Tonttikauppaa ja tonttikauppaa.

Mummeli myyskenteli kesän päälle Tori.fi sivuston kautta maapalaa Kallelan mökin vierestä tuolta Naruskajokivarresta. Joku saattaa muistaa asiaa sivunneita kirjoitelmiani. Sen tontin nimihän oli Ykshailee, vaikka ei se tosipuheessa ihan ykshaillee ollut ja ole, kuka tai ketkä sen uudeksi omistajaksi tulivat. Tontin uudet omistajat ovat hyviä tuttujamme Kallelan naapurista siitä alavirran puolelta. Heillä on Ykshaileen suhteen omat suunnitelmansa.

Omistajanvaihdos on Ykshaileen osalta nyt siis tapahtunut. Tonttikauppa kuitenkin on edelleen jatkumaan päin. Sattuneesta syystä.

Mummelille tuli nimittäin Ykshaileen vaihdossa Kannonnokka -niminen 2,5 hehtaarin kaavatontti, jonka lainhuudatusasiakirjojen hoitelu on loppusuoralla. Tämäkin tontti menee lainhuudatuksen jälkeen myyntiin.

Laitetaanpas Kannonnokan pohjatiedot tänne etuottina ilmakuvan kanssa näytille, josko jollakulla olisi kiinnostusta tulla Kallelan lähialueelle Punaruskan rantakaava-alueelle mökkinaapuriksi. Aluehan on Naruskajoen alaosalla parhailla koskipaikoilla ja lainvoimaisella kaavalla rakentamisen suhteen lukossa koko 2,7 kilometrin rantaviivaltaan. Kaavoitettu alue on hyvän tieyhteyden päässä ja alueelle on valmiina sähkölinjat sun muut valmiudet.

Kannonnokka sijaitsee oheisen ilmakuvakartan suunnilleen keskikohdalla Naruskajoen länsirannalla Saarikoskessa, joka on yksi Naruskajoen parhaimmista kalakoskista...

Tontin tämän hetkisen nimen Kannonnokka ei kannata antaa hämätä. Jos nimittäin tontilla haluaa kannonnokassa istuskella koskenkohinaa kuuntelemaan, niin täydessä puustossa olevalta tontilta on joku puu ensin pistettävä nurin.

Ostajaehdokkaitakin on tälle erinomaiselle koskenrantatontille ilmoittautunut, mutta lähiaikoina myyntihankeet käynnistyvät sillä mielin, että ensi kesäksi joku jo pääsee omalle tontilleen suunnittelemaan hankkeitaan omien haaveidensa mukaisesti.

Tukikohasta toteamisiin, että nopeat pyrkivät syömään hitaat. Maakaupoissakin.

Talviaika vai Normaaliaika?

Voi hyvänen aika, kun taas noita kelloja käännellessä kuuli vaikka minkälaista muistisääntöä niin raatiosta kuin televitsuunistakin. Siellä neuvottiin, että kelloja käännetään kesään päin. Mihin helevetin kesään päin sitä käännetään? Ukalla on ainakin kesä takana, mutta yksi tai useampikin tai ei yhtään on edessäkin päin. Jos ei Ukalla, niin ainakin jollain muulla on. Ja mikä se aika sitten on nimeltään, mihin sitä kelliä kääneltiin? Onko se Normaaliaika vai Talviaika? Jos se on Normaaliaika, niin edellinen aika oli kait siten Epänormaaliaika?

Meinasin jo tänä aamuna varmemmaksi vakuudeksi lähteä käymän Venäjän puolella, että näkee sikäläisen tulliaseman seinältä, paljonko kello on Moskovassa ja paljonko Helsingissä. Tuolla itänaapurissahan Karhunpoikanen ja Keskushyökkääjä ovat hiukkasen eri mieltä siitä, miten kelliä milloinkin käännellään, että koko kansa säästyy ylimääräisiltä stresseiltä.

Ukka ei moneen vuoteen enää ole ollut seinäkellona. Seinäkelloja sai taas kiertää tässä isossa talossa noin puolen kilometrin kävelymatkan verran pari kertaa vuodessa. Onkohan niitä kaikkiaan toistakymmentä. Autonkellojen kanssa tarkahko lukumäärä on viisitoista. Neljä puhelinkonetta ja neljä tietokonetta ymmärtävät kääntyillä oikiaan aikaan Billiboin ajastamana.

Ukka käänteli muutaman viisarikellon talviaikaan jo kesäaikana lauantai-iltana. Viimeisimmät kesäaikaiset kellot käänneltiin talviaikaan eilen aamulla. Ja vihonviimeinen tänään saunan pukuhuoneessa jo toisena talviaikaisena päivänä, kun se eilen ja toissapäivänä oli jäänyt kääntämäti.

Ukan vankka mielipide on, että nyt on Talviaika. Joka ei usko, niin tulkoon tänne katsomaan mistä vaan ikkunasta ulos, niin päiväaikaan ainakin näkee Talviaikaa. Kuva on tänään kuvattu auton ikkunan läpi Tuohikylän suoralla.

Tukikohasta Kesäaikaa ootelemisiin tähän.

Sinivalkoinen vaara.

Sinivalkoinen ei ole vaarallinen väriyhdistelmä. Tämä sinivalkoinen kuitenkin oli. Teerille. Kasperi vei kaverinsa Maurin kameroineen katsomaan ja kuvaamaan tämän syksyn viimeisille teerenpyyntiapajille.

Eilen äijät tulivat kolmen tunnin pyyntisession jälkeen hiukkasen kylmän kangistamina pois Varpuaavan niityiltä.  Kolmen tunnin aika passissa liikkumattomana kolmattakymmenen asteen pakkasessa osoittaa harrastuksen mieluisaksi kelillä kuin kelillä. Yhden teeren kohtaloksi värjöttely Kasperin ampumana päättyi. Samalla päättyi tämän vuoden metsäkanalinnunpyynti hänen kohdaltaan Naruskalla. Tekrinkuvakokoelma varastoitiin tulevaa syksyä varten ja aseet laitettiin puhdistettuina talviteloille.

Tekrit saavat nyt luvan lähteä talvelle. Lunta on täällä tällä hetkellä viidestätoista sentistä ylöspäin. Pakkanen hilippoi ikäänkuin varovaisesti kokeillen ja totuttaen meittiä -25 asteen rajalla. Aivan yllättäen Naruskalla taisi olla kylmin paikka koko Suomenmaassa.

Mauri-kokki neuvoi kokinkoulutuksellaan Kasperille ei tällä kertaa lintupaistin valmistamista, vaan päivällistä varten sulatettiin Hirvensalmella aikanaan pomppinut jänöjussi. Täytyy myöntää, että Tukikohdan päivällispöydässä ei jänöjussista kovin paljoa jälkipolville kerrottavaa aterian jälkeen lautasilta löytynyt. Neljä ruokailijaa popsi makeimman mahdollisen pupupaistin poskiinsa sen jälkeen, kun hirvensalmelainen oli pekonilla ja voilla vuorattuna paistopussissa imenyt itseensä marinadin pikantit maut.

Tukikohasta lisäjäniksien odottelemisiin tähän.

Suparukaakku.

Ukka sai kertalaakista anteks kaikki synnit tähän asti ja luvan ilimeesesti tehä pikkusyntijä ainakin pari vuotta etteenkäsin, kun Mummeli sai pyrstöönsä sopivan pirssin alleen. Ei sitä kukkaan voi uskoo, miten naisimmeisen mieli pienestä tullee höyryä täyteen. Eihän kyse kuiten ollu kuin neljälä rattaalla vetävästä autosta. Se on pienestä kii, niinko laulussa.

Nyt se paljastu, että Mummeli on verta piereskelly siitä lähtien, kun eelliset kaks Suparua sai jostain syystä vaihtua tavan henkilöautohin, niihin etuvetosiin.

Oisittepa eilissä iltana nähäny, kun ensimmäinen saan kilometrin työmatka talviliukkaalla maantiellä oli ookattu. Naama oli kuin pärreestä veistetty, kun Mummeli karahutti kartanolle.

Kasperi urakoi neliveon keulaan vielä ennen lauantaisaunaa lisävalaistuslaitteet, joilla porot ja hirvetykset maantien laijoilta pimiässä näkyy ainakin kolomeensattaan metriin.

Perjantai-illasta alakain on Tukikohan kahvipöyvässä ollut tyrkyllä Suparukaakkua. Sitä on saanut aamupalaks, välipalaks, jäläkiruuaks ja iltapalaks. Onneks ei yöpalaks. Tuppaa närästään.

Se Mummelin pirssi on kuiten ihan tavallinen nelivetoauto, eikä se oikeesti täällä talavikairassa ole kuin työkalu. Jos matkustelu sillä on turvallisempaa kuin muullaisella pirssillä, on se kaikki lussaa. Nelisenkytätuhatta kilometriä kun töikseen näissä tieoloissa ajelee, niin ei lie aiheellista huonolla autolla ittiään ressata. On toki nuilla eellisilläkin hengissä selvitty, mutta paree näin.

Se Suparukakuksi ristitty kaakku on tai paremminkin oli oikeesti sen verta hyvvää, että tässä sen ohje:

250 rammia voita
3 tesiä sokuria
3 kanankevennystä
6 tesiä hiivaleipä- tahi vehnäjauhoja
3 teelusikkaa suutaa
pari teelusikkaa kanelia
pari tesiä rusinoita, jotka tässä oli korvattu taatelilla, hyvä sekin
3 tesiä omenasosetta

Pehmee voi ja sokuri vaahoks, tärhäytä kevennykset peräperrään vatkaten, lissää kuivat aineet nostelemalla ja viimoseks omenasosseet.

Kaatele taikina voijeltuun kaakkuvuokaan ja vetele keskelle ura, joka kuulemma kohottelee taikinaa tasasesti. Uuni sattaanseitteemäänkymppiin ja sinne tunniks. Kypsyys kuulemma selekiää tikulla, mutta sitä ei saa työntää silimään.

Lopputulos on jottain tähän suuntaan:

Jos on pirssi hyvä, niin huonoo ei oo Suparukaakkukaan.

Tukikohasta pakkasennätyksiä parilta menneeltä vuorokauvelta tilastoimisiin tähän.

Talavea ja talaviautova pukkaa...

Mummeli laitteli Ukkaa ouvommalle asialle tänne maalimantuuliin. Vähän helevetin monessa autokaupasa Ukalle on esitetty mitä törkysempiä tarjouksia vanahasta ooppelista. Kyllon röyhkeys ollu ajottain huipussaan, kun on pitänny ettiä nelivetova. Tänhän se löyty. Mikkelin mies oli asijantuntija, joka ymmärs ooppelin hyväks vaihokiks.

Nytton Mummelilla Vorresteri. Vanaha, mutta harossi. Vanahahan tuo on kohta kuskikin. Perjantakiaamuna Ukka lähtee tällä työntelemään Naruskata kohen. Täällon Pettääveellä tullu lunta viijesä minuutisa kymmenen senttiä, joten aamulla onkin neliveto poikaa.

Illaks pitäs ehtii kotio, niinko vinnairilla. Vorresterilla.

Tukikohtaan lähtövä anopin lettukekkereijen perrään nukutun yön jäläkeen suunnittelemisiin tähän.

Kaikki vuodenajat ovat kaunista katsella.

Kevät, kesä, syksy tai talvi. Aina on silmälle iloa, kun oikein silmin katsotaan. Muistikuvia voi tallentaa omaan mieleensä ja tutkiskella niitä siellä omissa oloissaan. Muistikuvien tueksi voi tietenkin nykytekniikalla silloin tällöin näpätä kuvan, jolla voi pysäyttää hetken.

Lokakuu ei nimellään houkuttele. Suurimmalle osalle tulee mieleen jotain muuta kuin vaikkapa kesäkuusta. Tai heinäkuusta.

Kaamoksen alkupuolella lokakuussa on kutenkin paljon nähtävää. Ja koettavaa.

Näin sen Tukikohasta näen.

Tukikohasta kaamoshintarysäyksen suunnittelemisiin tähän. Alaspäin rysähtänee.

Syrjäseutua siveltimellä...

Ukan talon yksi pieni yksityiskohta on päässyt vävypoika Sami Evinsalon maalaamana näytille Kemin taidemuseoon.  Kuvat teoksesta, sen esillä olosta ja taiteilijan itsensä kertoma teoksen sanoma ja syntytarina tässä kaikkien nähtäväksi.

Naruska.

Naruska Kemin taidemuseon salissa.

Naruska-teoksen poliittisen luonteen perustelu

Ensimmäinen kipinä Naruska-maalauksen ideaan oli puhtaasti siinä esiintyvän valokatkaisijan esteettisyys ihmeellisessä verhojen takaa suodattuvassa valossa.

Lopullinen sytyke maalauksen toteuttamiseen kuitenkin syntyi usein syrjäseutujen tyhjentymistä kuvaavan ”viimeinen sammuttaa valot” 

lausahduksen kautta. Tällä huumorilla kyllästetyllä lauseella on kuitenkin vakavampi puolensa, joka näkyy varsinkin Itä-Lapin reuna- alueilla, joita pienten kylien vanheneva väestö asuttaa. Nuori väestö on muuttanut pois, uusia asukkaita ei tule, ja kaikki jokapäiväisen elämän rakenteet -koulut, kaupat, terveyspalvelut- on aikoja sitten purettu pois.

Alueen ehkä ainoa toivo on sen vertaansa vailla oleva erämaaluonto ja siihen liitettynä matkailuelinkeino. Ongelma matkailun suhteen on, miten säilyttää luonnon koskemattomuus, sen suurin status, ja samalla tarjota suurelle määrälle ihmisiä matkailupalveluja ja -rakenteita. 

Ratkaisujen täytyy olla toisenlaisia kuin esimerkiksi Länsi-Lapin matkailukeskuksiin luodut pikkukaupungit.

Myös kaivosteollisuus on kiinnostunut Itä-Lapin alueesta. Sen toiminta toisi varmaan alueelle mukanaan uusia asukkaita, mutta esimerkiksi matkailu- ja kaivostoiminnan sovittaminen samoille erämaa- alueille on mahdoton yhtälö.

Naruska-maalaus ei julista. Se tuo esiin sen pysähtyneisyyden, luovuttamisen ja hiljaisuuden kuvan, joka on jäänyt kaikesta jäljelle. Sen poliittisuus on passiivista, toteavaa ja se sisältää pienen toiveen siitä, että tämä kolkka Suomea heräisi jonakin päivänä taas eloon ja joku voisi sytyttää taas valot.

                                                                                                                Sami Evinsalo

Vesille enskesänä venosen mieli...

Oli jokuaika sitten juttu veneenlaskupaikasta Tenniöjokirantaan. Eipä siinä kauaa nokka tuhissu konemiehillä, kun asianmukainen venhonlaskupaikka valmistui. Tälle syksylle taitaa paikka jäädä vielä testaamatta, mutta annappas, kun enssuvi koittaa, niin tuostahan sitä ensimmäisille vesikalustoretkille pitää lähtiä.

Rahnat on näihin yleishyödyllisiin kaikkien käyttöön tarkoitettuihin rojekteihin tulleet ihan Rysselistä asti, kuten asian ilmaisi muutama ilmeisesti työnjohtoa edustanut hemmo, joka tekovaiheessa oli konemiehiä käskettämässä.

Kylläpä sen jälestä näkee, että ei net konemiehet ensimmäistä venhonlaskupaikkaa Lappiin rakentaneet, vaan hommaa on selekeesti jo harjoteltu ennen Naruskan kohteen tekemistä.

Jovain ovat pullistelut nyt vähempänä olipa veneretki alussa, eli lopussa.

Tarkemmat ajo-ohjeet ovat Kotalankylästä kymmenkunta kilometriä Naruskalle päin. Alavirtaan kun tästä lähtee, niin parinsadan metrin päässä Tenniöjoki yhtyy Naruskajokeen. Sieltä veneilyreittiä riittää vaikka maailman merille reittiä Naruska-Savukoski-Pelkosenniemi-Kemijärvi-Rovaniemi-Kemi-Perämeri ja niin eespäin.

Tukikohasta enskevättä oottelemisiin tähän.