tiistai 10. elokuuta 2021

Tukikohasta karhunpyytäjien tukikohta. (2585)

Elokuun kakskytäpäivästä etteenpäin alakaa karhummettästys. Retkeilymajan ovet on mettämiehille auki hamaan lokakuun loppuun yhtäjaksosesti, kun Helssingin Steinerkoululaisile oli napsahtannu matkustuskielto pohojoseen heijän varraamillaan kolomela viikola syyskuun alusta.

Met emännän kansa tiesimä tämän tojennäkösemmäks vaihtoehoks kuin se, että het olisvat koronan tämmösesä vaiheesa tänne lupija matkustaa saanneet. Harmissaan oli ope ollu, kunei jo toisena syksynä peräkkäin Naruskale pääse...

Onneks meilä ei ole kaikki munat ihan samasa korisa...Syksy on kairankulukijoijjen aikaa. Monena syksynä ojjoutunnu myymmään eioota mettämiejhile, mutta nytei.


Tukikohasta tervettuolovatoivottelemissiin peltikaton alle tähä.

1 kommentti:

  1. Ja jos vain mahdollista, olisi sitten vaikka Metsästyskauden Päätyttyä, Erittäin Tervetullut tähän Validian Pieneen Boksiin, Karhunpaistinpalanen, kun ei ole vielä kertaakaan, sellaista nauttinut, vaikka jo Neljänvanhana, eli vuonna 1979, kuullut ensikertaa Laulun, jossa mainitaan Karhunpaistista, kuitenkin Ihmetellen, mistä se Ihminen, sai sen Oikeuden, siihen Karhunpaistin Valmistamiseen, sekä myös pohditaan syitä siihen, miksi se Melkein Viimeinen Karhu, ei löydäkään Ystäviä, kun Karhuja, on Sijoiteltu eri Tahoille, kuten Sirkuksiin, suljettu Tarhoihin, jossa vain töytäävät Kaltereihin jne, eli Ihminen, on tehnyt sen, mutta olisipa siitä huolimatta, Karhunpaisti Herkullista, vaikkei aivan heti, juolahda Mieleen, millainen Kastike, yleensä sen kanssa sopii, eli vaikkapa myös jonkunlainen Karhunliharuokaresepti tännenäin, Konsultoiden siinä Metsästysporukoita.

    VastaaPoista