Kutsajoki muistoissain.

Taimenta pukkaa, ryöstön tunnusmerkistö täyttyy

-                  -  Lähetään jo, isä siellä kohta hermoilee…

-                   -Yksi heitto, sitten mennään. Kohta tulee ukkonenkin.

Olimme maailman hienoimman joen hienoimmalla koskella. Kutsajoki, Vanhan Sallan Vuorikylän eteläpuolella. Nykyisin paikka valitettavasti kuuluu Venäjän Federaatiolle. 

 Pitkävapaisen haspelikelavirvelin siiman päässä oli kaksikymmentägrammainen vilkku. Vilkun oli oltava iso, koska kävi tuuli. Ja siima oli myös aika paksua, nailonia. Kolmeviitosta. Sillä yhdistelmällä ei pikkuvilkulla juhlia järjestetä, koska se ei lennä sinne, minne tässä kalapaikassa lentää piti. Olin kovan kosken laakealla niskakivellä. Se kivi oli ainakin kymmenen metriä halkaisijaltaan, eikä kivikään, vaan oikeammin rantakalliota. Pirjo ja tuolloin noin kymmenen ikäinen Kalle olivat jo keränneet koko päivän aikana pyytämämme toistakymmentä harria reppuun ja olivat jo siirtymässä rantakallioilta jokitörmälle. Ukkonen jyrähteli jossain kuulosalla, mutta kaukana. Tuuli oli yltymässä ja ilma oli hiostava.

Heitin sen viimeisen heittoni siltä päivältä. Ei se sen kummempi heitto ollut kuin ne muutama kymmenen tai sata heittoa, joilla olin Kutsajoen kirkasta vettä pitkin päivää piiskannut. Välillä virvelissä oli ollut perholitka, mutta nyt siis uistin. Uistin laskeutui heiton päätteeksi lähelle vastarantaa ehkä kymmenkunta metriä jyrkän putouksen niskan yläpuolelle. Laukaisin kelan kiinni samanaikaisesti, kun uistin tavoitti veden auringossa kimmertävän pinnan. Samalla sekunnilla tunsin, että kohta lähtee koko ukko jokeen. Vapa oli ihan viittä vaille lipsahtamassa käsistä, kun keskittyminen heittoon ei ehkä enää ollut terävimmillään. Herätys kuitenkin tuli pikana. Kala lähti uimaan vastavirtaan ja veti samalla myös kohti vastarantaa. Samalla siunaaman sekunnilla se käänsi suuntaansa alavirtaan päin ja kävi puolittain pärskäyttämässä pinnalla. Kiersin vaistomaisesti ja ilmeisen nopeasti kelan jarrun niin paljon kireämmälle kuin se yhdellä pyöräytyksellä mahdollista oli. Päässä ehti käymään ajatus, että jos se karkaa tuonne putoukseen, niin sitten tulee vaikeaa. Ranta alavirtaan oli louhikkoinen ja putousta piisasi kolmena peräkkäisenä portaana niskalta alaspäin varmasti toistakymmentä metriä.

Jarrun tiukottuani onnistuin siirtymään muutaman metrin ylävirran suuntaan menemällä laakealta kaliolta veteen. Olin suunnilleen muniani myöten vedessä muutamassa sekunnissa, mutta kastuminen ei tilanteessa haitannut. Kala kääntyi ylävirran suuntaan ja alkoi hiljaa jurottamalla mennä ilmeisesti pohjaa myöten. Veto oli hemmetinmoinen, mutta ruuvasin jarrua vieläkin tiukemmalle. Pelko oli edelleen, että jos se taas kääntää suunnan alavirtaan ja ottaa virran paineen avukseen, niin kohta on hankaluudet taas tiedossa.

Pirjo ja Kalle olivat jo huomanneet tilanteeni ja tulivat takaisin heittokalliolle. Ehdin heille karjumaan kuumissani, että jos vaan siimat kestää, niin kohta on ryöstö valmis. Ei se kalapoloinen varmaankaan arvannut, miten kovan vedon sen leukaluut kohti rantaa ja tuota pirun pahaa äijää kohti saavat. Hullu suomalainen.

Haavi oli tietymättömissä rantatörmällä. Ei sitä kukaan joutanut hakemaan, enkä edes pyytämään sen hakemista. Peräännyin joesta rantakalliota kohti, enkä antanut tippaakaan löysää kalalle. Rantauttamispaikka oli maailman paras. Rantakallio oli loivaakin loivempi, eikä siinä suunnassa joessa ollut mitään irtokiviä, mistä kala oli rantakalliota lähestymässä. Ja vauhtia oli reippaanlaisesti. Kala tuli kalliolle kuin vene. Koko operaatio päättyi siihen, kun Kalle pääsi kalan niskaan kiinni ja istumaan sen päälle. Vajaan kilometrin päässä alavirrassa olleet kalakaverimme kertoivat jälkeenpäin, että he arvasivat jonkun saaneen kunnon kalan, koska onnistuneen ryöstön kunniaksi kajautimme ilmoille reuhakkaan lyhyen huraan, Venäjällä kun olimme. Oppikirjaan tämä pyyntitapa ei saata sopia, vaikka kyllä tästä saaliista kevyen kenttätyydytyksen sain.

Taimen heilautti vaakaa piirun vaille neljän kilon. Se jäi Kutsan toistaiseksi suurimmaksi taimeneksi, joka pisteltiin kalakavereiden kanssa makoisiin poskiimme tuossa kalamiehen paratiisissa.

Appiukonkin murheet olivat pois pyyhkäistyt, kun leirissä repustamme taimenen näytille nostimme. Murhetta olivat aiheuttaneet lokit, jotka olivat appiukon päikkäreiden aikana tyhjentäneet Kutsajoen viileäkaapissa rantatörmän suojassa olleesta eräsäkistä ne harrit, jotka sille iltaa piti päivälliseksi savustettaman. Lokit saivat osansa, ja me muut osamme. Harreja ja ryöstettyä taimenta.

Alemmassa kuvassa Kutsan se köngäs, minne taimenta ei ollut syytä päästää riehumaan. Ylemmässä kuvassa reippaita poikia saaliineen.


Yläkuvan poikien kilot ovat tästä kuvasta hieman muuttuneet. Ukalta on siirtynyt Kallelle kolmisenkymmentä kiloa. On sitä poijjalle tainnut tulla vajaa metri lisää pituuttakin.

Ukan pöytälaatikkokirjoitelmien etsimisiin tukikohasta tähän.

Kallis matsi?

Uhkapeli pienessä mittakaavassa kotioloissa pitää mielen virkeänä. Ukan tuli lyötyä taas kevyt kenttähaaste tiskiin biljardissa, kun biljardipöytä on viikkotolokulla ollut pölyttymässä käyttämättömänä. Pitihän sitä haastaa liiterintäyttöurkon ja iltasaunan päätteeksi poikaa matsiin. Panokset oli taas tuttua tavaraa, eli ensi kesän kalareissun maksumies oli ja on tuleva hävinneestä osapuolesta.

Ukalla oli vissi tunne pelionnesta, kun pitkävedossakin eilen tärähti. Tai tärähti ja tärähti, €uro kuiten muuttui pariksi sadaksi tuosta vaan arvaamalla. Kutina oli, että peli kulkee.

Kolmen matsin sarjasta sovittiin Kasperin kanssa. Kahden pelin jälkeen peli oli kutkuttavasti pojalle 2-0. Siinäpä se maksumies selvisi kymmenessä minuutissa. Kolmatta peliä ei enää pelattu. Selittämättä siistimpi.

Reissukohdetta ei vielä Kasperi kertonut, vaan aikoi päättää asian tulevaan viikonloppuun mennessä. Sen verran vihjettä tuli, että ulkomaanmatka ei laskuista pois ole, mutta Ivalojoellekin on kutsu voimissaan.

Viime kesänä tuli käytyä molemmat. Venäjällä Tuntsajoella hiukan isommalla porukalla ja Ivalojoella pienemmällä. Kattelimme hiukkasen kuvamateriaalia kummaltakin reisulta. Laitan pari kuvaa tähänkin näkösille muistuttamaan meitä kaikkia siitä, että avovesiaikaan ja kesään kärpäsineen ei aikaa ole kuin se kuuluisa luikaus. Kolme täyttä kuukautta välissä ja siten jo huidellaan Juhannusta. Joka kolmas päivä on perjantai, niin se on, kuten muuan hyvä ystävämme, perhetuttu, tässä taannoin loihe lausumaan.

Kuvia katsellen ja kuvetta kaivaen tukikohasta tähän. Aiheeseen palataan.

Teeritokat liikkeellä...

Teeret ovat tokkaantuneet. Ja tokat eivät ole aivan pieniä. Niistä suurimmissa on ollut 200-300 lintua. Ja se on paljon. Ja se voi myös merkitä vaikka mitä. Jos teeret ovat pakenemassa idästä päin pakkasta, niin silloin voisi ajatella suunnan olevan oikean. Länsi on hyvä suunta, koska Venäjältä länteen tarkoittaa Suomea.

Teerien tokkaantumisen yksi syy voi olla ravintotilanne. Jos kyse on siitä, että eväs on hakusessa, niin silloin asiat eivät ole tulevaisuuden kannalta parhaat mahdolliset. Tokat nimittäin siirtyvät tarvittaessa pitkällekin. Ohi saattavat pelemahtaa niistä paikoista, mihin niiden toivotaan asettuvat tulevana keväänä taas pesimäpuuhiin.

Hyvää tilanteessa on se, että teeritokkia ei voi syntyä, ellei teeriä tosissaan ole. Niitä täytyy kohtuullisia määriä olla, kun Naruskajärveltä Sallaan olevalla sadan kilometrin tiepätkällä on näitä tokkia todistettavasti havaittu useampia. Ja nimenomaan useampia tokkia samana päivänä, eli ei vain yhtä paikasta toiseen kiertelevää tokkaa.

Hyviin asioihin Ukka listaa lumitilanteen. Lunta on puolesta metristä ylöspäin laajalla alueella, eli koko Lapissa ja etelämpänäkin. Ja talvi kun on ollut suveton, niin kieppiin on kovimmillakin pakkasilla linnuilla ollut helppo sukeltaa. Lumi on eristävintä sorttia, mitä voi olla, joten neljänkympin pakkasessakin on maalintu päässyt yöpymään nollan lämpötilaan. Se on niiden pelastus.

Nyt saisi säiden haltija pidellä normaalitalvea. Toissapäiväinen kuva Mummun työmatkalta vauhdissa otettuna todistaa, että nämäkin kymmenkunta teertä ovat selvinneet tulipalopakkaista hengissä. Tässäkin tokassa Kotalassa oli tekriä ollut ainakin sata kipaletta. Ja meitin Mummu harvoin höpöjä haastaa...

Tukikohasta lisää näitä kymmenen asteen kelejä ootellessa tähän.

Pakko tämä on vielä kertoa.

Vaikka joku saattaa olla suivantumisiin asti kuullut Ukan jaarituksia noista kotieläimistä, niin yhden rohkenen kertoa vielä. Se koskee Täplää.

Vähän hemmetin monena päivänä peräkkäin Täplä on ollut kytiksessä tuon ulkoautotallimme ovella. Silloin, kun auto on ollut tallissa, niin porotus on ikäänkuin mittonut, miten hyppäisi puuesteaidan yli. Se on kuitenkin ilmeisesti jättänyt hyppäämättä, koska auton ja ovenpielien välissä on hintsunlaisesti tilaa. Ja hyvä on, että on jättänyt hyppäämättä, koska siinä varmasti olisi ottanut ohranen.

Nooh, tänään auto oli Mummun työreissulla. Täplä sattui Ukan nähden hyppäävän vaivatta toista metriä korkean lauta-aidan yli autotallin puolelle. Sitähän piti lähteä katsomaan, mitä se porotus siellä oikeen puuhaa, kun ei siellä tallissa aiempien talvien tapaan ole edes heiniä, eikä mitään muutakaan syötävää.

Porotus poukkoili ja kiehnäsi kesärengaskasan ympärillä tallin nurkassa. Se puski kasaa ja kuopi lattiaa renkaiden alla. Ei se mitään puhunu, mutta ei Ukka sen vielä koskaan ole puhuvan kuullukkaan. Kuitenkin asia alkoi kiinnostaa siinä määrin, että rengaskasaa piti tutkiman lähemmin. Ja sieltä se syy löytyi: Nuolukivi...

Sen nuolukiven oli joku nakannut viime kevään talviruokintapaikalta kesäksi sinne talliin. Liekkö pudonnut tallin hyllyltä lattialle, sepä sama. Ukan nenään nuolukivi ei haissut, eikä tuoksunut millekkään, mutta Täplätys oli kiven Ukan käsissä huomatessaan iloisempi kuin aikoihin. Ja taas tuli päälle aivan hemmetinmoisella raivolla. Täytyy sillä tavallisen hyvä hajuaisti olla, että se sieltä monen metrin päästä turpavärkkiin tarttui.

Häthätää sain Täplän pukkimiselta nuolukiven asennettua puuvarteen ja upotettua tuohon etupihan hankeen. Nyt, jos sääkuvaa seuraa, niin Täplä viettää aikaansa tikkariaan imeskellen paljonlaisesti pihalla. Kuvan alareunasta sen varmasti bongaa, jos nähdä haluaa puolilivenä.

Saapa nähä, milloin ensimmäinen hirvetys paikalle löytää. Niitä pyörii tässä talon ympärillä, eikä hirven hajuaisti ole yhtään porotusta huonompi. No, Ukka kesyttää hirvenkin, kun on porotuksenkin saanut kesytettyä.

Tukikohasta suolasempaa lihnaa odotellessa tähän. Vitsivitsi.

Kallelassa Pääsiäinen vapaana

Kallelan Pääsiäisvaraus peruuntui, joten nyt on erinomainen sauma tulla Naruskan talveen. Huhtikuun ensimmäinen viikko on kevään ykkösaikaa kaikin puolin. Enää silloin eivät Naruskaa kiusaa pakkaset, vaan aurinko ja hankikanto ovat selevä kuin läkki.

Meillä ei sesonkihintoja tunneta, joten nomaalitaksoilla nyt tänne. Viikkovuokrahan on 350 €uroa ja vuorokausitaksa 60 €uroa.

Tämän vuoden Pääisiäisen osalta tämä tarjous tuskin toistuu.

Jovain siinä kelepaa Kallelan pirtinpöyvällä vaikka kättä vääntää...

Tukikohasta erikoistarjouksin tähän. Nopeat syövät hitaaaaat.

Liity Ukan blogiin!

Ukalta ovat muutamat immeiset sähköpostilla ja puhelimella tiedustelleet, miten "pääsee" liittymään tähän blogiin jäseneksi. Kun en tietenkään tiennyt, niin heitin pallon Kasperille. Sieltä tulikin ohje, jonka on laatinut tai ainakin tarkistanut miniänplanttu Emma. Hän on monen muun asian lailla ekspertti tässä asiassa.

Ukalla on toivomus, että tänne liittyisi mahdollisimman paljon porukkaa, jotta voisin lopettaa synkät yksinpuheluni. Voitaisiin porukalla vääntää asiasta kuin asiasta tai sen vierestä, kun kommentoittaisiin. Tänne saisi ja saa tulla palautetta. Tuleepa miinusta tai plussaa, se ei haittaa. Opiksi ja ojennukseksi kaikki palaute on. Hullullekin.

Esipuheen jälkeen sähköpostissa tullut ohje:

1. Luo Google-tili täyttämällä lomake tällä sivulla:  https://accounts.google.com/signup?hl=fi 

2. Kun Google-tili on luotu, mene Naruskan Retkeilymajan blogiin:  http://naruskantukikohta.blogspot.com/ 

3. Blogissa oikeassa sivupalkissa löytyy kohta "Liity tähän sivustoon" --> KLIK

4. Aukeaa valikko, jossa on kolme kuvaketta (eli vaihtoehtoa, minkä palvelimen tileillä sivustoon voi liittyä): valitse Google

5. Kirjaudu sisään täydentämällä kenttään Google-tilin sähköpostiosoite

6. Ei muuta kun kommentoimaan! :)

Kun Google-tili on luotu ja Naruskan blogin lukijaksi liitytty, tulevat päivitykset näkyviin myös menemällä sivustolle www.blogger.com ja kirjautumalla samoilla Google-tunnuksilla. Täällä näkyvät myös muut blogisivustot, joihin on liitytty lukijaksi. Helpointa on varmaan kuitenkin kirjautua sisään Naruskantukikohta-sivun oikeassa yläkulmassa olevasta "Kirjaudu sisään" -napista.

Terkkuja!

Emma

Siitäpä repikää. Tukikohasta oottelemisiin tähän. Niin ja kiitos jo liittyneille tuestanne.

Viimeinen varoitus.

Täplästä on tullut liian kesy. Se kärttää evästä semmoisella hölökyilyllä, että kohta sillä on kinteriajat kellossa. Poronpaska pihamaalla ei ole mikään riesa, koska se on aito luonnontuote. Se sitäpaitsi lentää lumen mukana lingolla hemmetinkuuseen. Ja niitä papanoita on ihan kiva joutoaikana potkiskella tuossa pihamaalla. Lämpimikseen.

Parina päivänä peräkkäin porotus on syöksynyt Ukkaa päin semmoisella raivolla, että siltä on selkeästi unohtunut ihmisen ympärillä oleva vajaan metrin reviiri, jota lähemmäksi on asiaa vain toivotuilla tunkeilijoilla. Härkäporo ei ainakaan Ukalle ole ihan lähentelykelpoinen elikko. Ainakaan jos se pyrkii suuuteloetäisyydelle.

Tänään Ukalla oli vaihteeksi säävermeiden huoltopäivä. Vuorossa oli lämpötila-anturin koppero tuossa pihassa koristemännyn tyvessä. Sinne kun olin potkiskelemassa eilisiin lumiin kinttupolkua, niin Täplätys tuli takuapäin semmoisella vauhdilla, että jos Ukan polvet eivät olisi täysin terveet nykyisellään, niin turvalleen olisi hankeen menty, että heilahtaa. Nyt sain häthätää tukiaskeleen aikaiseksi niin, etten lentänyt päälleni hankeen.

Se olisi saattanut olla Täplän viimeinen erhe. Ympäri kun käännähdin, niin turpa oli omassa turvassani kiinni. Tuli taas mieleen kantalahtelainen laivankapteeni jäähyväissuudelmineen.

Pukkasin Täplätystä turpaan sen verran, että se kait huomasi, että Ukalla on reviirinsä. Sitten pitelin Täplätykselle taas isällisen puhuttelun. Kun en ole ihan varma, minkäsorttinen kuulo porotuksella on, niin annoin äänelle hiukka desibeliä, kun osoitin talvirukkasella kuivalihahäkin suuntaan. Sun paikkas on tuolla, jos ei tyyli muutu.

Porotus katto mua ihan kuin ymmärtääkseen. Ei passaa sitä liikaa ressata, kun nehän varottelee siitä ressilihasta. Meinaan vaan sitä silimällä pitäen, jos ehollinen tuomio pannaan täytäntöön.

Joka haluaa tulla tänne poron suuveltavaks, niin tuossa on houkutuskuva. Eikä äksonista peritä tietenkään maksua. Pusua pitemmälle Täplä ei tiettävästi yletykkään.

Toistaiseksi hirvikäristyslihojen sulattelemisiin täältä tähän.

Iltayön kattokiipeily...

Ukka mietiskeli tässä illankähmyssä, että tarttis varmaan teherä jothain. Ostautin viimo viikolla ihkauuven lumikolan. Sitäpä voisi iltaulkoiluna ja yhdistettynä voimistelutuokiona hilippasta vaikka kolaamassa tuon pihan. Niin se Ukka aatteli ihan todistettavasti. Ja eikun tuumasta toimeen, niin saa hiukka happea, eikä kallis kolakaan loju turhanpanttina.

Ja eikun otsalamppu päähän, kevyt kenttähaalari, työbaskeri ja työrukkaset. Viimoseksi sieviin jalkoihin sieviläiset talvisaappaat, nahkaa, kolmannet laatuaan, hyvät. Ja eikun ulos.

Keuhkot täyteen lappilaista kymmenen asteen leutoa ilmaa ja päättäväiset askeleet kohti kolaa. Kuntoiluharrastus alakaa nyt. Jostain se maratooninharjoittelu on alotettava.

Täyskuuko tuo on? Vilikasin taivaalle toisenkin kerran. Sillon osu ledilampun kiila tuulimittariin. Ei helevetti, mittarin dollypartonkupithan on täynnä lunta ja tuulimittari ei pyöri. Savustahan näki heti, että se on liikkeessä ja mittari napottaa asemissaan niin, että vain se suuntaviiri hiukkasen heilahtelee. No perskutarallaa, se punanen viiva käppyröissä ei tarkottanukkaan tyyntä, vaan mittarijumia. Säävermeet pitää olla timmissä, se on perusperiaate, josta ei liisitä.

Ja eikun katolle. Siellä on piipun päällä sajemittarin vieressä on vakipaikalla vasara. Sillä kun antennitoloppaan sievästi kopauttaa, niin jovain lumille noutaja tulee parttoneista. Ja tuli nykki. Tuulimittari rupes toimimaan. Vielä pikku vilikasu sajemittarin puolelle, Se on mitannu kymmenkunta milliä vettä tämän päivän aikana, eikä niin kaukana oikeasta määrästä varmaan olekkaan.

Justiin pääsin tikkailta takapihalle laskeutuun ja pari askelta jo kohti kolaa ottamaan, kun alako etupihan puolelta helevetinmoinen koiranhaukku. Ja kohta jo valot pyyhki kahenkymmenen sentin tuoretta puhasta lumenpintaa. Ei kerinny kolaamaan. Eikä kannattaskaan, kun linkomies tuli. Kylläpäs sattu, kerranki kohilleen.

Siinä vetelin happee keuhkoihin. Lapin puhasta talavi-ilimaa. Kuntoilu on joskus alotettava. Katotaan huomenna. Nyt on mukava kattella, kun Jarkolla on niin hyvä ja tehokas linko. Niivvaa putsas ton pihan rapiassa viijesä minnuutisa.

Lähtisköhän ens viikonloppuna Alakurtin entisen miliisipäällikön ja sen vaimon kanssa Kemijärvelle uimahalliin ja alottais uintiharrastuksen...

Tukikohasta kuntoilusuunnittelemisiin tähän.