävää kuivalihahäkillä, jos ei isännän perspuolikkaat saa olla hiplaamati. Ei se elikko puheesta mitään ymmärrä, vaan tyrkki koko paluumatkan niin, että pari kertaa jo laskunippukin hankeen putos. Ja Vipunen.
Kattelin Täplän paistit sevverran kaposiksi, että annoin armon vielä käyvä oikeuvesta. Syötän sille puoli säkkiä Poroeloa, jonka jälkeen liha-arvio tehdään uusiksi. Ainakin, jos ei postireissuja saa väistelemäti tehhä.
Tuosson teille tuoreet kuvat tuoreesta porollihasta. Lihottelen sitä tässä kaikesa rauhassa, kun on kymmenisen kiloo tuota rehua ja saman verran jäkälääkin varastossa. Täplää ei turhaan sanota kesyistä porotuksista kesyimmäksi. Siiton tullu suorastaan liianki kesy. Ja sarvet on terävänokkaset. Ei net härjällä niin kauheen lujassa tähän aikaan vuuesta ole, mutta ei ne tänään ainakaan pikkuvääntelystä mitään tienny. Härjän sarvesta ei taija kannattaa ees potenssijauhoo jauhaa. Lerpahtaa loputkin.
Tukikohasta kuivalihasuunnittelemisiin tähän.
