Vajjaa viikko siinä hurahti nopijaan, kummet Kasperin kanssa laitoima Kallelasa liiterirrungon pystöön. Eilen saima peltikaton ruuvattuva asemiissa ja reivailtua pystykehikkova liikkumattomaks. Kahhentehtävät hommelit onnyt vähempänä. Tai olissielä kahele aina hommija, mutta Kasperila on omat kiireesä tietenki.
Rakennustarvikkeijjen ostoksila sitä huomaa, ettei ole pitempäänaikaan tullu mittään rakennettuva. Lompakonnyörit on oltava löysälä, jos meinaa asijallista tavarata rautakauppapuolelta ostela. Eisole pensahhinta ja evväänhinta ainuvat, mitkä alakaa hirvittämmään. Rakenustarvikkeita ei nyt halavala saa. Siitäki puuttinile kiitokset.
Son kuiten rakennettava loppuunasti, tietty. Käytämä kierrätystä lattijarrakentamisesa, elikkäs purama vanahalliiterin siinä vierelä pois ja teemmä sen ulukoseinistä uuteen lattijan. Oma hommasa, mutta puuvarasto on likellä...Uuteen tullee lautaseinät punaseksi maalattuna harvalauvotuksena uuvesta nelituumalauvasta.
Siinä sivusa hieroin autokauppaaki. Kuume läks, jossitä oli. Tiistaimaisa pittäis Oulustapäin tulla tuoreempi Leksus ja vanaha sotaratsu lähtee sinne autokauppijaan iloks. Tämon semmonen etäkauppa, josa ostaja ja myyjä kuneiole toisijaan naamatustennähäny, nin tullee kuluttajasuojammukanen neljätoista vuorokautta aikaa tutustuva tavaraan. Ja josei ole rahale vastinetta, nin eikun liinatkiinni ja myyjäle takas.
Luotan kuiten Tojotalaatuun, jotenka oletus on, että pellaa. Sempä aika näyttää. Ja uutta opeteltavaa on uuvesa, sentiijän varmuuvela.
Tukikohasta maalauskelijä toivomissiin tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti