Onhan net Naruskasta hiukkasen poikkevat nuo olosuhteet, kun täältä tuhannen kilometrin päähän lähtee. Tulis varmaankin käytyä usseemminkin, jos Viromerkkinen ulukomaa olis parin tunnin laivamatkan takana.
Sattu vielä kesäset kelit sielä perillä. Parina päivänä tarkeni pelekällä paijalla, nahkarotsi tuntu liialta.
Net on makian ystäviä sielä. Ja muukin ruoka oli viimesen päälle. Se on ruokaravinteleineen vaarallinen paikka laihutushaluselle. Ja olishan tuota ollu puoli-ilimasta viinaakin tarjolla sammiotolokulla, mutta net jätimma muille.
Joku jos halvaa kuksia, nin eikun sinne. Siellon taitavia kuksantekijöitä. Isommat ja pienemmät juomakuksat oikeesta pahkasta oli vain kolomasosan niistä hinnoista, mitä Suomessa revitään. Ja hyvvää työtä ja hyvistä aineista. Joka tarttee, niin kannattee käyvä hakemasa. Työhän tän tiijättekin, jotka sielä vakituisemmin hyppäätte.
Mummeli sekos rättikaupoissa ihan täysin. Nuppineulojakin piti ostaa melekeen kymmenen kiloo, vaikka niiton omiks tarpeiks jo kotonakin. Ja vetoketjuja, eli kurauksia, kuten ne täälä niitä puhuttelee. Oli sielä semmonen hehtaarihalli rätei ja lumpui, että alta pois.
Oli sielä häiväys neuvostoajastakin. Käytiin muutamalla vähemmistötorilla. Olis sieltä saanu ostaa vaikka vanhaa laatikkokameraa ja armeijamanttelia pilivin pimmein. Ihan sammaan viisiin kuin Kantalhesa ja Murmanskissa vielä nykysinkin. Tallinnan uuvemmat torit pyöri enempi paikalisten käsitöijen ympärillä. Ja kauppaa piisas kaupan perrään. Ja kaikisa sama tarjonta ja melekeen samat hinnatkin. Ja kulttuuria oli sielä ja täälä kavulla ja toreilla.
Helteet unehtu äkkiä, kun ehtoolla tultiin Rovaniemelle norjalaisella lentskarilla. Kotio kun hurautettiin Ukan amerikanrauvalla, niin jopa oli Tukikohan pihassa aste lämmintä. Että silleen.
Tänä aamuna viijeltä Ukka palas sitten arkeen. Kattilanpuhistus pannuhuoneesa parin tunnin aamuvoimisteluna. Mutta virkumpana sitä kait on, kun välilä käy mualimalla.
Tukikohasta viileisiin tuuliin ja rännänootteluun totuttelemisiin tähän.
