tiistai 31. lokakuuta 2017

Lumen ja jään vuoro.

Lumet maahan ja pikkupakkanen päälle, viitisentoista astetta. On luvannut pariinkymppiin ja allekin lämpötiloja, mutta sepä ei haittaa. Kunnon talvesta kannattaa nauttia ainakin siihen asti, kunnes ne viime vuosien kaljamakelit vievät tämän kauniin mennessään. Toivotaan, ettei niin kävisi.

Kallelassa piti käväistä huoltoreissulla, kun myöhään syksyllä perimmäiseen makuukammariin alkoi tunkeutua jostain rakosesta ampiaisia. Niitä myrkyteltiin ihan kotikonstein, eli raidia kehiin, kuten mainoksissa. Ja raatoja sinne olikin syntynyt jonkin verran. Imurin ruokaa.

Mummeli käytti Ukan imurisession hyödykseen kameran kanssa. Tietysti. Ja jälkeä syntyikin, kuten kuvista päätellä voitte. Aika hienoja, pakko myöntää. Eikä niitä ole muokattu yhtään, eli hyvin piirtää Canon Power Shot G7X. Tämän saa ymmärtää vaikka mainokseksi, vaikka Canon ei meitä sponsoroikaan.















Paluumatkalle lähtiessä oli pimeys jo laskeutunut Kallelan maisemiin. Lopputyönä Ukka sai niskansa täyteen pakkaslunta, kun piti Posti-Jussin linkotraktorin peilejä varjella potkimalla lumen painamat koivunlarvat tyhjiksi lumen painosta. Lumenpudottelu näimmä tarttui kameralle myös. Huomisen jälkeen Kallelaan kuljetaan taas lingottua tietä pitkin, kunhan Jussi muilta linkousreissuiltaan siellä joutaa käväisemään.

Tukikohasta talvesta tässä muodossaan tykkäämisiin tähän.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Talaviset harrastukset aluillaan.

Säähemmous tarkottaa sitä, että vermeet tarttee pelata, eikä meinata. Talavi alotti päällekäyntisä lumijen muovosa kunnola eilisestä alakain. Nytpä tuoton kertynny jo 15 senttijä Ukanki sääasemale. Ja näyttäis, että Värrijön kairan FMI:n pisteelä on Suomen lumipaksuin paikka tälleppäivää. Kakskytäkuussenttijä.

PeetBrosin tuulimittarisa kunei nykysin ole lämmityslaitheja, nin sitä pittää käyvä käsin ja puhaltelemala putsaamasa. Ja tieten on toiveikas valokuvvaaja pällyilemäsä, pääsiskö henkivakkuutuseuroja laskeen. Vitsivitsivitsi.



Katolekiipemisesä on aina oma jännityksesä. Varsinki lumiliukkala peltikatola. Nytei puttoomine ollu ihallähelläkkää. Ja homma tuli tehtyvä.

Tukikohasta Linko-Jarkon ensmääsen käynnin jäläkee ihastelemissiin tähä.




lauantai 28. lokakuuta 2017

Meinasin alakaa nykyaikaseks.

Jokapaikka on täynnä kaikemmaaliman letivaloja. Net väittää, että letivalot on kovempija kestään kuivvanahammalliset lamput, net hehkulangat. Tämmösen majapaikan omistaja joutuu seisoon palopäällikön eessä asennossa aina, kun se tarkistaa majapaikan poistumisvaloja. Nepittää olla kunnosa tai muuton ei hyvä heilu. Ja niitä pallaa täsäkin talosa paljollaisesti, syytä entiijä. Ja net ei ole ilimasija. Rahala niitä kuiten onneks vielä saa.

Aukasin taas kertaallee leipäläpeni kirkola Konevinkisä. Kyselin, että eikös tätä tämmöstä kakskytäneljävvoltin lamppuva olis olemasa letinä. Tyär lupas ottaa asijasta selevää. Ja otti kans. Ja tilas, ja ilimotti Ukale, että nyt niitä saa. Ja sain kans. Seittemän niitä tarvihtee täsä talosa.


Net on erkoisennäkösijä, muttei ostajakkaammikkään maaliman tavallisin ole. Ja eikun vaihtaan. Oli niisä hiukka eri nummeroita, kuvvertailin niitä. Mutta ruuvasin köökistä ensmääsen vanahan poies ja ruuvasin uuven letin tilale. Voemahoton, miten oli kommee ja kirkas valo siinä. Ja eikun seuraavaa irrottaan. Ja sitten kolomatta. Ja sittenneljättä. Mutta se neljäspä ei ennää syttynykkää, kuvvanahan olin kiertänny pois ja ruuvannu letijä tilale. Aattelin tieten, että vijallinen leti lähetetty vinokiikarijen maasta. Ja eikun hakeen köökistä seuraavata.

Sillon huomasin että eihäntäälä talosa pala ennää vanahat, eikä uuvet poistumislamput. Kaikki olit pimijät ninko yö. Joten eikun sähkökaapile kattomaan, mikä mättää. Ei löytynny mittään sulakepalova, eikä muuta. Esmin kaappi piti sitten aukasta, mutta siitä ei polliisikoulutuksela ymmärä hevompaskaa. Joteneikun iltamyöhäsoitto putkimies Ropposele, jokon kiinteistöhemmoja. Se neuvo muutamala mittarila mittailemmaan, mikä sielon vikana. Ja vikkaa ei löytynny. Uuvet löyvetyt sulakkeet olit ehejät kans.

Tälleaamuva ottiin sitte kuvat esmikaapista sisältä. Lähetin net muutamale hyväle kaverile, jokon säähemmo ja oikija sähköasentaja. Son Heikki. Heikki löysi heti kuvasta yhen mustan ruuvin, jonka takana se sano olevan kans sulake. Ja oli kans. Ja palanu nin, että tyhymempiki ymmärs. Viereiserruuvin takkaa löyty reservisulake, jokoli ehejä, semmone lasiputkimalline. Senko ruuvasimpaikallee, nin valaistus palas hätälamppuihi. Net letit oli jo tähämmennesä riisuttu poijes ja vanahat hyvät hehkulankaset tilale.

Syytä ei sähkäri palamisele osannu kertova. Putkisähkäriki ties, että johonki net letit passaa, mutta johonki ei. Ja tähän talloon tuohompaikkaan näjemmä ei.

Pysymmä hehkulangasa, nin säilyy välilöisä palopäälikönki kanssa...


Tukikohasta vanahaammalliin elelemissiin tähä.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Meijän koiran ensmäänen lintu...

Kymmenevvuotta siinä Rihlala meni, mutta lintu saaliiks saatiin siis. Harmillista vaan, etteise ollu kanalintuunpäinkää. Tuosa iltaevästä koirale viijessä hokasin, että koppisa eesä makkaa hengetönnä Ukan ruokkimista mieltietyistä yks, kuukkeli.

Son tieten menny Rihlalluo javolle eväskippo mielesä. Ja koira, vaikkei mettäverinejjurikaa ole, on päässy jätkänystävän yllättään.


Tukikohasta rauha hänen tomulleen...

torstai 26. lokakuuta 2017

Rannat vetelee riitteeseen.

Nyton taas toiminnu Kallelan rannasa sääkamera. Ei pätkinny kertaakaan rapijaan viikkoon meijän Sveittisäkäynnin aikana. Ranta alakaa Kallelan suvannosa meneen pikkuhilijaa riitteseen. Jajos lähipäivile annettuihi sääennustuksiin uskomista lie, nin veikkaileeva viikollopujjäläkiin kymmenestä jopa parriikymmeneen asteesee pakkasta. Solis hyvä juttu se, nin jäätys maa ennenko lumi kunnolla alakaa täyttään sen.

Lunta ei vielä ole senttijä enempätä, vaikka sitä kävi Naruskala maasa kuutisenki senttijä. Värrijöllä on satannu toistakytäsenttijä.

Tulis noihi pikkulampiijjäät, nin pääsis hakkeen kukkoahavenija. Son tosirriskievästä kihtipotilalle, mutta olis se harossija. Kyntöaurankärkikoviketta sekhaan, nijjovain. Olis tuosa nuita lähilampija, joistavois ahavenoita hakija, kuntulis kymmenenkäässentijä teräsjäätä. Sitä ootellesa tänpäivän kuva Kallelarrannasta. Jostain se jojellaki on talaventeko alettava. Rannastapäi. Ja suvannosta.


Tukikohasta sääskiverkkoja akkunoista poistelemissiin tähä. Ja termostaattiloita pattereihi uusimissiin.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Karhu numero 59 nurin Siekavaarasta Naruskalta.

Kuso kulukee nykymaalimasa. Tuntuu, ettei oksakaammallimala katkee, etteikö siitä tietova sais. Ja hyväniin.

Naruskale kaajettiin itäsen poronhoitoaluveen toiseksviimenen karhu yheksäntenätoista lokakuuta. Tai se oli ainaki sinäpänä toiseksviimene, kun ammuttii. Jäläkiin kuultii Lapiraatijosta, että kuuskytäki on täynä, eli mettästys loppu siihe.

Saijalta tää kuvan karhuvainaa lähti viimesele reissullee, joka päätty sitte Siekavaaran maisemisa tuosa rapijan poronkuseman päähä Tukikohasta. Kuvasa ampuja Oskari Yrjänheikki Saijanlähtöjä, sekä Ylitornijolta Lääkkölän Antti. Koirannimmee en tijä.


Onneksolokoon poijjile.

Met Mummelin kans lähemä hiukkasevvielä katteleen Alappimaata junapelisä. Ja huomena kotijo, jos kaikki putkeemmennee.

Alappimaanki syksykskääntyilemisestä tähä.



torstai 19. lokakuuta 2017

Kolome Karhutunturija päällekkäin asentopaikasa.

Karhutunturi on 518 metrijä. Olemma Mummelin kansa kiivenny junalla rapijaan tuhanteevviitensattaan metriin. Zermatti on paikkakunnalle paiskattu nimeks. Ja tuosa näköettäisyyvelä on muuvan Matterhorni, jotei tähänasti ole päässy näkkeen kuvvalokuvisa.

Eikä sellakija ennää iltapäivälä näkyny, kuse peitty piliviin. Eikäsole ihimekkään, ku sen korkeus on 4478 metrijä. Eviittinny lähtee sinne kiipeen, kunei sieltä kuiten olis nähny mittään.

Voimma jo tähämmennesä kertynneistä kokemuksista suositela paikallista junayhtijötä. Hyvät ja täsmällisentuntuset on aikataulut. Ei ole vaihoisa liikaa aikaa, mutta hyvin kerkijääki hengästymäti. Ja ohojeet on selekeitä, vaikka asemat on isoja.

Tuosson Mummelin kamerala muutama kuva puoliltapäivin. Sillovvielä Matterhornillaki oli hiukka näkösällä.







Täälä met kaikemmaalaisten immeisten kans ihimetellään maaliman menova. Kiinalaisilakkaan ei näje ennää suusuojija naamasa eesä. Ommeinaan ohutta ja puhasta vuoristoilimaa ja puhtaana pyssyyki, kukkaikki nelipyöräset kulukee sähkölä, ninko tieten junaki.

Huomena lähemmä tältä pistoraiteelta takas. Seuraavija seikkailuja ei vielä tiijä...

Zermatista ohuveen ilimaan totuttelemissiin tähä.


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ei lämmilluita riko.

Rovaniemelä Citihotellin eesä kummet Mummelin kans toisa-aamuyön vinkasa oottelimma vartivverran airporttikyytijä, nin pitkäkkalsarit ei ollu yhtäälliikaa. Eikä vielä Helssingissäkää.

Mutta sittekku laskeuvuima Geneven kentälle Sveitsisä, nin villakauluri ja pitkäkkalsarit alako ahistaan. Lämpötilat keikku parisakympisä. Ei met kuiten vaatteja kerinny vaihtaan, kunnet olit tulosa lentokonneesa ruumasa, eikollu yhtäävvarma, tulleeko net Rovaniemeltä suoriltaan Geneveen, kunei met kassija Rovaniemejjäläkeen nähty.

Tuli se, eikä aikaakaa, kummet jo istuimma Lausannejjunasa ja löysimmä helevetimmoisen kiipeemisejjäläkiin Mummelivvarraamale hotellile. Sielä vaihoimma köykäsempää pääle ja läksimmä tutkiin maisemija.




Täälon isova kaikki. Puutkin semmosija, että eihännuita sais halakomakonheeseen milläänopilla...

Huomena siirrymmä isompijen vuorijen luokke. Niitä näkkyy tuola järven toisela puolela, mutta meemmä Zermattiin lähempätä kattommaan.

Täsmätoimintaterveisin Sveittimmasta tähä. Hintavaa, mutta laatusaa.