sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Lumet pois, karpalot tilalle.

Jotain hyödyntapaistakin on siinä, että talventulo humpaa eeskahtaalle. Kymmenkunta senttiä ehti maassa viivähtää lumikerros, joka peitti viimeisenkin poimittavan marjasadon tämän poikkeuksellisen huonon marjasadon kesänä.

Karpaloista on täällä nähty hyviäkin satoja takavuosina. Lukumääräisesti niitä on tänä syksynä ihan hyvin, mutta kooltaan ne ovat vuorostaan pieniä. Ehkäpä sitten sitä maukkaampia. Eikäpä nuita ole kovin monessa paikassa käyty edes katsomassa, mutta jospa lumet pysyttelisivät vähän aikaa vielä poissa, niin tätä kirpeää marjaa pääsisi poimimaan. Syksy ilman karpaloita on kuin kesä ilman mustikkapepua...




Paikalliset jängät ehtivät ennen tätä päivää käväistä jo kohvajäässä, mutta viime päivien lauhempi jakso on sulattanut sekä lumet että suosammalikon. Mummelin ohje karpalonpoimijoille on, että ennen pakkasia pitää jalkaan vetää pitkävartiset ja ehjät kumpparit, jotta suolle pääsee.

Ja muistattehan, että karpaloita voi poimia marjanpoimurilla, josta on iso apu. Poimintaotteen koneelle on oltava erilainen kuin puolukan ja mustikan poiminnassa, eli karpaloita poimiessa poimuria kuljetetaan karpalomättäissä suossa koko ajan kiinni. Se on vähän niinkuin pikkulapsi työntelisi leikkiautoa lattialla.

Karpalopoimurin piikkien on oltava kaarevaa mallia ja poimuri ei saa olla kovin leveää mallia. Näin opastelee Mummeli, joka on omaksunut poimintatekniikan verenperintönä. Poimiessa kerääntyy hillanlehtiä poimurin sisuksiin, mutta ne saa helposti pois ämpäristä, kun kaataa karpalot sankoon. Sankoa ravistelemalla hillanlehdet tulevat pinnalle, mistä ne on napsittavissa pois.

Yksi poimintavihje liittyy vielä puhdistamiseen, joka tapahtuu vaikkapa tiskialtaassa, johon lasketaan vettä. Kypsät marjat painuvat altaassa pohjalle ja roskat raaempien marjojen kanssa jäävät pinnalle. Siitä näppärillä sormilla roskat on helppo ja nopea kerätä pois.

Kauniiksi lopuksi kerron vielä, että karpalosoiden lähialueella sijaitsevalla Kallelan mökillämme on lokakuun kahden viime viikon ajan peruutuspätkä. Peruneiden metsästäjien tilalle otetaan mielellään vaikkapa karpalonpoimijoita nautiskelemaan syksytalven hyötyliikunnasta ja marjasadosta.

Tukikohasta karpaloryntäystä odottelemisiin tähän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti