Rapia parisataa metriä vapakalaa.

Kalan painolla ei kaikille niin kovin suurta merkitystä ole, mutta annappas olla, kun aletaan puhumaan pituussenteistä. Senttipeli onkin hyvä menetelmä, koska muutamille kalalajeille on määritelty alin mitta pituuden muodossa. Hyvä, sillä niin pärjää ilman vaakaa kalareissut. Strategiset mitat voi merkata vaikka virvelinvapaan tai haavin varteen.

Kymmenkunta erisorttista kalamiestä kun on rapian viikon ajan kairassa, niin on mukava, että paikalla on myös tilastonikkari, joka seurailee hieman kalansaaliin määrää. Ja senttipelissä se tietenkin tapahtuu senteissä, jotka herkästi muuttuvat metreiksi sitten, kun senttejä kertyy tarpeeksi.

Pieni epävirallinen kalakilpailu oli koko Tuntsa-Vaatsimaretken ajan osallistujien kesken meneillään. Huoltoteltan ovenpielessä oli kertakäyttölautanen kertomassa ohikulkijoille, paljonko pitää mittaa fisulla olla, että edellisen kertiksen saa pudotettua pois ja oman tilalle.

Neliseiskataulu kiikkui aika pitkään. Taisi siitä riittää riemua puolenviikon ajan. Sitten Ukka vei vissille kalapaikalle yhden uistatteluun erikoistuneen keskisuomalaisen kalamiehen. Eikäpä siinä tarvittu kuin oikea viehe, oikea kalamies, ja ennen kaikkea oikeita ohjeita jakanut haavimies. Ukka.

Ukka näki saaliiksi saadusta harjuksesta heti, että nyt taulu vaihtuu. Kalastaja mittasi venhossa kalan, mutta silmälasit kun eivät olleet päässä, niin rullamitan numerot olivat sekaisin. Ja hetkellisesti taisi olla saaliin saajakin pörröllään. Mittaustulokseksi pulssin alenemisen jälkeen saatiin, epävirallisesti siis, 44 senttiä. Harjus säilöttiin tietenkin kokonaisena verenlaskun ja avaamisen jälkeen kylmälaukkuun odottamaan virallista mittaamista leirissä. Saaliin saaja ei tässä vaiheessa tiennyt kalan oikeasta pituudesta mitään. Paitsi 44 ensimmäistä senttiä.

Harjus osoittautui leirissä senttiä vaille puolimetriseksi. Neliseiskataulu sai väistyä. Koko leirin päätöspäivään asti komeili harjussarjassa 49 senttiä. Ja keskisuomalainen kuljeskeli leirin loppupäivät nuolemalla kiillotetuin kengin. Neliseiskahemmon lipomin.

Isoimman harjuksen pyytäjä oli tilastoinut kalansaaliita päivittäin. Laskelmissaan hän oli tullut siihen tulokseen, että saaliskaloista olisi tullut yhtenäinen noin 250 metriä pitkä kalajono, jos ne olisi laitettu yhteen pötköön. Tosiasiassahan kaikki alle 40 senttiä pitkät vapautettiin jokeen kasvamaan. Lisäksi oli kolmena päivänä voimassa neljänkymmenenviiden sentin sääntö, ja yhtenä päivänä 50 sentin, koska ruokakalaa oli tarpeeksi jalostumassa.

Kuten aina, isoimmat pääsivät karkuun. Mittaukset  niistä olivat arvioita, joilla ei kisoja voiteta.

Tukikohasta seuraaviin kisoihin valmistautumisiin tähän.

Kalliit nokipannukahvit ja kaurapuurot itänaapurisa..

Tullee se ulukomaanmatkailu hintoihisa, kun yrittää olla maassa maan tavoilla. Ei viitti polttopuuta täältä asti Vennään puolelle haalia, kun niillä on sitä siellä kalikka tai kakskin poltettavaks asti.

Tarttee vaan saaha lupa. Ja se maksaa. Ja rahasta on nuusa, kuten muillaki. Pakko sitä kuiten on tulipuuta mettässä saaha. Ei kerkee millää rangioilla ja muilla tekniikan ihmeillä litratolokulla kahveeta ja kattilatolokulla puuroja keitellä. Tarttis viiä tynnöritolokulla polttoaineita. Luultas vielä tenunenäks.

Onneks ossaan muutaman naapurimaan tuttavan kautti venäjätä sevverran, että sain laajittua puitten ottova varten proopuskat. Ja lupa tuli. Kolomee kuutiota varten. Maapuuta. Ja se paikka oli merkitty punasella vinoviivotuksella selekeeseen karttaan.

Se lupapaperinippu on valaehtelemati kymmensivunen. Ja lunastushinta semmukanen. Vähän sammaan viissiin kun Ukan ronkkomaasturin renkaille rafilta myönnetty lippulappu. Kaks sivua ja hinta neljäsattaa eerova. Venäjämmaan lippulappu oli hinnoteltu kans sivuhinnalla. Kymmenen kertaa aanelonen, ruplan kipale. Kymmenen ruplaa, eli neljäkytä senttijä.

Ensvuojeks rohkasen hurjan luontoni ja hajen tuplamäärälle luppaa. Ja kysyn, saisko ottaa maapuijen lisäks ees yhen pystyynpalaneen hongan tai närreen, joita oli pilivin pimmein leiripaikkaa vastapäätä. Tai ees puoliks palaneen kannon. Kuten kuvasta näätte.

Suomi on Euroopan kallein maa, mutta Venättä tullee omilla hinnoillaan peräsä. Ja hurjaa vauhtija. Rahnat pois turismoilta. Kapitalistinen hapatus levijää kulovalakian laila.

Niimmyö ei nuihin pystypuihin kajottu leirin kulumilla. Sinne suunnistimma maapuuviivotukselle, niinko kalliisa lapusa seiso.

Tukikohasta enskessää varten rahhaa säästelemisiin tähän.

Hillaennuste 2013 täsmentyy.

Kipaisimma Mummelin kanssa kevyen saunalenkin muutamalla lähisuolla Tukikohan ympäristössä. Perjantaina kirjoitettua tekstiä ei tarvitse omien jänkähavaintojen perusteella muuttaa miksikään. Naruskan hillatilanne ei hääppöiseltä näytä.

Käveleskelimme kolmella eri tyyppisellä suolla yhteensä ehkä puolenkymmenen kilometrin lenkin. Tuloksena oli kolmisenkymmentä hillaa. Ja aika paljon näköhavaintoja ja kamerallekin tallennettuna siitä hillanlaadusta, jota on syntynyt hallan ruotaistessa jängällä.

Avosuot kun lasketaan tyhjänlaisiksi, niin paljon jänkiä putoaa pois laskuista. Myöskään metsän suojaama jänkä ei ainakaan tässä kotikulmilla ole sen kummempi. Ainoa merkki oli metsäisen suon yksi ojanvarsi, missä hilla ilmeisesti on kukinut pakkasen kanssa eri aikaan. Muutamalla neliöllä oli merkki siitä, että erityisempi kasvupaikka on suojannut muutamia marjoja.

Tämmöisiä ojanvarsia ei kuitenkaan täällä kilometritolkulla ole. Onhan tämä kuitenkin merkki siitä, ettei tuho aivan totaalinen ole. On täällä sellaisiakin vuosia nähty.

Alla olevat kuvat kertovat karua kieltään siitä, miten hillalle pakkasessa käy. Tuhoutuminen on lopullinen, kun halla iskee. Ukalla on vankka käsitys, että aivan sama, missä vaiheessa hilla kasvupaikallaan on, kun pakkanen rokottaa. Aina lähtee hillalta henki ja piste.

Kuulostelemme tässä vielä Tuntsan tilanteen. Siellä pääkukinto on ainakin korpipaikoilla tapahtunut Naruskaa myöhemmin. Sen kesäkuun kolmannentoista jälkeen kukkineet hillat ovat toistaiseksi pakkaselta vapaat. Ja muut kasvuolosuhteet täällä ovat olleet kohtalaiset, eli aurinkoa ja välillä vettäkin on saatu.

Näkyy esimerkiksi tuolla Tori.fi -sivustolla olla yksityisten ihmisten poimimia hilloja myynnissä ämpärikaupalla. Myyjät ovat juuri niiltä paikkakunnilta, joilla hillasato välttyi hallalta.

Jos joku näkee ilmoituksen, jossa myyjänä on Ukka, niin sitten Naruskan Ukalla on jossain kaima.

Tukikohasta tähän.

Harjuksen kanssa ei hölökyillä...

Kasperilla on tulitikkuaskin kokoinen pikkukamera, jolla voi kuvailla livenä melkein mitä vain. Kesäfilmiä mokomalla lelun näköisellä laitteella syntyy esimerkiksi kalareissulla, kun kamera on kiinnitettynä perholiiviin.

Oheinen video on kuvattu tämän kesäiseltä Tuntsajoen reissultamme. Kasperin kamera kuvaa Rane "Pajavasaran" rauhallisen harjuksen väsytyksen. Kala päätyy viimein Kasperin haaviin. Filmin vilkaisemalla näkee yhden esimerkin siitä, miksi kalastaessa ei aina aika tule pitkäksi.

Kuvamateriaalia reissusta on videomuodossakin runsaanlaisesti. Sitä saatetaan laitella tänne blogiin lisääkin, kunhan saadaan otoksia muunneltua julkaistavaan muotoon.

Kelailkaa siihen asti tätä rauhallista suoritusta, jonka päätteeksi 44 senttiä harjusta päätyi pannulle ja edelleen makoisiin suihin.

Tukikohasta muistelemisiin tähän.

Ukan hillaennuste 2013 Naruskalle.

Miten mielelläni kertoisinkaan, että pakkailkaa saavit ja isot ämpärit völjyynne ja tulkaa Naruskalle hillaan. Hillastaa täällä toki saa, mutta pakko on varoittaa hillakadosta näillä kulmilla.

Soittokierros muutamalle rajaväärtille ja paikalliselle hillastajalle ja omien säähavaintojen arviointi ei lupaa hillastajalle täältä juuri mitään. Samaa kuuluu itäiselle Pohjois-Suomelle laajemminkin ja Kainuulle. Sama pakkanen nimittäin poimi hillat niiden ollessa pääkukintavaiheessaan. Kesäkuun ikäänkuin enteellinen 13. päivä se halla oli vieraanamme. Ukan sääaseman mittari näytti tuolloin lahjomattomat -1,6 astetta kahden metrin korkeudessa. Ja mittarin paikka on suojainen pihapiiri ja maastollisesti alavia jänkäpaikkoja korkeammalla. Siitä voi jokainen arvioida alavien paikkojen lämpötilaa.

Paikallisradio ja paikallislehdet ovat kertoneet ilmeisen totuudenmukaisesti tilanteesta Lapissa. Rovaniemen ja Ranuan seudut ja läntinen osa Lappia ovat uutisten mukaan parhaita hillanpoiminta-alueita tälle vuodelle. Sinne ei halla ulottunut, vaan vain itäosalle.

Yksinäinen hilla kypsymässä Naruskan Sieka-aavalla tämän viikon torstaina.

Ranualta kuultiin pari päivää sitten haastattelu Lapin Radiossa. Siinä ranualainen kunnallispoliitikko oli suorassa lähetyksessä suolla. Hillatilanteen hän kertoi olevan hyvän, mutta kypsyysasteen vielä sellaisen, että enin osa oli vielä raakaa. Sitä kohtaa Ukka ei pitänyt aivan uskottavana, että setä kertoi poimineensa parin tunnin aikana sangollisen hilloja, vaikka niiden kypsyysaste oli edellä kerrotun mukainen. Parissa tunnissa nimittäin jos poimii sangollisen hilloja, niin sinä ei ehdi mättäältä toiselle sinne tänne koko ajan juoksentelemaan, vaan marjaa pitää pystyä tauotta poimimaan. Ja se ei tahdo onnistua, jos kaikkia näkemiään marjoja ei saa poimia. Sen verran Ukkakin on hillasuolla käväissyt.

Jos Naruskalla joku hilla on onnistunut jäämään eloon, niin Ranuan ensimmäisistä hilloista Naruskan ensimmäisiin hilloihin on aikaeroa rapiat pari viikkoa. Pohjois-eteläsuunassa 100 kilometriä on karkeasti laskettuna viikko ajassa.

Tässä hajatiedot, jotka olen ehtinyt kyselemään kotiin saapumisen jälkeen tämän viikon tiistaiehtoon jälkeen.

Jos tilanne muuttuu uusilla tiedoilla muuksi, mitä edellä on kerrottu, niin perun edellä kirjoitetun. Julkisesti.

Tukikohasta muihin hommiin keskittymisiin tähän.

Kuka osaa nauttia kesästä?

Kesän riemu näkyy parhaiten lapsenlapsosten ketterien olemuksesta...

Uiminen käy tekoaltaassa ja ahventen onginta luonnonaltaasta. Siekalampi antoi ahventa paistinpannullisen. Ja hauskaa oli.

Tukikohasta tähän.

Tuntsajoen kuvasatoa Venäjän puolelta.

Vielä muutama kuva lomareissultamme Tuntsa-Vaatsimajoen maisemissa. Saattaa niitä arkistoista löytyä lisääkin, kunhan Mummeli saa pyykkäyksiltään ja muulta tavaranpurkamiselta välipäätä...

Tukikohasta tähän.

Ukka huppeluksissa.

Kesälomapuolitoistaviikkoinen hurahti niin, ettei sanotuksi saa. Aika paineli siivillä, eikä kukaan oikein uskonut että jo nyt pitää kerätä leiri kasaan, pakata se peräkärryihin ja autokalustoon ja poistua kotiin. Mutta niin se vain on. Ei makiata mahantäyvveltä, sanotaan.

Aika ihmeellinen paikka se on tuo Tuntsajoen Venäjän puoleinen alue. Matkaa ei Naruskan Tukikohasta ole kuin vajaa puolenkymmentä virstaa, mutta kelit vaihtuvat sillä matkalla. Naruskalla on satanut reippaanlaisesti viime päivinä, mutta leirissämme ei sateesta tiedetty mitään. Paitsi tietenkin lännen suunnalta toistuvasti kuuluvat ukkoset. Ja komeita olivat Naruskan suunnan ukkospilvet Tuntsan Tukikohasta katsottuna. Kuvissa ne ovat Mummun kameran läpi nähtynä.

Puolentoista viikon aikana satoi tuolla kohtaa Venäjää yhtenä päivänä. Sekään sade ei kestänyt varttia kauempaa. Muutama ukkosen jyrähdys, ja siinäpä se sadekertomus oli.

Kuivuutta se kaira kärsii. Siksipä leirin alue oli sääskistä täysin vapaata aluetta. Eipä niitä lätäköitä voi sellaiseen villerihiekkakankaaseen syntyä millään. Sama sääskettömyys havaittiin nyt kolmatta kesää peräjälkeen. Erikoinen kokemus, johon tosin on tänä kesänä totuttu jo Naruskalla. Tukikohdan tonttihan on sääskivapaata aluetta.

Talviturkki heitettiin loman kunniaksi pois. Ruotsalainen puolijoukkueteltta jatkuvalämmitteisine saunankiukaineen ja honkapölkkyistuimineen osoittautui suosituksi illanviettopaikaksi joka ehtoo. Olipa sieltä mukava pulahtaa Tuntsajoen noin +15 asteiseen veteen. Kovanahkaisimmat polskivat päivittäin ilman saunaakin. Ainakin Kasperi.

Suomeen tultiin ehtoopuolella. Mukava oli tulla valmiiksi lämmitettyyn saunaan ja vävypojan valmistamalle herkkupäivälliselle.

Seuraavaa reissua kaikki mukana olleet jo suunnittelevat täyttä häkää. Vuosi ei ole aikaa ja niin edelleen. Eikäpä tuota tiedä, vaikka vielä tällekin kesää ehtisi pienen muisteloretken heittää.

Tukikohasta rästiin jääneitä hommia miettimisiin tähän.