Miten tohon halakoo ajat???

Meinasin tännään alottella hyötyliikunnallisen session. Metrinmittasta reenipalikkaa ja halakokottarit on kartanolla valamiina. Laiton aamupäivästä työhaalarit pykälään, tankkasin pari litraa enerkiajuomaa kitusiin ja otin alakulämmittelyks sisällä sata etunojapunnerrusta ja puolensataa jalakakyykkyä rautapata kynsisä.

Leppasin enerkiata pullollaan pikkuhiesä takapihalle. Latasin eka kuormaan halakoja kärriin, vajavan kuution. Ja eikun kohti halakokatosta, täyttä etteen.

Jumankauta ku säikähin, kun halakokatosta juoksuvauhtia lähestyisä poukkas halakopinon vierestä issoimmasta päästä oleva karvasarvinen hirvas. Ei mikkään takkukarvanen, vaan siliä ja musta kuin murjaani. Ei ainakaan Täplän sukuva. Ja vihasen olonen oli tämä. Perustamasa varmaan ittelleen haaremia hyvvään katospaikkaan.

Siinä myö seistiin vastakkain, kun vetelin liinat kiinne hirvaan kuopiessa lähtökuoppia. Aina, kun pukkasin malliks kottaria etteenpäin kohti katosta, niin sieraimet pullollaan kuopas maata ja otti puskuasennon. Puoltuntia toljotimme toisiamme. Sitten jätin luontokappaleen rauhaan. Ja lopetin halakohommat tältä päivältä. Kanttura jäi roukumaan perrääni. Voittoroukunaa. Ehtoolla makkoili revviirillään kaikesa rauhasa.

Tukikohasta huomista ottelua suunnittelemisiin tähän.

Kolomen päivän kierros.

Mitä net jotkut höpäjää, että myö ollaan kaukana täällä Naruskalla. Ukka lähti toissapäivänä aamusella kaheksan paikkeilla liikenteeseen valakosella ohjuksella anoppi kartturina. Hurhautimma Posion kautti Ouluun ja nelosta tekopitäjään Petäjäveelle, mihin laskeuvuimma ehtoolla ennen yheksää. Poikkeiltiin jokatoisella huoltamolla kahveella ja jalottelemasa. Ja nukkuin kaheksan tunnin yöunet.

Ukka kerkes eilisen päivän aikana leikkuuttaa tukkasa, käyvä jyväskyläläisen lekurisetän luona uusimasa viakrareseptit, hakija velimiehen ja sen eukon keittoastiat Muuramesta, kulukee tietokonehärpäkekaupoisa, parisa autoliikkeesä, päivittää anopin tietokonneen, kerätä ämpärillisen karviaisia ja puolsankkoo vatui, ostaa ameriikarautaan öljynputsarin, syyvä puhvetissa pitsaa, käyvä kolomella kirppiksellä, korjata anopin jääkaapin jähytysveentukokset. Ja nukkuva kaheksantunnin yöunet.

Tälle aamuva lähin kaheksaks Jyväskyllään kahtoon yhtä nelivetopirssiä, ajon Kärsämäjelle KoivuHeikin ja sen eukon luokse parikstuntia raataamaan, söin mahan täyteen kaalikärryleitä Kaakkurin tepoililla, ostin tietokonehärpäkeitä ja synttärilahjuksia tunnin verta verkkokaupasa, ajon Kuusamon litliin ostaan neljä purkkija suolakallaa ja sitte hurautin kotio saunomaan.

Eikä siinä tuhissu noukka yhtään.

Jos ois ollu asiaa pääkaupunkiin, nin sielä olis hyvi ehtiny pyörähtään eilisen päivän aikana. Ei ollu nyt.

Suomi on sevverran lyhkänen maa ja tiet hyväsä kunnosa, että kesäkelisä ei normiautokuski tartte päästäpäähän kuin kymmenen tuntija. Talavella tunnin lissää.

Ei oo Naruska mistään kaukana, eikä mikkään paikka Suomesa ole Naruskalta kaukana.

Tukikohasta tähä.

Pääskyset valloittivat räsymatonpätkän.

Loputkin pääskysenpoijjaat ovat ilmeisen lentokykyisiksi tulleet, koska niiden pesärakennelma räystään alla kutvottaa tyhjänä. Tämän päivän ne ovat olleet vielä tokassa muutaman räsymaton kappaleen päällä porraspielessä, missä ne edelleen ovat vanhempiensa ruokittavina.

Vasarapääskynen taitaa olla jo niin isoksi päässyt, että se lentelee evästä omin päin ilmojen teillä.

Tukikohasta paljailla lattioilla kuljeksimisiin tähän.

Tukikohdan ikäinen asiakkuus.

Tulipa tuossa muutaman tänne Naruskalle marjareissulle tulleen pariskunnan kanssa puheeksi, kuinka monennetta kertaa he ovat Retkeilymajan asiakkaina. Ukan arvaus meni hiukkasen pieleen alakanttiin, vaikka tiedossa onkin, että kovin kovin monta vuotta he täällä ovat visiteeranneet.

Oikea vastaus tuli vierailijoiden isäntäväen puolelta: 17 kertaa peräkkäisinä vuosina. Eli sieltä lähtien, kun Mummeli ja Ukka asettuivat asemiin Naruskan koulukiinteistölle vuonna 1997. Tai se saattoi olla vuotta aikaisemminkin, eli 1996.

Naruskan hilloja ja muita marjoja Ukka tietää näiden Taivassalosta kotoisin olevista vieraiden kuljettaneen Naruskan, Värriön ja Tuntsan jängiltä niin paljon, että niitä määriä mittaillaan varmaankin sadoissa, ellei tuhansissakin kiloissa. Tällä kertaa heidän kokoonpanonsa on kaksi henkeä, mutta enimmillään heitä on ollut majoittuneena Tukikohdan pikkuluokassa lähes kymmenenkin.

Mukava oli tälle marjastajapariskunnalle tarjota iltapalaksi Tukikohdan ulkotulipaikalla koivutulilla paistettuja muurikkalettuja. Saunan päälle. Ja pikku ajorupeaman päälle. Uni varmasti maistuu, kun päivän ovat paahtaneet etelästä tänne Lapin helteeseen.

Joku on siis ehtinyt poiketa talossa kohta parikymmentä vuotta. Aika monta marjansyöjää ja muuta luontoharrastajaa taitaa olla vielä sellaisia, joilla ei ole kasassa ensimmäistäkään käyntiä...

Tämä pariskunta ilmoitti reippaasti Ukalle, ettei kesä tunnu kesältä, ellei Naruskalle pääse käymään. Se on palautetta parhaasta päästä.

Johan nuita joutaa muurinpohjalättyjä kesäillassa ja millonka vaan muulloinkin paistelemaan, jos syöjiä piisaa.

Tukikohasta pikareissua etelän suuntaan suunnittelemisiin tähän. Anopinpalautuskeikkaa. Mustikoineen.

Naruskajärven kahdeksankiloinen.

Kirjoittelin joku päivä sitten Naruskajärvestä saadusta isosta taimenesta. Jos joku ei ole lukenut tarinaa lähemmin vielä, niin tuosta lähtee: Taimenen tarina.

Komea kala näyttää olevan, eli ei enää pelkkä huhu.

Tukikohta onnittelee!

Rokulipäivä...

Olis kait sitä jatkanu peräluokan väliseinätyömaata eilisen jäläkiin pyhäaamuna, mutta ei kehannu mennä siirteleen pääskysen poikaa, joka oli siirtäny ittensä ensimmäisenä viijestä pojasta pesän ulukopuolelle takapihan kaivonkannelle. Ja tieten ainuan tarvittavan työkalun päälle. Laillinen este.

Tukikohasta lepopäivää viettäen tähän.

On jäätelö helteellä hyvvää...

Elokuun alku hellii Naruskaa helteellä. Keminmaan poppoo kyllästyi sikäläisiin sääskiolosuhteisiin ja tuli teltankuivattelureissulle Naruskalle. Sillä varjolla saatiin pihalle "lasten uima-allas".

Kuten kuvista huomaatte, on aikuisempikin väki löytänyt pihamaalta uimapaikan.

Tänään iltapäivällä oli hellelukemat mittarissa. Mummeli ja Kati keikistelivät mustissa uimapuvuissaan pihamaalla kilpailumielessä siitä, kenen ahteri on alimmaksi laskeutunut. Kisa tallentui kuviksikin, mutta toistaiseksi sensuuri iski tähän aineistoon.

Luvallisia kuvia toki Ukalle lähetettiin. Loimu jaeskeli muille ja itselleen muutamaan otteeseen jäätelöä. Kuuma meille tulikin kaikille, kun kävimme kokeilemassa halakokatoksen uutta peltikattoa. Jäätelö ja uiminen on näillä keleillä ykköstä.

Tukikohasta seuraavaa hellepäivää odottelemisiin tähän.

Naruskalla liikkuu kalahuhu.

Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Naruskajärvestä on saatu iso kala. Taimen. Ukan tiedossa oleva toistaiseksi suurin Naruskalta uistimella saatu taimen on kuusikiloinen. Sen saamisesta Naruskajoesta on kulunut jo muutamakin suvi, ainakin toistakymmentä vuotta. Sehän oli se basisti Asikaisen saama möllykkä, joka valokuvassa koristaa Ukan Tukikohdan ilmoitustaulua vieläkin.

Nyt huhutaan kahdeksankiloisesta. Sen olisi liittänyt saalisluetteloonsa huhun mukaan naisimmeinen. Se ei niin kovin erikoiselta kuulosta, koska sokeakin kana joskus jyvän löytää, sanoo sana. Naisilla on ihmeellistä tuuria noissa pyytöhommissa. Tästä kahdeksankiloisestakin liikkuu tieto sellainen, että se olisi vetänyt virvelistä kaiken siiman, joka kuuleman mukaan oli katkennut ja pedon oli luultu menneen menojaan. Siima oli kuitenkin jonkun ajan päästä löytynyt veden pinnalta kellumasta. Siihen tarttuminen oli kertonut kalastajalle, että saalis on edelleen koukuissa kiinni.

Tarina ei kerro, miten taimen on lopulta päätynyt paistinpannulle, mutta niin huhutaan. Ja totena.

Ukka laittaa tähän basisti Asikaisen saaman taimenen kuvan opiksi ja ojennukseksi niille, jotka eivät usko Naruskan isoihin kaloihin. On niitä ollut. Ja niitä on siellä kasvamassa ja isoiksi kasvaneina, kunhan saantimies tai saantitäti paikalle sattuu. Ennätys saattaa olla nyt kahdeksan kiloa. Tarkennetaan, jos lisätietoa saadaan.

Tukikohasta lisää kalajuttuja oottelemisiin tähän.