sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kamera leikkii auringolla, vai toisteppäin...

Tuli viimoyönä vajjaat kymmenen senttijä uutta valakosta lunta. Eise kymmenelä sentillä kuiten kasvattannu lumenpaksuutta, kun eilissäpänä ja ehtoolla sateli silikoselevää vettä, joka vuorollaan pakkasi entuset lumet.

Nyton Ukammittarisa 27 senttijä lunta. Aamusta alako hilijaa pakastelleen ja sattuin vilikasemmaan sääkamerakuvvaa, jota ei iha jokapäivä välttämäti tuu ees katteltuva. Nykkatoin, kun näki jo konttorin akkunasta, että matalalta paistelee, mutta paistelee kuiten.

Utsjoillaha ei ennää nouse tälle vuojelle, vaan joskus tammikuusa, olikhan se seittemästoista. Eise korkijalla käy Naruskallakaa, mutta meillon varsinaisija kaamospäivijä kuiten hintelästi, eli yhen käin sormiin sopivat.

Kymmenemminnuutin sisälä Ukan sääkamera näpsi kaks aika erilaista kuvvaa samasta maisemasta. Ei se silimään ihannoinpaljo valovväri muutu, mutta kamera piirtää, mitä halvaa. Kattokaa ite.



Nuissahan ovvalita asti, kuka mistäki väristä tykkää...

Tukikohasta pakkasta kohta kaipailemissiin tähä.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Vakiasukkaalle mietinnäsä kuukausvuokra.

Paljonkhan pitäis laittaa kuukaurvuokraks jollekki, joka Mummelijja Ukan kans asustellee vakituisee Tukikohasa...

Kartanolle on ilimaantunnu yks kipale iliman mittään hakemusta ja asettunnu taloks. Ainaki se meni sevverran tottuneesti kolloonsa, että son sielä asustellu jo jonniiaikaa.


Lämmityskuluja ei tuosta kolosta synny, mutta asukki näyttäis varastelleen eristekammaa sieltä ja täältä ulukorakennuksesta ja ehkä muuvaltaki. Ei tieten paljova.

Asukoot toistaseks, kunon kerta itte menoaukkosa isontannu ja itte kolosa sisustannu...

Tukikohasta pihaliukkaita kauhistelemissiin tähä.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Jokisuvantojen jäille ei ole asiaa.

Jos ovat järvien jääpeitteet petollisella mallilla Naruskan suunnalla, niin vielä arveluttavamman oloisia ovat jokisuvantojen jäät. Jokisuvannothan normaalitalvena jäätyvät samaan tapaan kuin järvetkin, mutta järvien jäätymisestä aina hiukan myöhempänä ajankohtana.

Pikku-Kuutsikönkään ja Iso-Kuutsikönkään välissä on lyhyt suvanto, jonka jäällä Tukikohdan väkikin varsinkin kevättalven aikoina käy pilkkimässä. Sopivina syksytalvinakin pilkkiminen on ollut mahdollista, jos luonto on edennyt järjestyksessä ensin pakkaset, ja sitten vasta lumi.

Keskipäivän aikoihin tänään suvannon rannalta kuvattuna näytti tällaiselta...



Eipä tulisi Ukalla mieleenkään mennä kokeilemaan, minkä paksuista jää tuon parinkymmenen sentin lumikerroksen alla mahtaa olla. Ja toivottavasti ei kukaan muukaan mene testailemaan...

Tukikohasta kattolumien putoilemista nollakelissä kuuntelemisiin tähän.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Autokatos syntyy hithanlaisesti...

Tars saaha tuolle Ukan pirssille peltikattova pääle, ninko viimetalavena. Soli Leksus tuola halakokatoksesa lumilta ja tuulilta ja tuiskuilta hyväsä suojasa.

Mulloli arvelusa, että joulukuun alakuun mennesä halakoja siirtyilee savuna ilimaan sevverra, että autommentävä aukko syntyis. Mitävielä. Puuta ei ole kulunnu ko yks laitapinolline tähämennesä.

Ei viitti ajjaa liiterijä täyteen puuta, kuppienempinäki erinä kerkijää. Ja saa kertaviikosa hiukka hyötyliikuntata, eikä ylisuurena kertasatsina. Peruskuntova tarttis sevverran saaha koheneen, että jaksas puolivälisä joulukuuta oksennela puoltuntija oksentelemati, kummeinaava uusija kymmenevvuojen takasen mahaportijja mahalukun tähyämiset semmosela letkula, ninko tijätte. Laatta lentää pelekästä aatoksesta, melekeen ainaki...

Noh, ei tuo yöunija haittaa. Kunto on sevverran kohillaa ja iltasin nappailevvielä monivitamiinijaki, jota Mummeli apoteekista kantaa melekee selekävääränä.

Lipsahti vähä asijavviereen, mutta tuosa on halakokatoksesta iventaarijokuvvaa. Tulis ees pakkasija, nin pääsis lähteen autokatoksesta maalimale sillon harvon, kullähen.




Tuola takana näkkyy kakskytä kiintova uuttaa järijää koivuva, joka tars saaha sopimaa talavejjäläkiin taas vuorostaa peltikato alle. Linko-Jarkko ajo net toho välipalana, ku lunta ei ole sajellu taas viikkoo.

Tukikohasta plussakelilöihi valamistautumissiin tähä.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kahdenkympin pakkasraja rikki Naruskalla.

Läntinen Lappi heräili tälle aamua lähes kolmenkymmenen asteen miinuslukemissa, kun samanaikaisesti Naruskalla oli vain alle kymmenen astetta.

Pakkasen koura kuitenkin ylettyy illan ja yön tullen tännekin, koska nyt illansuussa Ukan sääaseman mittarissa käväisi alle -20 asteen lämpötila. Kuu killotti sen verran kelmeänä itäisellä taivaalla, että yöstä saattaa olla odotettavissa kunnon pakkanen.

Eipä haittaa. Tuplasin alkajaisiksi koivuhalkojen määrän marraskuun normisatsista, kun lämpötila on napottanut koko kuukauden tuolla puolenkymmenen ja kymmenen pakkasasteen välissä. Momenttia lisää, eikä se ole tässä talossa vaikea juttu. Hymyssä suin voi valkata pakkasyöksi hiukan isompaa rutikuivaa koivuhalkoa, niin ei tarvitse aamuvarhaisella pannuhuoneeseen vaivautua.

Tenniöjoen sillasta kuljettiin yli tänään aamusta ja ehtoopuolesta. Näppäsin sillalta illansuukuvat, niin voitte arvioida jäätilanteita tämän perän jokisuvannoissa. Vuorokauden parinkymmenen asteen pakkanen ei ehdi tilannetta muuksi muuttamaan, kun huomiseksi ennustellaan taas lauhempaa, eli nollasta kymmeneen asteseen.




Kymmenen kiloa on Kemijärven reissulta pähkinärouhetta, joten tulkoon pakkanen. Tinteiltä ei apetta päästetä lopahtamaan, vaikka oma ruokapöytä ei aina eväästä notkuisikaan. Koira ja muut luontokappaleet ensin...

Tukikohasta jokijäitä pikkuhiljaa odottelemisiin tähän.

Tinttiruokasäännöstelijä.

Tinttien pähkinäruokintaa ei niinkään tarvitse säädellä, koska ne eivät pähkinöitä määräänsä enempää tuhlaa. Ongelmakäyttäjiä lintulaudalla jossain mitassa ovat närhet ja oravat.

Kaikenlaisia pellepelotontemppuja on kokeiltu, ettei joku rohmuaisi pienimmiltä ihan kaikkea. Yksi liskukin tuli viime talvena rakennettua, vaikken pahaa tarkoittanutkaan. Yksi närhi nimittäin työnsi päänsä niin pieneen aukkoon, ettei päässyt siitä irti. Sitten oli kait jalka vielä livennyt niin, että närhi hirttyi armotta silloiseen lintulautapatenttiin. Se kokeilu loppui siihen ja viritys poistui ruokintapaikalta.

Tälle talvea oli etsinnässä patentti. Ja se löytyikin, kun reitin varrelle sattui Clas Ohlssonin kauppa Jyväskylässä. Siellä myynnissä oli kuvassa näkyvä laitos, joka ei ehkä kaikkien silmissä kauneutta edusta, mutta linnunruokinnassa se on harossi peli. Ei tosin tehdastekoisena, vaan pienellä helpolla muutoksella.

Tuo verkkoputki kokeilun jälkeen tukittiin alapäästään purkinkannella niin, etteivät pähkinät pääse valumaan varsinaiseen alakaukaloonsa. Tintit saavat nokittua eväänsä verkon läpi. Närhi tyytyy nykyään leivänkappaleisiinsa. Pikkuongelma on orava, joista yksi on eläinpellepeloton. Se ruttaa tuota ruokintapallon verkkoa jollain ilveellä, että pääsee siemeniin pyöreää pintaa peremmin kiinni.

Tuossa on kuva pallosta. Putkellinen pähkinää riittää kolmisen päivää, eli parilla kilolla selviää viikon. Oletettavasti kaikki saavat osansa, vaikken mikään linturavintotietäjä olekaan.


Oravia ruokintapaikalla pyörii kolme kipaletta. Niistä kaksi on lauhkeaa, eivätkä linnut niitä vierasta ja arastele. Yksi sen sijaan on varsinainen häirikköluonne, josta se on saanutkin ristimänimekseen Mummelilta nimen Ärri. Se kyörää armotta kaikki linnut isommasta pienempään pois, kun se katsoo oman ruokailuaikansa olevan. Linnutkin ovat selkeästi oppineet, että tuota kahelia pitää hiukan varoa...


Ärrin vuoro ruokailla privaatisti.
Tukikohasta pähkinänostoreissua lähikaupunkiin suunnittelemisiin tähän.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sinisehhetke sinisijä aatoksija...

Talommiehellä kun ei ole seittemättä päivää, jolloin voisi otella levon kannalta, niin Ukka ojjo vuosijen ajan alottannu pyhäaamut talavisempana aikana tuhkan tyhyjennyksellä puukattilasta. Nyt meni kaikkijaan rupijamasa puolisentuntija, kun samaan syssyyn piti kärrätä muutama kuiva koivuhalako liiterin puolelle, että pärjäilee taas ensviikon.

Ulukona oli vielä sinistä valova ja talitinttiset ja muutkaan siivekkäät ei vielä ollu noussu yösijoltaan, jote Ukka ei häirinny sielä kennenkää ruokarauhaa, eikä muutakaa rauhaa. Tankkasivvielä tinttijenki eväslootat, että niile piisaa apetta, kuhan herräävä.

Kuivat koivuhalot kun helähtelit kymmene asteen aamupakkasesa, nin aattelin vaan, että onse puutalo varmaanki pakkasela mukavampi asunpaikka ku teltta. Ei oikeen hutsittais teltakaminala telttaa lämpösenä pittää, jos sitä vertailee veskeskuslämmityksee. Kuiten net meinaa nyt niitä aavikkoje asukkaita iha vakavala naamala sijotella telttamajotuksee ja rautakonttiloihi. Suomesa on kuulema kaikki petipaikat tiiliseinije ja puutaloje sisälä loppu, kummaahan on tullu äkkijä nin paljo hyyryläisijä. Soli Ukan entunen pomo, joka sano nin. Ei tämä Orpo pomona ole Ukale ollu, mutta sen eeltäjät sillon olit.

Onkhan sielä nykkaikki purut iha kuivina kehäkolomose sisälä. Ukaltakkaan ei oo kukkaan ees käyny kysymäsä, onko savottajätkijen rautasänkyjä tyhyjillää. Enoo tosivvielä ittekkää ottannu kenneenkää yhteyksijä, kunoon aatellu nimpäin, että virkamiehet ne ossaa hättääkärsiville paikat meilä järjestellä. Niija kirkola on ainaki hehtaarivverra entusta koulutalova korkijala mäjelä lämpösenä. Keskuslämpövä sinneki pukkaava kaukolämpötehtaasta. Ja sielon voimissaavvielä helevetimmoine köökkiki, jolla alakoululaisja on vuosija ruokittu. Ja tunturisa on tyhyjijä taloja pilivimpimmein. Ja vanahoja hiljan lopeteltuja opiahjoja on tyhyjänä Kelloseljäsä ja Hautakyläsä ainaki. Ja muutama kymmene pitkimmettijä kylymänä, mutta saatavisa paremmiks ko teltta ihavvarmasti, jos nin haluttas. Ja pitkillappija ollissää, jos aletaan karttoja pällyileen.

Sehän puhu tämä meijä isompi Pomo täsä vasta muutama päivä sitte, että se eppäili Norjallaittava rajasa kiinni tuola pohojosesa. Soli Ukalla aatoksisa jo kuukaus sitte, ja sillon jo Mummelile sitä muutamala aamupalala sanonki, että nääppäs vaan, nivvelivenäläiset alakaa kohta työntään majapaikan tarttijaa näistä meitivvieresä olevista reijistä. Alakusoitto ojjo soiteltu. Ja Venäjälä ei ole lämpösijä petipaikkoja kaikile omillekkaa. Ja sielei ole Ukkaa vastaa koskaa aavikoasujata tullu, vaikkolen käyny lähelä ja kauvempana.

Se puhalteli meinaan äskön pohojostuuli. Siitä se aatos näihi pätmänviittasii lipsahti, kun itte ei meinannu pilikkihaalarisa ilimavvillapaitaa tareta. Sormijaki jo alako kummihanskasa kylymätä.

Ainiijja iha toisee asijaan. Laiton eilissäehtoola ittäänpäin kuvaavan kamerakonheen kiini pieneelläppäriin, joka oli ennen säkonneena. Sain sen ihimekyllä pellaamaan, joten nyt pitäs taas valavonta ittäänpäin olla kohillaan. Sieltä nimittäi aurinko nousee. Ijästä. Vielä. Ja saattaa nousta muutaki...


Nintuo kuva vaihtuu nytten puolentoistaminnuutivvällein. Vähäjjos noppeuttas, nin kohta olis elävätä kuvvaa, muttei vielä...

Tukikohasta sinisinneen tähä.

torstai 19. marraskuuta 2015

Sinivalkoinen Naruska.

Sinivalkoinen on valttia. Ainakin, jos pelikortteina ovat Ukan sääaseman kamerakuvat.

Talvi näyttäisi pitävän otteensa, vaikka enteet edelleen ovat mustan maan puolella. Oli kuulemma karhu muutama päivä sitten juoksennellut auton edessä tuossa Kerekkäseljäntien risteyksen paikkeilla, eli muutaman kilometrin päässä Tukikohdasta. Kun oli ollut kuuleman mukaan raavas karhu, niin se viittaisi, että talvi ei vielä pysy.

Saapa nähdä, onko karhulla joku tilapäinen häiriö, vai toteutuvatko Wanhan kansan ennusteet.

Lunta on Ukan lumimittarissa 26 senttiä, eli ainakin hyvä alku. Kemijärven ja Pelkosenniemen paikkeilla on sitäkin enemmän, eli nelisenkymmentä senttiä. Paljonlaisesti siis sulatettavaa, jos ennen joulua vielä maat sulana käyvät. Ainakin seuraavat 10 päivää näyttäisi pysyttelevän pakkasella.

Tässä sinivalkoista maisemaa, jota täällä eivät Mummelin ja Ukan lisäksi ole todistamassa kuin Kallelan hirvenpyytäjäporukka. Ja tietenkin kuutisenkymmentä muuta naruskalaista...


Tukikohasta tähän.