tiistai 2. lokakuuta 2018

Lapinkävijän uunimunakkaista tyhyjät vuokat jälellä.

Mettämiehile laittelimma Mummelin kans hiukka erilaisen lapinkävijämmunakkaan kuin tavallisesti. Kahella uunivuokalla tuli ruokittuva kymmenen syömämiestä, jokka ei olekkaan mittään nirsoilijoita ruuvan kans, vaan syövät ninko aikapoijjaat.

Syvvään issoon uunivuokaan tehin näin:

Rikkoin 15 kanammunnaa issoon muovikippoon. Lirhautin puolisen tesijä vettä sekhan. Teelusikallisevverran mustapippurija ja puolenkytä ruokalusikallista mittaamati vehenäjauhova. Kämmenpohjalline hinoo merisuolaa. Konevispilälä sekasi. Uunivuoka voijeltiin kasvipohojasela öljylä, semmosela keltasella.

Uunillämpö 225, liemi vuokassa sinne noivvartiks. Sitä uunista ootellesa silipasin lämminsavukirjolohesta nahappois ja kalallihat hiukka pienemmiks paloiks. Rainbowtavaraa Erätulesta, harossija kuimmikä.

Sitten sokeripalan kokosiks kappaleiks puolikaskokonen uunijuusto. Punanen suippopaprika parimmilliviipaleiks. Puolet Rainbow sinihomejuustokolomijosta murusiks. Tavan pitsajuustoraastepussi auki valamiiks.

Täyteaineet kohonneen munakkaan pääle, ensin kirjolohi, sitten juustokuutijot siitä uunijuustosta, seuraavaks sinihomejuustomurenet, sitten suippopaprikaviipalleet, sitten juustoraaste. Viimoseks pääle säilökurkkupikkelssijä.

Tämä uuvelleen uuniin. Voi laittaa kiertoiliman pääle täsävaiheesa.

Hetiperrään tehin toisen samallaisen ja kypsyttelin net sitten molemmat omisa uunissaan, eli net valamistu viijemminnuutin sissään kumpanenki.

Kolomannesa uunisa oli lisukkeena valamiista punajuurigrattiinista tuplana uunivuokalline tavaraa, jonka pääle loppuviimeks ripoteltiivvielä juustoraasteet viimmeseks viijeksminnuutiks.

Ja kaikki kolomevvuokaa yhtäaikaa ruokasalliin. Ja ruokakello soimmaan. Ja äijät syömmään.

Ja jäläkiruuvaks talakkunoilla terästetty marjarahka mustikoista, koristeeks piipilline kermavaahtova ja päällimmäiseks iso jäinen vatelma.

Soli siinä se atria. Ja kymmenen ukkoo suunnillee tyrmäsä.

Tukikohasta seuraavaapäivää suunnittelemissiin tähä.

1 kommentti:

  1. Ompahan näläkäsille, päivän metsässä vaeltaneille raavaille miehille sopivaa ja jämäkkää ruokaa.

    Joskus tuli luettua "Raavaiden miesten keittokirja" kannesta kanteen, siellä oli vastaavanlaisia ohjeita, mutta kirjan lopussa oli myös varoitussanomakin.

    "Syötyäsi jonkin tämän kirjan ohjeen mukaisen ruuan ja tunnet syönnin jälkeen outoja tuntemuksia, soita tarvittaessa alla olevaan puhelinnumeroon"

    Takasivun alalaidassa oli puhelin numero 112.

    VastaaPoista