keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Mummeli ja Ukka kotosalla maailmalta.

Vajaa kesäviikko siinä hupeni, kun kuljeskelimma muutaman tuttavan tykönä ruuhkaisemmassa osassa maata samalla, kun Kannonnokan kaupat tekaistiin. Kotoisaa oli tehdä kaupat Lapissa. Sitä Lappia ei enää oikein paljoa jäljellä ole, mutta olipa sen verran, että paikallinen pankin konttori vielä oli jäljellä. Tämä Lappi kuuluu nykyään kuulemma Raumaan.

Matkalla sinne piti tieten päästä kalalle. Se onnistui luontojaan Jaalassa, missä Kivimäen Jussi vaimoineen asustelee kesät. Paikallinen Pyhäjärvi on isompaa vettä, mihin Naruskalla ja koko Sallassa joutuu tyytymään.

Käytiin uistelemassa kolmisen tuntia komiassa aurinkopaisteessa ja helteessä. Isäntämme tuntee vedet kuin omat taskunsa. Eikä sitten taaskaan vienyt Ukkaa niille vesille, mistä Ukka voisi liittää saalisluetteloonsa kuhan. Se puuttuu listalta. Eikä sitä sinne lisätty vieläkään.

Saalis ei ole tärkein. Saimma jänkäkoiria ja ahvenoita sen verran, että siimat käväisivät kireällä. Tärkeintä reissussa oli kuitenkin hyvien ystävien tapaaminen, Suomen kesä ja Naruskan virtaavista vesistä poikkeava vesistö. Ja Mummeli kun sai olla mukana, niin jänkäkoirien kanssa käydyt telskeet saatiin myös todistusaineistoksi.






Tukikohasta työjärjestystä kartanohommissa pohtimisiin tähän.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kuuleeko Kipa, kuuleeko Kipa, Tukikohta kutsuu...

Ukka täsä. En voi kirjottaa tai puhuu pitkään. Suuatellaan ja tarkistellaan etelän asemia. Puumala, Jaala, Kerava, Rauma, Lappi ja Petäjävesi. Tievustelu kotua lähetti kuvat. Halakoo on taas levällään kun jokisen eväitä pitkin pihoja. Et joutas kipaseen Naruskalla...

Mullon jalakapöytä litissä ja mustana. Ja eukolla on kylykiluut solomussa. Net jää halot hankeen, joset pelasta. Maksan pimiäsä. Tai nurkan takana.

Myö mennään itekki sinne Naruskalle alta viikon potemaan, muttei meistoo kun katteleen, kun terveet huiskaa.



Ilimottele. Loppu.



keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Paistaa se puolykstoista täyttä häkää.

Aurinkoarmas se laskee Naruskan horisontin mukaan vajaaksi kolmeksi tunniksi. Pimenemisenä sitä ei puolen yön paikkeilta kahteen aamuyöllä vielä juurikaan voi edes havaita, mutta suunta on selkeästi taas vaihteeksi kohti syksyä. Pariin viikkoon ei täällä ole aurinkoa liioin näkynyt, vaan se on pysytellyt pilvien peitossa.


Tukikohasta mollukkaa tillittelemisiin tähän.

Halakokatos valmiina käyttöön.

Hiukkasen haittailivat satakunta metriä sekunnissa puhallelleet pohjatuulet Ukan rakennusrojektia. Nyt on saanut kuitenkin pari viime päivää naulata ja naputtaa, kuten aikapojat, joten valmistakin on syntynyt. Eipä voi parempia työilmoja ulkotöille juuri toivoa, mitä eilinen ja tämä päivä Naruskalla ovat olleet. Aurinko on paistellut täydeltä taivaalta, on ollut täysin tyyntä ja leppoisaa. Ja mikä parasta, ei sääskiä.

Viimeiset kattoruuvit Ukka ruuvasi paikalleen iltapäivällä. Kasperi ja Hirvi-Harri osallistuivat laudankannateluhommiin samalla, kun purkivat kalareissukamppeitaan. Ukka sai vedeltyä ruodelankut piiloon muutamalla kehälaudalla, niin jopa vain.

Ehtoopuolella halottiin lämmittelymielessä kymmenkunta pinomottia niitä viimeksi tulleita koivuja, jotka todennäköisesti viikonloppuun mennessä löytävät itsensä pinosta uutukaisen katoksen alta. Kaikki kaksisataa pinomottia siirrellään ennen talven tuloa sadan neliön katoksen alle. Myös nuo katokseen nähden ylipitkät pinot keväällä halottuja.

Mummeli ja Ukka starttaavat huomissa aamuna muutamaksi päiväksi etelän suuntaan. Taloa jäävät pitelemään Kasperi ja Ukan velimies vaimoineen, eli Eeva ja Jukka.

Tulevan viikon alkupuolella kun palaamme Tukikohtaan, pitäisi työlista olla huomattavasti lyhyempi, mitä se on nyt. Puut pinossa, talo maalattu, verstaan väliseinä valmis, ja niin edelleen.

Tässä pari kuvatusta halakokatoksesta, ettei Ukkaa ihan tyhjänpuhujana kaikki pidä.



Tukikohasta halakokatoksen katolle aurinkoterassia suunnittelemisiin tähän.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Naruskan mustikkametsissä vipinä aluillaan.

Oranssit postin entiset pirssit ovat saapuneet Naruskantien liikenteeseen. Kuten monena vuonna aikaisemminkin, kuljettajat ovat thaimaalaisia marjanpoimijoita, kuten matkustajatkin. He ovat siis täällä taas. Hyvä niin, koska heille on pikkuhiljaa kypsymässä mustikkasato, josta lähtee leipää sinne jonnekin, missä he vakituisemmin asustelevat.

Sama helevetillinen vouhotus thaipoimijoiden täällä marjastamisesta on joissain tiedotusvälineissä taas pääuutisena, vaikka marjaa tosipuheessa riittää vielä metsään jäämäänkin. Kuten aina, suurin osa.

Mummeli löysi netistä ilmeisesti thaimaalaisille tarkoitetun marjanpoimintaohjeen. Ukka ymmärtää siitä vain kuvat, mutta tekstin ymmärtämisessä on vielä jonkin verran opiskelua. Toivottavasti lukutaitoa löytyy poimijoilta itseltään. Ja tietenkin olisi hyvä juttu sekin, jos thaikieliset ohjeet olisivat sisällöltään sellaiset, että marjamättäistä ei tarvitsisi painia heittää.

Tässä vieraskielinen linkki, ketä kiinnostaa:  http://www.arktisetaromit.fi/binary/file/-/id/19/fid/2225/

Myös suomenkieliset ohjeet löytyvät. Ne on kirjoittanut taho, joka ulkomaalaisia poimijoita Suomeen tuo. Niitä yrityksiähän on useita. Tässä linkki sinne: http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/laatuohjeet/ulkomaiset+poimijat/

Mummeli kartoittelee mustikkapaikkojaan myös pikkuhiljaa. Lounaisilla ja eteläisillä rinnepaikoilla on jo sellaisia mustikkamestoja, että tänäänkin muutaman litran sanko täyttyi jo poimurimarjoillakin. Konepoiminta ei kuitenkaan onnistu vielä kaikkialla, vaan vain aurinkoisilla aukoilla.

Tänään oli pitkään pitkään aikaan lämmin päivä. Mummeli oli metsässä parituntisen. Yhtään sääskeä tai muutakaan ötökkää ei ollut marjastusta haittaamassa. Oikeasti Naruskaa on paiskattu erikoisella olosuhteella tänä kesänä. Kylmä jakso ikään kuin unohtui tänään, kun oli lämmin, eikä ötököitä.


Ukkaa ei toistaiseksi ole mustikkametsään saatu houkuteltua. Syy on selvä, koska tänään oli moneen päivään ensimmäinen tyven päivä halkokatoksen peltikaton rakentamiselle. Satakunta neliötä peltiä alkaa olemaan ruuvattuna niin, että katoksen alta puuttuu huomisen jälkeen enää halottuja puita viimeiset sata mottia, jotka odottelevat Kala-Kallea ja Hirvi-Harria. Heitä odottelee Tukikohdan sauna tänään puoliltaöin. Enimmät kalareissut taitavat kaksikolta sitten olla tältä kesältä kuljettu.

Tukikohasta ilta-auringosta ja ötökättömästä luonnosta nauttimisiin tähän.


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kallelan 2013 elokuussa peruutuspätkiä...

Viikot 32 ja 33 elokuussa ovat Naruskalla kesää parhaimmillaan. Kallelan kalenterissa on tyhjä väli päivämäärien sunnuntai 4.8. illasta 17.8. lauantaiaamuun välinen aika.

Nopeat syövät hitaat, sanoo sana. Kalalle, marjastamaan, sienestämään, luontoon vaeltamaan, elokuun kuutamosta nauttimaan. Mikäpä sen somempi...




Tukikohasta varauskirja täyttövalmiina tähän.


Mustikkakatsaus 2013. Sienikatsaus 2013. Lintukatsaus 2013.

Naruskan kesä on siinä kinttaalla, voiko sitä ainakaan heinäkuun osalta kesäksi liikaa kutsua. Kuukauden keskilämpötila on häthätää 12 astetta tähän mennessä. Sekaan sopii hallayökin, eli se heinäkuun kolmastoista, kuten jossain sepustuksessa oli maininta.

Mustikat saivat loimeensa silloin kesäkuulla samanaikaisesti hillan kanssa, kun se kesäkuinen halla pyyhki kairaa. Jossain korkeammalla mustikat kuitenkin säästyivät, kuten Mummelin tänään käsin poimimista komeista marjoista voi päätellä. Mustikka ei vielä ole poimurilla poimittavaksi kypsää, vaan vaatii vielä aikaa. Ellei tästä kymmenen asteen jaksosta lämpene, niin menee pidempään, mutta jos lämpenee ennusteen mukaisesti, niin tietenkin sadon kypsyminen nopeutuu.


Nämä tämänpäiväiset ovat Naruskan Politimavaarasta korkealta ja länsirinteen puolelta. Pikamaistamisella nämä pepumarjat ovat makeutuneet jo hiukkasen, mutta ne petraantuvat varmasti vielä, kun saavat auringonpaistetta. Sadetta ne lähiajoille ovat saaneet riittävästi.

Ensimmäiset sienet ovat pullahtaneet päivänvaloon. Eilen syötäisimme syksyn aloitushaperot lähimetsästä. Tänään Mummeli sai kuvan karvarouskusta, joten nekin alkavat nousta. Sienisadosta onkin havaintojen perusteella odotettavissa viime syksyä parempi. Tämä kostea viileä heinäkuu on varmaankin sienille otollisempi kuin intiaanikesä. Eli jotain hyvää tuo tullessaan kolea heinäkuu.


Iloisen kuuloisia uutisia kuuluu myös metsäkanarintamalle. Lukuisat Tukikohdassa käyneet kulkijat ovat kertoilleet mettopoikuehavainnoista. Poikueet ovat olleet lukumääräisesti isoja ja mettonpojat alkavat olla lähelle raavaan kokoisia. Suvi on ollut niille ilmeisen suotuisa. Samansuuntaisia havaintoja kuuluu teeristä ja riekoistakin.

Tukikohta voi ottaa linnunpyytömiehiä majoitukseen vasta 21.9.2013 jälkeen, jolloin steinerkoululaisten leirikouluviikot päättyvät. Siitä eteenpäin on peltikaton alla petipaikkoja hamaan lokakuun loppuun asti. Perstuntumalta voisi olettaa, että pyyntiaika on täysimittainen.

Tukikohasta syksykesää odottelemisiin tähän.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Naruskan kalastusluvat 2013.

Ukka päivitti kalastuslupatekstiä. Kaikkia muutoksia ei välttämättä tule päivitettyä, joten kannattaa aina tarkastaa Ukan kirjoittamat tekstit netin kautta vesioikeuden haltijoiden omilta sivuilta. Olennaisimmat muutokset vuoden takaisiin tietoihin ovat Metsähallituksen uudet lupapuhelinnumerot.

Tukikohdassa myydään tällä hetkellä Ylikemin kalastusalueen ja Naruskan kalastuskunnan kalastuslupia. Kannattaa muistaa, että kaikkien operaattoreiden puhelinyhteyksillä ei välttämättä saa palvelunumeroihin yhteyttä. Hyvin toimivat Soneran ja Elisan verkot, mutta DNA:n kanssa on toivomisen varaa...

Tuossa alla on tekstiä, joka on painettuna Tukikohdan ulko-oveen ja kotiportin infotaululle.


NARUSKAN JA TUNTSAN KALASTUSLUVAT

Alueella on monta vesialueiden omistajaa. Lupaviidakko saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta oikean luvan pystyy ostamaan, kun tietää, missä haluaa kalastaa. Alueelle ei ole saatavissa kaikkien vesistöjen kalastamiseen oikeuttavaa yhtä lupaa. Perehdy ennen ostopäätöstä vaihtoehtoihin. Kalastaja vastaa itse luvan oikeellisuudesta.
Jokaisen 18-64 –vuotiaan tarvitsee olla lunastanut myös vuosittaisen kalastuksenhoitomaksun alla lueteltujen kalastuslupien lisäksi.

YLIKEMIN KALASTUSLUPA:
Lupa kattaa Naruskajoen Naruskajärvestä Tenniöjokeen asti, Tenniöjoen Savukoskelle asti, Aatsinki- ja Kuolajoen, Värriöjoen, Kemijoen Kairijokisuusta alaspäin, sekä näiden jokien sisäpuolelle jäävät vesistöt. Esimerkiksi Naruskajokeen idästä laskevat joet eivät kuulu lupaan. Ylikemin kalastusalueen kartta löytyy www.naruska.com nettisivuilta hinnastosivulla olevan linkin kautta.

NARUSKAN KALASTUSKUNNAN LUPA:
Jos haluat kalastaa vain Naruskajoen alaosalla Siekakönkään sillasta Tenniöjoen-Naruskajoen risteykseen ja Tenniöjoen pohjoisrannan jokiristeyksestä rajavyöhykkeelle asti, voit hankkia Naruskan kalastuskunnan luvan. Lupa oikeuttaa kalastamaan Naruskajoen länsirannan, eli maantien puoleisen rannan. Tämä lupa on esimerkiksi päivälupana edullisin ja kalastusaluetta on 13 rantakilometriä.

METSÄHALLITUKSEN VIEHELUPA:
Jos haluat kalastaa  Metsähallituksen vesialueilla (esimerkiksi Tuntsajoella), tarvitset tämän luvan. Sen saat kännykällä tai palvelunumerosta alla olevilla ohjeilla.

LUPAHINNAT 2013:

YLIKEMIN KALASTUSLUPA:
Vuorokausilupa                                                                    10 €
Viikkolupa                                                                            30 €
Vuosilupa   (kirjoituspäivästä 12 kk eteenpäin)                                                                          45 €
Ylikemin lupa on perhelupa, jolla saavat kalastaa samaan ruokakuntaan kuuluvat perheenjäsenet (puoliso ja alle 18-vuotiaat lapset)

NARUSKAN KALASTUSKUNNAN LUPA:
Vuorokausilupa                                                                    5 €
Viikkolupa                                                                            10 €
Kuukausilupa                                                                       15 €
Vuosilupa (kirjoituspäivästä 12 kk eteenpäin)                                                      20 € 

METSÄHALLITUKSEN VIEHEKALASTUKSEN KÄNNYKKÄLUPA
Viehelupa kattaa koko maan MH:n vesialueet muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Viikko                                                       0600-551604   19,95 € + mpm
Kalenterivuosi                                          0600-551605   40,31€ + mpm
Alle 18-vuotiaille viikko                          0600-551606    4,97 € + mpm
Alle 18-vuotiaille kalenterivuosi            0600-551607  15,07 € + mpm

KALASTUKSENHOITOMAKSUN SUORITTAMINEN KÄNNYKÄLLÄ:
Kalenterivuosi                    0600-551162, hinta 22 €+toimitusmaksu 3,67 €

Viikko                                 0600-551623,   hinta 7 €+toimitusmaksu 2,19 €