Puukkomestari Vasara toljotteli muutama viikko sitten silimät ymmyrikäisenä kalannahkaa ja muita tarpeita, joista piti rakennella rouvalleni keklu. Tuppi ja puukko sai tillauksen mukkaan olla minkämalliset tahasa, mutta väri pittää olla näkösillä. Sinine.
Tekomieheltä tuli muutamaki murinapuhelu tillauksesta, mutta ei se auttannu. Ukalla oli heleppo puolustella Vasaralle, että meikämanne on näitä kotkotuksia kattellu alun puolensattaa vuotta.
Valamistu se keklu tuppineen kuiten nin, että tänä aamuna makkuuhuoneen peitoisa oli kerranki jottain kovvaa. Merkkipäiväpuukko tuppinee.
Oli se puukkomestari sevverran taiteiluvappauttaan käyttänny puukontevosa, että tuppeen oli väsätty killuttimet oikeen tuplana. Kurrennahasta. Niitei oltu tilattu.
Keklusta ei vielä saatu kuvvaa ku kahavasta. Tuppi on kuulema tärkein. Keklulle pittää ensin löytää käyttövä ja vasta sitte ottaa se kuulema esile. Sinisestä vyöstä se on heleppo tempasta.
Tukikohasta täytekaakkuva oottelemissiin tähä. Niija onneva kypsään ikkään tulosta.
torstai 10. syyskuuta 2015
Aikuisen naisen kotkotukset, osa 60.
Tunnisteet:
KAMERA KIERTÄÄ,
RETKEILYMAJALLA TAPAHTUU,
VASARAT
tiistai 8. syyskuuta 2015
Kiintiökarhuja jäljellä 17 kipaletta.
Itäisen poronhoitoalueen 37:sta kiintiökarhusta on tähän mennessä ammuttu 20, eli kiintiötä on jäljellä 17 kappaletta.
Sallassa on näistä ammuttu toistaiseksi kuusi, joista peräti neljä tänään ilmeisesti saman miehen ampumana. Eli täällä laitettiin muutaman päivän takainen Posiolla ammuttujen kolmen karhun ennätys kerralla yhtä paremmaksi.
Sallan kuudesta karhusta nuo mainitut neljä on ammuttu Oulangan kansallispuiston pohjoispuolelle Etelä-Sallassa Hautajärven suunnilla. Kaksi muuta on ammuttu Pohjois-Sallan alueelle, eli Tuntsan Jänesvittikkoon ja Karhutunturin länsipuolelle Isokaipiaisenvaaran pohjoispuolelle.
Tukikohasta karhujen harventamista seurailemisiin tähän.

Dogidogitaidetta...
Rihlalla on oma omituinen taidenäyttelynsä meneillään. Turha lienee yrittää Ukan kerätä pisteitä tästä koirahäkkitaiteesta, vaan suunnittelu ja toteutus on tietty Mummelin käsialaa.
Tukikohdassa oli takavuosina kouluaikaisessa käytössä palloiluhalli nykyisen ruokasalin paikalla. Noilta ajoilta on tallessa metallikehyksisiä kanaverkkoja, joilla aikanaan estettiin ikkunoiden rikkoutuminen pelien telskeessä.
Nykyisin rauhallisempi huone ei enää kanaverkkoja tarvitse, joten yhdestä niistä voi tehdä vaikka taidetta...
Yksi verkko palvelee pannuhuoneen lämmityskattilan päällä kuivattelutelineenä.
Rihla on antanut taideteoksen olla rauhassa näytillä. Samoin se on kesän aikana antanut koppinsa aukossa olevan luukkupleksin olla paikallaan. Vanhemmiten on tullut ilmeisesti ymmärrystä sen verran, että luukku vähentää kesäisiä hyönteisharmeja kopin sisällä. Aiemmat luukkuviritykset kankaasta tai parkkinahasta ovat tulleet revityiksi alle tunnissa, mutta tämä on saanut hyväksynnän.
Tukikohasta tähän.

RETKEILYMAJALLA TAPAHTUU
Metsästysrajoitukset Lapissa 2015.
Metsäkanalintujen pyyntiin Lappiin tulevat metsästäjät varmaankin ovat painaneet mieleensä rajoitukset metsästysaikoihin, mutta kertaus on opintoin äitee.
Maa- ja metsätalousministeriön nettisivuilta löytyy perusteellinen tietopaketti rajoituksista koko maassa.
Sieltä löytyvät myös selkeät kartat rajoituksista lintulajeittain, eli METSO , TEERI , PYY , RIEKKO.
Kuten kartoista ja tekstistä ilmenee, on Naruskan kairassa punaista merkitty vain riekon kohdalle. Muiden lajien osalta on täällä täysi metsästysaika 10.9. - 31.10.2015.
Perstuntumalta Ukasta tuntuu kesällä metsissä liikkuneiden ihmisten puheita tulkitessa siltä, että erityisen runsaana ei tämän syksyn kanalintukantoja voitane pitää. Pesintä meni monen sääolosuhteen vuoksi mynkään, eivätkä lintupoikueet siksi ole kovin runsaita. Havaintojakin on toisaalta tehty normikesää vähemmän, kun marjasato on ollut vuosikausiin heikoin, eli ihmisillä on ollut metsiin asiaa vähänlaisesti.
Tilanne kartoittuu varmaankin muutamassa päivässä, kun metsästys tämän viikon torstaina pyörähtää käyntiin.
Tukikohasta raportoimisiin tähän.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Ruskan odottelua.
Nokipannukahveet Tuntsalla kelpaavat nuoremmille ja vanhemmille. Ukan kahdeksanlitrainen on kovassa käytössä varsinkin syksyn ruska-aikaan, jolloin tänne pyrkivät monet väriloistoon.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että puuruska voisi olla parempikin, koska koivua vaivaa aika laajalti ruoste, joka muuttaa sen lehdet ikävän ruskeiksi, eikä keltaisenkirjaviksi, kuten normaalisti. Mitä märemmällä kasvualustalla koivu asustaa, sitä ruostetautisempi se tänä syksynä valitettavasti on. Kivikkoisen alustan koivut ovat värikkäämpiä.
Tuntsalla maaruska alkaa pikkuhiljaa näyttää väriloistoaan, mutta ei ehkä niin räiskyvänä kuin parhaina syksyinä.
Steinerkoululaisten uusi ryhmä tulee maanantaina. Mummun ja Ukan väliviikonloppu ei ole pelkkää lepoa ja virkistystä, kun Greenlinen bussilastillinen aikuisempaa väkeä on ruskaretkellään. Kolmisenkymmentä aikuista vietti eilisen päivän Nuoluskurulla. Tänään on vuorossa Karhutunturin valloitus.
Ryhmää vetää Helmisen Kerttu ja bussia vihreää sompailee Maanteiden Kuningas Pauli Helminen, jolle Tuntsan tiet ovat tulleet tutuiksi steinerkoululaisia kuljettaessa.
Tämä sunnuntaipäivä näyttää aamusta hieman sateentuhnuiselta. Toivottavasti Karhutunturin laki vapautuu sumuistaan puolille päiville, jolloin aikuisryhmä aikoo siellä patikoida päiväretkensä.
Eilinen Tuntsaretki oli osaksi sadetta ja osaksi poutaa, mutta pukeutumalla kelin mukaisesti ei isommin tarvitse sadekeliä pelätä.
Tukikohasta syyskuun kymmenettä odottelemisiin tähän. Ruskahan on, kuten muistatte, syyskuun 10. päivä kello 14.00.
Tunnisteet:
KAMERA KIERTÄÄ,
LUONNONILMIÖT,
MATKAILU AVARTAA
torstai 3. syyskuuta 2015
Tehkääpä perässä: 32 päivää, 465 km, 70 ja 75 vee. Jalan.
Sitkeä ja kovakuntoinen saksalaispariskunta Ludmila ja Hans-Joergen Kuehn poikkesi patikkaretkellään toista kertaa Naruskan Retkeilymajalla. Edellinen kerta oli kolme vuotta sitten.
Pariskunta on liikkeellä jalkaisin, rinkat selässä ja kuukauden perustarvikkeet mukana. Välietapeilla täydennetään eväsvarastoa, eli Tukikohdassa rinkkoihin pakattiin pari pakettia Tuplasti Kursulaista ruisleipää, kilo suomalaista emmentaljuustoa ja puoli kiloa voita.
Rouva vietti muutama päivä sitten 70 -vuotispäiväänsä jossain Kemihaaran kairassa. Isännällä on mittarissa 75 vuotta. Retken patikkaosuus alkoi Saariselältä ja päätepiste on Ruka Kuusamossa. Matkaa kertyy 465 kilometriä, jonka taivaltamiseen on varattuna aikaa 32 vuorokautta.
Kolme vuotta sitten pariskunta sattui taloon sellaisena päivänä, kun steinereilla oli pizzapäivällinen. Ukka kuunteli nyt lievä puna poskilla, kun vaeltajat sanoivat aterian olleen heidän elämänsä paras pizza-ateria.
Tällä kertaa saunomisen ja kunnon suihkun jälkeen heille tarjottiin voissa paistettua lasagneta ja iso salaattiannos. Tietenkin Kursun leipää ja Mummelin tekemiä tuoreita sämpylöitä. Jälkiruuaksi kaksi isoa kuppia perkolaattorikahvia. Ja viimeinen jälkiruoka kymmenen tuntia unta Rihlan häkin vieressä nurmikentällä.
Aamulla oli rapia pari astetta pakkasta, mutta se ei unta ollut haitannut. Eikä yöllinen tukkirekkaralli.
Aamupuuron ja mustikkasopan ja kunnollisen leipäleikkelelatingin jälkeen maantie kutsui tätä pariskuntaa taas jatkamaan matkaa.
Tukikohasta hyvää matkaa kotiin Berliiniin toivottelemisiin tähän!

MATKAILU AVARTAA,
MEKIN OLTIIN NARUSKALLA
Steinerkoululaisten retkiä kuvina.
Tunnisteet:
KAMERA KIERTÄÄ,
MATKAILU AVARTAA,
MEKIN OLTIIN NARUSKALLA
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Helsingin Rudolf Steinerkoulu Naruskalla.
Hieman vipinää on piisannut Tukikohassa tämän viikon maanantaiehtoosta lähtien. Vipinän aiheuttajat ovat 25 kulkijaa kuustoista vuotiasta, jotka pitävät majaansa täällä kuluvan viikon perjantai-iltaan asti. Sitten alkaa kotimatka ja meillä vuorostaan seuraavan ryhmän odottelu taas seuraavana maanantaina.
Karhutunturi valloitettiin ensimmäisenä toimintapäivänä eilen. Tämän päivän reissu suuntasi Savukosken Kivitunturiin ja Metsähallituksen luontotuvalle. Huomisen päivän ohjelmassa on Tuntsan vaellusretki Tuntsajoen sillalta Nuoluskurulle ja edelleen Kuskoivatunturin valloitus.
Kahdesta opettajasta toinen malttoi ottaa Karhutunturista valokuvan todisteeksi siitä, että tunturin laki on voitettu kanta.
Reipasta sakkia ovat nämä helsinkiläiset. Ruoka maistuu, kun pitkät päivät nuuhkitaan Lapin puhdasta erämaailmaa.
Tukikohasta huomisehtoolle poronkäristystä suunnittelemisiin tähän.
Karhutunturi valloitettiin ensimmäisenä toimintapäivänä eilen. Tämän päivän reissu suuntasi Savukosken Kivitunturiin ja Metsähallituksen luontotuvalle. Huomisen päivän ohjelmassa on Tuntsan vaellusretki Tuntsajoen sillalta Nuoluskurulle ja edelleen Kuskoivatunturin valloitus.
Kahdesta opettajasta toinen malttoi ottaa Karhutunturista valokuvan todisteeksi siitä, että tunturin laki on voitettu kanta.
Reipasta sakkia ovat nämä helsinkiläiset. Ruoka maistuu, kun pitkät päivät nuuhkitaan Lapin puhdasta erämaailmaa.
Tukikohasta huomisehtoolle poronkäristystä suunnittelemisiin tähän.
Tunnisteet:
KAMERA KIERTÄÄ,
MATKAILU AVARTAA,
MEKIN OLTIIN NARUSKALLA
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)