Ruska huomenna.

Ruska Lapissa on monen tänne matkaavan haave. Ruska vaihtelee, eli ruskavuodet eivät ole veljet keskenään. Joskus ruska onnistuu, joskus hiukan epäonnistuu. Tästä on tullut kirjoitettua, mutta kirjoitan silti nytkin.

Vuoden 2014 ruskaa vaivaa koivun ruostetauti, jota esiintyy kaikkialla Lapissa runsaanlaisesti. Alun perinkin oli tiedossa, että ruostekoivuista ei parasta ruskan väriloistoa saa irti revittyä, koska tuuli repii ruostekoivuista lehdet, jotka eivät kirkasta keltaista väriä koskaan saakaan.

Kallelan viime viikkoiset asukkaat kertoivat, että Syväskönkäänmaan koivut riisuuntuivat heidän lomaviikkonsa aikana lähes lehdettömiksi, koska sen alueen koivuissa on ruoste lähes jokaisessa.

Tukikohdan tontilla on myös monta ruostekoivua, jotka ovat pikkuhiljaa menettäneet suurimman osan lehdistään lähimmän viikon aikana taaksepäin. Haapa ja pihlaja vuorostaan eivät ole vielä väriään vihreästä ehtineet muuksi muuttaa. Eli lehtiä on väriltään joka lähtöön ja niitä on puussa ja maassa.

Aurinko kirkastaa värejä, mutta lehdettömäksi riisuuntuneita puita ei pelasta mikään.

Maaruskaa löytyi viime viikolla Tuntsalta hyvänlaisesti. Mummeli kuvailee tilannetta siellä taas tämän viikon torstaina, kun Helsingin steinerkoulukkaat tekevät Tuntsalla perinteisen vaelluksensa.

Huomenna kello 14 pitäisi ruskan olla parhaimmillaan. Ehkä se niin onkin. Ainakin jossain päin.

Tukikohasta viiskytäyheksänvuotisjuhliin valmistautumisiin tähän.

Lapin Kansa uutisoi Alakurtin sotilaskylästä.

Ukalle ei Lapin Kansaa kanneta, kun sitä ei ole tilattu. Lauantain numerossa oli ollut oheinen lehtijuttu, johon tietoja on lainattu itänaapurin lehdestä.

Paikkallislehti Koti-Lappi uutisoi jotain samansuuntaista paikallisen kaupunginjohtajan arvioita lainaten, mutta se lehti tuli luettua Tukikohassa niin loppuun, ettei jutusta jäänyt kopioitavaa.

Lapin Kansan juttu on kännykkäkamerakuvana ohessa, jos joku siitä kiinnostuu. Ja selvää saa.

Tukikohasta tähän.

Rosvoja liikkeellä Naruskalla.

Varkausrikollisuus ei niin kovin tavanomaista ole täällä Naruskan kairassa, mutta aika ajoin sellaiselta ei täälläkään välttyä voida. Maantiet kun ovat kulkukelpoiset kaikenkarvaisille kulkijoille, niin mikään paikka ei pyhänä säily. Näinhän se asianlaita on.

Nyt oli isketty Naruskajoen länsipuolelle. Sille samalle puolelle, missä Kallelan mökkikin sijaitsee. Se sai asukkaiden pidellessä taloa asuttuna jäädä rauhaan, mutta pariinkin mökkinaapuriin oli murtomies iskenyt.

Eikä ihan mitä tahansa pikkutavaran varkaita, vaan isoimpaan tavaraan kiinni, mitä varastoista sorkkarautaa avaimena käytettynä on saatu anastettua. Ainakin yksi mönkijä lähti polttoainekanistereineen muille maille vierahille. Toisesta mökistä oli sen varastosta varastettu ilmeisesti ainakin moottorisaha ja erinäinen määrä kalavehkeitä. Ai perkele, että harmittaa kavereiden puolesta.

Toivottavasti poliisivirkakunnalla on tässä asiassa pitkät kynnet. Ainakin asiat on tutkittavaksi ilmoitettu. Kaikki kulkijat on taloista käyty tiedustelemassa.

Kameravalvontaa tullaan vahingosta viisastuneina lisäilemään entisestään. Saattaa jatkossa naama tarttua kameran kautta suoraan mökinomistajan kännykkään, mistä kuvat on helppo välitellä viranomaisille nähtäväksi.

Tukikohasta riistakameramarkkinoihin tutustumisiin tähän.

Helsingin Steinerit Tuntsan ruskaretkellä.

Perinteinen Tuntsaretki sai helsinkiläisten ensimmäisen leiriviikon osalta tapahtua poutasäässä. Puuruskaa Tuntsalla on vähänlaisesti, mutta maaruskaa vuorostaan senkin edestä.

Mummeli kuvaili patikkaretkeläisiä odotellessaan ja ruokaa laitellessaan muutaman otoksen Kuskoivan kodan ympäristöstä ja  eväspuolesta tietenkin kodan sisältä.

Tänä ehtoona laitetaan koululaisten arvioitavaksi, kumpi parempi ompi, broilerinkoipi vai poronpaistista vuoltu käristys uusien pottujen kera.

Tukikohasta kakkosviikkoa neljästä lopettelemisiin tähän.

Karhutunturia kameran silmin.

Jossain lappalaisvitsissä kysyttiin, minkälainen on Lapinmiehen kuupperintesti. Vastaus oli, että kakstoista minuuttia iliman viinaa.

Karhutunturista kun ajaa autoa särkemättä laelta juurelle, niin aikaa kuluu suunnilleen saman verran, eli kuupperintestin verran. Tässä vain ei hengästy, vaikka matkaa kertyy kolmatta kilometriä. Korkeussuunnassa laskua tapahtuu kolmisensataa metriä, eli pikkuhuikonen.



Tiistaiehtoolla Karhutunturissa käydessämme otettiin Maanteiden kuninkaasta kuningattarineen virallisluonteinen kuva, koska Paulilla tulee linja-auton ratissa täyteen uskomattomat 50 vuotta. Ikäänkuin vihjeeksi Kuningas katselee auringonlaskuun. Samalla hän kuitenkin suunnittelee ajokorttinsa uusimista ja työuran jatkamista. Ajamisesta täytyy vierottautua pikkuhiljaa, etteivät paikat revähdä.

Tukikohasta tähän.

Kaksi karhua nurin ja ainakin yksi pystyssä...

Karhukiintiön linkistä voi muistuttaa, koska sieltä saa näppärästi näkyviin kaatotilanteen. Sallasta on tuon tilasto mukaan tätä kirjoitettaessa kaadettu kaksi karhua, eli 30.8. ja 1.9.2014. Salla kuuluu itäiseen kiintiöön, jonka kolmestakymmenestä kiintiökarhusta nyt on kaadettuna rapia puolet, eli 17.

Sallaan kaadetuista karhuista on Ukan korviin kantautunut hintsunlaisesti tietoja. Jotain kuitenkin, eli jos epäviralliset tiedot paikkansa pitävät, on jälkimmäinen Sallan karhuista kaadettu Petservaaran suunnille, joka sijaitsee Aatsinginhaudassa Kelloselän eteläpuolella. Aiemmin kaadetusta uroksesta ei paikkatietoja toistaiseksi ole, vaikka kaatajasta jotain tietoja on tihkunutkin.

Naruskalla liikkuu tiettävästi yksi karhu. Siihen ei Steinerkoulun opettaja aamulenkillään aivan pahki törmännyt Varpuaavan tiellä, mutta muutama metsämies oli tälle aamulenkkeilijälle kertonut, että lenkkeilyreitillä aivan lähialueella olisi juoksennellut aivan äskettäin nalle, jonka jälkiä nämä metsämiehet olivat tienlaidoilta yrittäneet etsiskellä.

Tämä lenkkeilyhavainto on tältä aamulta. Ukan havainnon mukaan aamulenkki oli tapahtunut ripeällä vauhdilla, koska aamupalapöydässäkin suihkun jälkeen oli lievää puuskuttamista opettajassa havaittavissa...

Lieneekö sama karhu, josta Mummelilta on hajahavaintoja sunnuntailta viime viikonlopulta. Vesiosuuskunnan runkolinjoja tutkaillessaan oli hän havainnut jonkun eläimen kaivelleen maasta ylös tuoreen näreen. Kaivannosta päätellen olisi tyvessä sijainnut ampiaispesä. Mummelille kaivaja oli jäänyt arvoitukseksi. Ukalle ei niinkään.

Onneksi karhut näillä selkosilla eivät ole mallia "city", vaan sen verran erämaan asukkaita, ettei niitä kiinnosta ihmisen läheisyys, eivätkä myöskään ainakaan toistaiseksi roskikset. Niille riittää ravintoa niiden luontaiselta ruokalistalta.

Tukikohasta edelleen havainnoimisiin tähän.

Syyskuinen auringonlasku Karhutunturissa.

Pitihän sinne Karhutunturiin hurauttaa vielä ehtoolla uudemman kerran. Hameväki vaati niin, kun tuli kehuskeltua päiväreissun helppoutta kiivetä tunturiin hengästymättä.

Mummeli näppäili muutaman otoksen ja videonpätkiäkin, joita laitellaan näytille tuonnempana.

Ukka sai kaupantekijäisinä uuden taustakuvan omalle tietokoneelle entisen hieman sotaisen tilalle. Tässä se herkkä auringonlasku nähtäväksi teillekin, joita maisemat kiinnostavat.

Tukikohasta väriloistoa ihailemisiin ja ihmettelemisiin tähän.

Koeajo Karhutunturiin.

Tekivät sitten tien Karhutunturin päälle. Parantelivat huoltotietä, kun siellä on erinäisiä vermeitä Soneralla ja muillakin. Ihan laelle asti on nyt autolla ajettava tie, joka kuitenkin sulkeutunee pikapuolin, koska Karhutunturin kodan jälkeiselle osuudelle oli jo pystytetty puomin rakenneraudat.

Ukka ei voinut mieltään malttaa, kun Helsingin Steinerkoululaisia kohta kolmekymmentä reissua tänne kuskannut Maanteiden Kuningas Pauli ilmoitti, ettei hän koskaan ole käynyt Karhutunturin kotaa korkeammalla. Joten eikun Kunkku kyytiin ja menoksi. Sivutuotteena tunturiin pääsi myös kaksi oppilasta, jotka ovat kovan räkätaudin vuoksi ulkonaliikkumiskiellossa.

Lexus kiipesi tunturiin kuin orava. Harmi hiukan, että aamupäivän puolella tunturin laki oli sumupilven peitossa, mutta nyt on Kunkkukin valloittanut Karhutunturin.

Huonompijalkaisille tämmöinen mahdollisuus kesäaikana on tietenkin ihan hyvä juttu. Talvellahan tunturin voi valloittaa konevoimalla, kun alla on moottorikelkka. Nehän Karhutunturissa jonkun verran talvella pärisevätkin, vaikka suurin osa retkeilee silloinkin hiihtämällä.

Kesäaikana tie puoltaa puomi lukittunakin paikkaansa siinä, että kodan yläpuolinen kivikko on nyt tien myötä tasoittunut tosi hyväksi ja helpoksi kävelijöille.

Parantunut yhteys Karhutunturin lakeen ei todennäköisesti ainakaan vähennä tämän Naruskan maamerkin suosiota retkikohteena.

Tukikohdasta iltapäivän auringossa kylpemisiin tähän.