Karpalo-Kerttu kiertää karpalosuot.

Pääsipäs Karpalo-Kerttu vielä toista kertaa steinerkoulukkaiden kanssa Naruskalle. Eka viikolla kolmatta viikkoa sitten eivät karpalot Naruskan soilla vielä olleet kypsiä, mutta nyt alkavat olemaan.

Ja niitä kuulemma on paikoin pilvin pimein. Ja heinittyneillä kosteilla rahkasammaljängillä karpalot ovat tosi isoja, ehkä ennätyskokoa.

Kerttu saa lauantaiaamuun mennessä riittävän määrän kotiin vietävää. Kaikki tullessa omenaa täynnä olleet ämpärit eivät ole karpaloita täynnä, mutta kahden aikuisen huusholliin kuulemma riittävästi.

Karpalosadon ei tarvitsisi vielä jäädä lumien alle. Viikonlopuksi on luvassa rännänräimintää, mutta eivät nämä jänkien punaiset herkut kertalaakista voi lumeen peittyä.

Nyt kannattaa karpaloita halajavan tulla Naruskalle, sillä näitä Mummelin ja Kertun havaintojen mukaan piisaa. Kaikille.

Tukikohasta karpalopuolukkahyytelöstä haaveilemisiin tähän.

Vielä on metsästyskautta ja lintupoikueita jäljellä...

Syyskuu hupenee hyvää vauhtia. Säätieteilijä lupaili tulevaksi viikonlopuksi jo lunta maahan, eli ainakin tilapäisesti saattaa tänne tulla lumikumikelit. Tukikohdan pirsseissä se ei niin haittaa, koska Ukan Lexuksessa on kitkarenkaat alla toistaiseksi ympäri vuoden.

Metsäkanalintujen määristä niin saaliiksi kuin muutoinkin tippuu Tukikohtaan tietoja hintsunlaisesti, kun majoituksessa on toistaiseksi ollut vain leirikoululaisia. Tulevan viikonlopun jälkeen metsämiehet valloittavat talon.

Lintuja näkee Naruskan maanteillä päivittäin, kun niitä ajelee. Puolenkymmenen teeren poikueen sai Mummeli tänään tallennettua työmatkallaan kamerallekin asti.

Rihla ei tälle syksylle vielä ole päässyt linnunpyyntiin, mutta eiköhän ensi viikonloppuna joku jo päästä kettukolokoiraakin mettikanojen hajuja nuuhkimaan.

Tukikohasta leirikouluviikkopäättäjäisiin valmistautumisiin tähän.

Mummeli kerrankin sammaa mieltä.

Kerrankin oltiin ees jostain asijasta sammaa mieltä. Ei pitäny Mummelikaan kirkonkylän keskelle tökättyvä jättitelevisijota ihan parraana keksintönä. Meilä ollaan ihan sammaa mieltä siitä, että tarpeeks on ollu nuilla paikkeila kattelemista muista ajoneuvoloista ja kävelijöistä.

Siinäpä kattokaa kuvista. Eikä tartte sammaa mieltä olla meitin kans.

Superitarjouksija oottelemisiin Tukikohasta tähä.

Televisijo ouvosa paikasa.

Meinasin tänhään ajjaa hämylautturikaupan seinään kirkola käyvesä. Ei ollu oikeen aikaa näpätä evitenssijä kännykkäkammeralla, ku oli kiire viijä ruokatarpehija tainerikoulukkaile.

Kaikkija kummija sitä näkkee, ku vanhuseläkeikkään pääsee. Nyvvoi kauniit ja rohkijat kattella kolome metrijä kanttiisa olevasta telekusta. Liikenneympyrästä lähtiin sejjo näkkee ihahhyvi.

Tännään siinä telekusa luki vaa, kennen nimipäivä tännään on. Kait siinä etiäppäin näkkyy sitte, kuka myy halavimmala maitolitran Sallan sitissä.

Ohan siinä vaarasa käyvä ninki, että joku rollaattorimummu saattaa suojatielä jäähä autoilevien kauppalistojen tekijöijen alle, ku kuskit vertailee hintaa ajjaissaan.

Tätä se selekeesti kirkolta puuttu.

Tukikohasta tähä.

Pimiäkuruun perheen pienimpienkin kanssa.

Pimiäkurun putous on Naruskan alueen luonnonkauneimpia paikkoja. Sunnuntaiaamun retki suuntautui kokeeksi lapsosten ketterien kanssa tähän kymmenen Suomen kauneimman putouksen joukkoon rankattuun putousmaisemaan, johon voi alimman ikärajan laittaa ainakin viiteen vuoteen.

Kivinen polku ja vesistöylitykset onnistuivat hyvin, mutta perillä pitää vanhempien olla tarkkana, etteivät lapset pääse putoamaan jyrkänteiltä, eikä heitä saa myöskään päästää silmistään, kun uteliaisuus luolia kohtaan tulee lapsille kuitenkin.

Loimun ja Hallahelinän mielestä paikka on maailman kymmenen kauneimman joukossa. Ja vanhempiensa mielestä paikka sai myös täyden kympin kauneudestaan.

Tukikohdasta neljänteen leirikouluviikkoon keskittymisiin tähän.

Loimu oppaana Tuntsalla.

Loimu viettää laatuaikaa Naruskalla sillä aikaa, kun äitinsä ja isänsä ovat opiskelu- ja työkiireisiä ja isosisko kuluttaa koulunpenkkiä. Bussi-Jussi sai terhakkaan repsikan tänä aamuna, kun Helsingin Steinerkoulun kakkosryhmä matkasi bussilla Tuntsan ruskaa katsastamaan.

Tukikohdasta lepoviikonloppua odottelemisiin tähän.

Hirvas keräilee haaremia.

Raikulipoikaa muistuttaa oheinen eilissä päivänä Kuukkumaharjussa keskitiellä tepissyt hirvas. Herra oli keräillyt haaremiinsa alun kolmattakymmentä vaadinta.

Siinä tanner taas ryskää ja aitaa kaatuu, kuten jossain kirjallisessa teoksessa muisteltiin hevosen vastaavia riiustelurituaaleja kuvatun.

Oli nimittäin sen verran paksupersauksinen hirvas, ettei siltä ihan äkkiä paukut lopu, kun lähitaistelut alkavat. Vielä ei aika ole ihan kypsä, koska sarvet ovat pehmustetut karvasellaiset, joilla ei haaremia puolusteta. Leviät ja terävänokkaiset kun noista lopulta kehittyvät, niin jovain kova kamura on se, joka haaremista kimulivaatimia itselleen voittaa.

Tukikohasta luonnonihmeitä tutkailemisiin tähän.

Syyskuinen superkuu Karhutunturista.

Tänä aamuna joskus ennen aamuviittä oli syyskuinen superkuu suurimmillaan. Silloin sitä ei Tukikohdan väki ollut katsomassa, mutta ehtoopuolellapa oli.

Ukka näpsi omalla omituisella pikkukameralla oheisen kuvan. Tuuria kuvan ottamisessa oli siinä mielessä, että Karhutunturin päälle autolla päästyämme oli kuu näkösällä vain parin minuutin ajan, jonka jälkeen se peittyi paksuun pilviverhoon.

Autoilut aivan Karhutunturin laelle alkavat olemaan lopuillaan, koska viimeistä nousua ennen rakenteilla olevan puomin rautaosat olivat jo kiinnittämistä vaille portinpielirautojen vierellä. Siitä niitä ei ole pitkä matka paikalleen siirtää ja näpätä lukko paikalleen. Sitten loppupään kolmisensataa metriä saa mennä vain jalkapelissä.

Tukikohasta Mummelin laatukameran otoksia odottelemisiin tähän.