Harjuksen kanssa ei hölökyillä...

Kasperilla on tulitikkuaskin kokoinen pikkukamera, jolla voi kuvailla livenä melkein mitä vain. Kesäfilmiä mokomalla lelun näköisellä laitteella syntyy esimerkiksi kalareissulla, kun kamera on kiinnitettynä perholiiviin.

Oheinen video on kuvattu tämän kesäiseltä Tuntsajoen reissultamme. Kasperin kamera kuvaa Rane "Pajavasaran" rauhallisen harjuksen väsytyksen. Kala päätyy viimein Kasperin haaviin. Filmin vilkaisemalla näkee yhden esimerkin siitä, miksi kalastaessa ei aina aika tule pitkäksi.

Kuvamateriaalia reissusta on videomuodossakin runsaanlaisesti. Sitä saatetaan laitella tänne blogiin lisääkin, kunhan saadaan otoksia muunneltua julkaistavaan muotoon.

Kelailkaa siihen asti tätä rauhallista suoritusta, jonka päätteeksi 44 senttiä harjusta päätyi pannulle ja edelleen makoisiin suihin.

Tukikohasta muistelemisiin tähän.

Ukan hillaennuste 2013 Naruskalle.

Miten mielelläni kertoisinkaan, että pakkailkaa saavit ja isot ämpärit völjyynne ja tulkaa Naruskalle hillaan. Hillastaa täällä toki saa, mutta pakko on varoittaa hillakadosta näillä kulmilla.

Soittokierros muutamalle rajaväärtille ja paikalliselle hillastajalle ja omien säähavaintojen arviointi ei lupaa hillastajalle täältä juuri mitään. Samaa kuuluu itäiselle Pohjois-Suomelle laajemminkin ja Kainuulle. Sama pakkanen nimittäin poimi hillat niiden ollessa pääkukintavaiheessaan. Kesäkuun ikäänkuin enteellinen 13. päivä se halla oli vieraanamme. Ukan sääaseman mittari näytti tuolloin lahjomattomat -1,6 astetta kahden metrin korkeudessa. Ja mittarin paikka on suojainen pihapiiri ja maastollisesti alavia jänkäpaikkoja korkeammalla. Siitä voi jokainen arvioida alavien paikkojen lämpötilaa.

Paikallisradio ja paikallislehdet ovat kertoneet ilmeisen totuudenmukaisesti tilanteesta Lapissa. Rovaniemen ja Ranuan seudut ja läntinen osa Lappia ovat uutisten mukaan parhaita hillanpoiminta-alueita tälle vuodelle. Sinne ei halla ulottunut, vaan vain itäosalle.

Yksinäinen hilla kypsymässä Naruskan Sieka-aavalla tämän viikon torstaina.

Ranualta kuultiin pari päivää sitten haastattelu Lapin Radiossa. Siinä ranualainen kunnallispoliitikko oli suorassa lähetyksessä suolla. Hillatilanteen hän kertoi olevan hyvän, mutta kypsyysasteen vielä sellaisen, että enin osa oli vielä raakaa. Sitä kohtaa Ukka ei pitänyt aivan uskottavana, että setä kertoi poimineensa parin tunnin aikana sangollisen hilloja, vaikka niiden kypsyysaste oli edellä kerrotun mukainen. Parissa tunnissa nimittäin jos poimii sangollisen hilloja, niin sinä ei ehdi mättäältä toiselle sinne tänne koko ajan juoksentelemaan, vaan marjaa pitää pystyä tauotta poimimaan. Ja se ei tahdo onnistua, jos kaikkia näkemiään marjoja ei saa poimia. Sen verran Ukkakin on hillasuolla käväissyt.

Jos Naruskalla joku hilla on onnistunut jäämään eloon, niin Ranuan ensimmäisistä hilloista Naruskan ensimmäisiin hilloihin on aikaeroa rapiat pari viikkoa. Pohjois-eteläsuunassa 100 kilometriä on karkeasti laskettuna viikko ajassa.

Tässä hajatiedot, jotka olen ehtinyt kyselemään kotiin saapumisen jälkeen tämän viikon tiistaiehtoon jälkeen.

Jos tilanne muuttuu uusilla tiedoilla muuksi, mitä edellä on kerrottu, niin perun edellä kirjoitetun. Julkisesti.

Tukikohasta muihin hommiin keskittymisiin tähän.

Kuka osaa nauttia kesästä?

Kesän riemu näkyy parhaiten lapsenlapsosten ketterien olemuksesta...

Uiminen käy tekoaltaassa ja ahventen onginta luonnonaltaasta. Siekalampi antoi ahventa paistinpannullisen. Ja hauskaa oli.

Tukikohasta tähän.

Tuntsajoen kuvasatoa Venäjän puolelta.

Vielä muutama kuva lomareissultamme Tuntsa-Vaatsimajoen maisemissa. Saattaa niitä arkistoista löytyä lisääkin, kunhan Mummeli saa pyykkäyksiltään ja muulta tavaranpurkamiselta välipäätä...

Tukikohasta tähän.

Ukka huppeluksissa.

Kesälomapuolitoistaviikkoinen hurahti niin, ettei sanotuksi saa. Aika paineli siivillä, eikä kukaan oikein uskonut että jo nyt pitää kerätä leiri kasaan, pakata se peräkärryihin ja autokalustoon ja poistua kotiin. Mutta niin se vain on. Ei makiata mahantäyvveltä, sanotaan.

Aika ihmeellinen paikka se on tuo Tuntsajoen Venäjän puoleinen alue. Matkaa ei Naruskan Tukikohasta ole kuin vajaa puolenkymmentä virstaa, mutta kelit vaihtuvat sillä matkalla. Naruskalla on satanut reippaanlaisesti viime päivinä, mutta leirissämme ei sateesta tiedetty mitään. Paitsi tietenkin lännen suunnalta toistuvasti kuuluvat ukkoset. Ja komeita olivat Naruskan suunnan ukkospilvet Tuntsan Tukikohasta katsottuna. Kuvissa ne ovat Mummun kameran läpi nähtynä.

Puolentoista viikon aikana satoi tuolla kohtaa Venäjää yhtenä päivänä. Sekään sade ei kestänyt varttia kauempaa. Muutama ukkosen jyrähdys, ja siinäpä se sadekertomus oli.

Kuivuutta se kaira kärsii. Siksipä leirin alue oli sääskistä täysin vapaata aluetta. Eipä niitä lätäköitä voi sellaiseen villerihiekkakankaaseen syntyä millään. Sama sääskettömyys havaittiin nyt kolmatta kesää peräjälkeen. Erikoinen kokemus, johon tosin on tänä kesänä totuttu jo Naruskalla. Tukikohdan tonttihan on sääskivapaata aluetta.

Talviturkki heitettiin loman kunniaksi pois. Ruotsalainen puolijoukkueteltta jatkuvalämmitteisine saunankiukaineen ja honkapölkkyistuimineen osoittautui suosituksi illanviettopaikaksi joka ehtoo. Olipa sieltä mukava pulahtaa Tuntsajoen noin +15 asteiseen veteen. Kovanahkaisimmat polskivat päivittäin ilman saunaakin. Ainakin Kasperi.

Suomeen tultiin ehtoopuolella. Mukava oli tulla valmiiksi lämmitettyyn saunaan ja vävypojan valmistamalle herkkupäivälliselle.

Seuraavaa reissua kaikki mukana olleet jo suunnittelevat täyttä häkää. Vuosi ei ole aikaa ja niin edelleen. Eikäpä tuota tiedä, vaikka vielä tällekin kesää ehtisi pienen muisteloretken heittää.

Tukikohasta rästiin jääneitä hommia miettimisiin tähän.

Nälkä ei koskaan vieraanamme...

Tuntsan Tukikohta on paikka, missä nälkää ei nähdä. Meillä on matkassa tuplaeväät sen pikkiriikkisen mahdollisuuden varalta, ettei kalaa riitä ruokapöytään. Niin ei ole käynyt vielä yhtenäkään päivänä, vaan enempikin päinvastoin. Ukka on päivittäin joutunut asettamaan milloin senttirajoja, milloin lukumäärärajoja kalansaaliille. Me nimittäin emme ryövää jokea, vaan otamme sieltä vain ja ainoastaan syömäkalat.

Toistaiseksi nöttköttipurkit ovat saaneet pitää sisältönsä. Kalaruokaa eri muodoissaan on piisannut.

Paitsi me kalastajat, myös luontokappaleet ovat innostuneet ravinnostamme. Vastarannalta löytyi toissapäivänä verekset nalleluppakorvan jäljet. Herra tai rouva oli mitä ilmeisimmin käynyt nuuhkimassa kompostimme ja paistinpannumme kairaan levittämiä makuhermoja kutkuttavia tuoksuja, koska vain kolmisensataa metriä leiristämme oli pikkujalka piirtänyt tuoreet jäljet sammalikkoon. Leirissä kontio ei toistaiseksi ole vieraillut, emmekä me sitä sinne oikestaan kaipailekaan.

Oletettavaa on, että viimeistään sitten kompostit käydään vääntämässä ja kääntämässä, kun leirimme tulevana maanantaina aletaan lataamaan kotimatkaa varten kärryihin.

Ruokalistamme selviää ainakin osittain oheisista kuvista. Nallen jälki myös. Potut ovat paikallista tuotantoa. Venäläisen perunan kunniaksi on sanottava, että oman maamme vanhat potut eivät ole näiden väärtejä. Isoimmatkaa potut eivät ole sisämätöjä. Myös pottujen kellariolosuhde on ollut sataprosenttinen. Harmi, ettei pottua saa kuljetella rajan yli kumpaankaan suuntaan. Uutukaisia pottuja emme edes tilanneet paikalliselta toimittajaltamme, vaan tulemme erinomaisesti toimeen parillakymmenellä kilolla ylivuotisia.

Säät ovat suosineet meittiä. Sadetta olemme suorastaan kaipailleet, koska Tuntsajoki ei ole täällä ollessamme niin matalalla käynyt koskaan, mitä se on nyt. Eikäpä se ehdi nousemaan, vaikka esteri avaisi luukkunsa mille mallille tahansa loppupäiviksi.

Huominen vielä kalastellaan. Sitten aletaan pakkailemaan ja valmistelemaan poistumista. Ja ruokapaikan avaamista nallelle...

Kauniiksi lopuksi se nallen jalanjälki.

Tuntsan tukikohasta tähän.

Tuntsalta kuuluu ja näkyy

Paikallisten kalastajien tuomat tuolit olivat lokKarille oiva kirjoituspaikka.

Juttuja riittää, mutta kalastamaankin pittää joutua.

Tuntsan Tukikohta on muutaman päivän ajan ollut vaitonainen. Ei siksi, etteikö kaikenmoista kerrottavaa olisi, vaan siksi, ettei ole kaikin ajoin joutanut kirjoittelemaan kuin päässään. Ja on ollut hieman ylimääräistä trafiikkia Tuntsa-Vaatsiman ja Alakurtin välillä.

Maanantaina hakaistiin kahdella Broncolla kolme uutta jäsentä ryhmään. Alakurtilla odotellessa oli kuin olisi ollut sotatantereella. Itänaapuri pullisteli sotalihaksiaan suomalaisittain katsoen oudossa paikassa. Huippunykyaikaiset hävittäjät nimittäin lensivät Alakurtin yli muutaman sadan metrin korkeudessa ja lähettelivät ohjuksia Vuorikylän ja Kurtin väliselle tieosuudelle, eli kylän asutuksesta kymmenen kilometrin päässä lähimmillään. Ja ampuivat kovilla ja isoilla ohjuksilla ja pommeilla, joiden jytinä ravisteli maaperää ja kuulosuojaimiakin tuli jo ikävä.

Ajattelimme siinä muutaman Ranen kanssa, että Venäjän päämies istuu samana päivänä sopivasti valtiovierailulla Suomessa. Eikös sitä naapurin puolella arvioitu kirpeästi keväällä, että meidän omat sotajoukkomme harjoittelevat itärajan puoleisella osalla Suomea. Sehän ei ollut Venäjälle mieluisaa, jos oikein muistan jonkun kentsun lausuntoja.

Tuli pauketta ohjusten savuja katsellessa ja jytinää kuunnellessa mieleen, että taitaa olla aivan sama, missä meitin armeija käy soppatykkiään lämmittämässä. Nämä Suhoit vai mitäpä ne nyt merkiltään hävittäjät ovatkaan, pommittelivat tosiasiassa vain muutaman sekunnin matkan pässä Suomen rajaa. Ja kovilla.

Se siitä.

Eilen käytätti Alakurtilla taas pikamutkin, kun muuan nuoripari oli irtoamassa Tuntsan Tukikohasta suunniteltuna päivänä. Vaan ei auto inahtanutkaan, kun leiristä piti matkaan lähtemän. Akku oli tyhjentänyt viikon aikana itsensä nollatilaan. Onneksi oli muita autoja, joista lainata akkua. Kaapeleita kun ei jostain syytä kenenkään pirssistä löytynyt.

Iivana herätti autotallissaan akun henkiin. Tunnin latauksen jälkeen leirimme trubaduuri morsioineen pääsi lähtemään kohti kotia. Tasaisemmat ovat tiet siihen suuntaan. Ja Ukka Ranen kanssa taas kolmen tunnin vatkaukseen tiettömälle tielle Tuntsajokivarteen.

Kalaa on tullut. Ja hellettä piisannut. On saunottu ruotsalaisen puolijoukkueteltan makeissa löylyissä. Ja uitu Tuntsan vähenevässä vedessä. Ja levätty lintuin laulua kuunnelen. Eli vietetty lomaa isolla ällällä.

Tuntsan Tukikohasta tähän.

Tuntsan reissua kuvina

Täällä metsä. Ja joki. Ja kaloja. Ja A.E. Järvisen jalanjälkiä. Juhannus vietetty jokitörmällä vanhassa tutussa leiripaikassa. Mummeli seuloi muutaman otoksen täältä jostain tältä kesältä. Lisää tulee joskus. Voikaa hyvin, niin mekin.

Huomenna haetaan kolme jermua lisää, niin sitten on yhtä vaille likainen tusina kasassa.

Moro seuraavaan kertaan.