sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Vapakalastajalle apuväline.

Loppukesästä menneenä suvena oli Tukikohtaan tuotu mallikappale vapakalastajan apuvälineestä. Siinä on Ukan mielestä ajatusta aika lailla, mutta käytännön testaukset jäävät tulevaan avovesien kalastuskauteen.


Ukka on haastellut telineidean kehittelijän kanssa. Samaa mieltä oltiin siitä, että varsinkin perhovavan siimahuolto ja kelahuolto useimmiten tapahtuu niin, että perhokela siimoineen vastaa maahan, kun kela on sijoitettu aivan vavan otepuolen päähän, kuten tiedetään. Hiekka ei tee hyvää kelan mekanismille sen paremmin kuin siimallekaan.

Ukan konttorin lattialla kuvattu vapateline tuo ainakin ajatuksissa avun ongelmaan. Kun telineen pidemmän puoliskon piikki upotetaan maahan, voi perhovavan tai muunkin vavan asettaa toiseen puoliskoon. Teline lukittuu kiinnikkeillään haluttuun asentoon, joten esimerkiksi siiman vaihtoon ei kalamies välttämättä tarvitse kaveria, vaan teline korvaa kaverin.

Ukka miettii jo telineelle käyttöpaikkaa veneeseen. Laite on kytkettävissä kumiveneeseen tai kanoottiin niin, että perämoottorimies voi tilanteen niin vaatiessa laittaa vetovavan telineeseen, jos veneessä on muuta puuhaa. Vaikkapa kaverin kalan haaviamista tai vaikka matalikon ohittaminen tähystelemällä. Niissä tilanteissa eivät kädet tahdo kaikkeen riittää.

Ukalta saa sähköpostilla laitteen sallalaisen valmistajan yhteystiedot. Aivan tarkkaa tietoa tuotekehittelyn tämän hetken vaiheista ei tätä kirjoitettaessa ole, mutta lisää tietoa varmaankin saadaan ennen tulevan kesän avovesikalastuskautta.

Tukikohasta kesäkalastuksesta hiljaa romuskassa haavelemisiin tähän.

1 kommentti:

  1. Sen verran voin telineestä valasta, että toimii joka paikassa. Varsinkin erämaan maisemissa missä ei pientäkään karahkaa löydy mihin voisi vavan nojalle laittaa. 25 m/s kun yön yli puuskasi niin vapa oli edelleen aamulla telineessä. Sopii vapa kuin vapa kelalla kuin kelalla.
    Veneessä sopi airojen paikalle vetämiseen kuin myös jigi touhuihin. Pilkkimis etuna on että säätää omalle korkeudelle niin ei tarvitse selkä kipeänä kotio mennä.

    Nm: koko kesän testanneena.

    VastaaPoista