Kukaan ei täällä valita, ei aamulla, ei päivällä, ei illalla, eikä varsinkaan yöllä. Aamulla kimpoavat pystyyn kuin telkät pöntöstä aamupuurolle ja päiväeväiden tekoon. Sitten hajaantuvat eri puolille Naruskan ja Tuntsan kairaa edellisen illan karttasuunnitelmien ja miesjakojen mukaisesti.
Kaikki huomioidaan, eli koirien lepopäivät, edellisen päivän kostuneiden kamppeiden kuivattelu seuraavaksi aamuksi, asehuolto, koirien ruokinnat ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja oluet kylmään, viinit, ruokasnapsit yyäm yyäm.
Metsässäkin näyttäisiin viihtyvän ainakin, jos on eilisen päivän, eli syyskuun viimeisen kuvamateriaaliin uskominen. Moto ei ehkä naurata, mutta Suomi elää vieläkin jonkin verran metsästä.
Kuvista alimmainen on toissaillalta. Reippaat metsästäjämme riisuivat takapihan orresta iltayön pimeinä hetkinä otsalamppujen valossa puolikurssijuhlan lintupata-aineksia, joita on kerääntynyt suunnilleen kaikille tasapuolisesti. Huippulintuvuodesta ei voida puhua, mutta kairassa on kuitenkin saalislintuja, joita vielä sinne tulevaa talvea, kevättä, kesää ja syksyä varten myös säästetään.
Kohta kymmenen vuotta on hitsannut tämän savokainuulappalaisen porukan nauttimaan elämästään vuodessa yhden viikon täällä. Vaimoväki ja muut morsmaikit saavat nauttia nauravista äijistään sitten noin 51 viikkoa kotona. Ei mornottamassa varmasti sielläkään.
Tukikohasta Lumilinko-Jarkon puhelinnumeroa tarkistelemisiin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti