lauantai 14. syyskuuta 2013

Tukikohta polokas metästyskauven käyntiin.

Kasperi ja Mummeli laittelit eilissäehtoolla aamun vekkarikellot soittelemaan ennen kukonpierasua. Varttia vaille viis. Syytäkin tietty oli. Piti ehtiä pimiänhämärässä passiin tekrikuvien lähitienoille. Tekrikuvat Kasperi asenteli paikalleen jo ehtoolla. Houkutuslinnut siis olivat amusella asemissaan.

Mummeli varustautu untuvapalttoolla ja tyroksiselle persiinalusella, ettei vilu kapaja. Ja kameralla. Kasperi varustautu kivväärillä ja haulipyssyllä panoksineen. Ja eikun asemiin.

Ja vuoskauvet jatkunu pyyntiperinne sai tieten jatkova. Tievossa jo ennakolta oli ja on, että maalintuja on nyt riittämiin. Ja poikalinnut raavaan kokoset ja poikueet isoja. Hyvä nin.

Ja saalis saatiin siis. Kymmenkunnan tekrin tokka harveni kymmenkunta rosenttia, kun yksi ukkotekri pääty oottelemaan kastikaineeks jalostumista ulukoliiterian räystäsalusiin. Ja Mummeli sai tieten kuvatuksia, että on evitenssiä tositarinan tueks.




Paitti tekrihavvaintoja, tehtiin tietty marjahavvaintoja kans. Karpalot alakaa oleen poimintakeleposta kamaa.


Mummeli jo suunnitteli avausreissulta Tukikohan puuropöytään palattuvaan, että taitaa olla aika kokheilla karpalohillon keittelyä vanahanajan puolukkahillon tyyliin. Ja tyrkylle tieten tekripaistin kera. Se on vielä kokemati. Aatos sai pelekkiä puoltoja.

Tukikohasta syksystä nauttimisiin tähän.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Taidetta koteihin...

Kulttuuri tuli Tukikohtaan Monan ja Unnan tanssiesityksen myötä. Salaperäinen musiikki täytti Tukikohan pihapiirin ja kahden tytön tanssiesitys kuvasi koskettavasti Lapin vuoden kiertokulun pimeimmästä kaamoksesta valon juhlaan.

Pieni lyhyt tietoisku alle, jonka jälkeen pihahiekka vain somasti ratisi tyttöjen tanssiaskeleiden alla.

Eipä ole Ukalla tietoa, kuka opinahjossa näitä esityksiä arvioi ja arvostelee, mutta jos Ukalta kysytään, niin kymppiä puolletaan. Ja voimakkaasti. Ja Mummeli näyttää kymppiä myös.






Aamuvarhaisella toteutetun esityksen jälkeen haltioitunut yleisö pakkautui Ukkaa ja Mummua lukuunottamatta linjuriässään. Täytyy nostaa hattua tämän steinerluokan eiliselle sinikkyydelle, josta liikunnallisuutta ei totisesti puuttunut. Porukka nimittäin teki ensin Tuntsavaelluksen Tuntsajoen sillalta Nuoluskurun kodalle. Sieltä hilippastiin Kuskoivatunturin päälle, mistä alas ja maantietä pitkin linjurille. Patikkamatkaa viitisentoista kilometriä ja rapiat päälle.

Eikä päiväurkko loppunut vielä siihen. Pasiope luuli, että suopotkupallo ei ketään päivävaelluksen jälkeen kiinnosta, mutta katinkontit. Paluumatkalla porukka nimittäin jäi Sieka-aavalle pelaamaan sovitun pallopelin, jonka jälkeen oli vuorossa ainakin osalla uinti Siekakönkäässä hyisessä vedessä. Eikä siinäkään vielä kaikki, koska piti vielä patikoida puolenkymentä kilometriä Tukikohtaan. Pikalaskelmalla päiväannos sisälsi yhteensä kolmisenkymmentä kilometriä. Se on paljon se.

Muutamaa kantapäätä hieman paikattiin Tukikohassa, mutta vähillä vaurioilla kokonaisuutena porukka urakastaan selvisi.

Nykynuorison huono kunto ei koske tätä luokkaa. Vielä jaksoivat nimittäin poronkäristysateriaa ennen saunoa. Ja osa jaksoi vielä valvoa komiat revontulet puoliyön ja aamukolmen välillä.

Ukan arvio on, että illansuussa alkaneen bussimatkan aikana jos joku oppilas ei urvahtele, niin Ukka ei ole Ukka.

Tukikohasta ruåtsinsanakirjaa ettimisiin tähän.

torstai 12. syyskuuta 2013

Vettä sais tulla lissää.

Kuiva syksy kuivan kesän päälle. Eilissä ehtoolla sateli sevverran, että sanomaan pääsee. Kuiten vain puolenkytä milliä. Sillä ei Naruskajokkee yli äyräittesä nousemaan saa, tuskin riittää ees pysäytteleen veen laskua.

Piti muutamalle pariskunnalle käyvä vilauttamassa Kallelan mökkiä ja rantamaisemaa. Nehän rakastu paikkaan hetikohta nin, että varasvatten vuojen päähän oman viikkopätkäsä.

Ukka näppäs pari kuvvaa pikkukameralle. Net, jotka Kallelassa enempi on kulukeneet, näkkee kuvista veen olevan tosi matalalla. Tullee hankala talavi, jos ei alottele kunnon syyssatteita.

Ruska se paranee koko ajjan. Ei ollu paraimmillaan syyskuun kymmenes, vaan tuonnemmas mennee ainaki Naruskan korkeuvella.



Tukikohasta sajetanssin askelia reenamisiin tähän.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Syksyn lehti maahan ehti...

Kertaus opintoin äitee on. Son syyskuun kymmenes ja kello neljätoistakin jo lipsahti melekeen ohitte. Täälon tietty ollu normaalit kymmenennen päivän telskeet, eli ruskan ihhailu, Mummelin synttärit, mettikanojen metästyksen alaku, taimenen rauhotuksen alakaminen. Ja mitä vielä.

Joriinit on ostettu semmerkiks, että Ukka on taas eri vuojella. Kymmenkunta päivää sitä vuojesa ollaan samala vuojella. Ja taas menee emo pykälällä ohitte. Ja vie tietty Ukan taivasossuven mennessään, niinko tiättä.

Tuulee. Ja on kesästä kuin kesällä konsaan. Sano eilen raatiossa, että ei liion ole viiteenkymmeneen vuoteen aineskaan Lapisa ollu näin lämmintä näin myöhäsä. Ja kessää on piisaamasa normi kuuven viikon sijasta toistakytä viikkoo.

Ruskassa löytyy Naruskalla ja tieten koko Lapin läänisä. Epätasasta on muutamin paikoin, kun eelleen on koivuja ihan vastanvihreenä. Koivuruoste on vuorostaan toisin paikon nakertanu jo lehet ruosteenruskeiks tai irrottanu net maalimantuuliin.

Tukikohankin tontila lentää  muutama syksyn lehti koko ajan ilimasa, vaikka tokkiisa on enin osa vielä puisa sinnittelemäsä. Muutama Kallelan asukas oli pyörähtänyt Tuntsalla. Sielloli ollu komiaakin komiampi maaruska Jänesvittikon suunnala. Son sielä koilisimmasa kulumassa Suomija.

Ruskat vielä saattaa parata. On meinaan öisinä aikoina ollu kolomen asteen pakkaskelijä, joka nipistää lehtiin lissää värijä. Haavanlehet on Ukan suosikkija. Net on kirjavia ja kirkkahia värreiltään.



Ja täälä net ei lehet haittaa raitiovaunuin ajoja. Eikä vielä pyyhi malamijunatkaan Sokliin ja takas. Eikäpä nuot täälä liukkaaks pihoja ehi tekemään. Mutta postihhakureissuja net mukavasti piristää.

Tukikohasta syksykesätuulista nauttimisiin tähän.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Päretehas pysyy Suomessa.

Oli öölissäpänä vai amusellako lie puhe, että kävästäis tännään päretehtaalla Pakolanperillä. Ja käytiin kanssa. Arttu, kaheksankytäkuusvee, oli siellä kiskomassa pärettä. Hän kun ruukaa tehhä seittemänpäivästä työviikkoo.

Saattaa Arttu talaveksi siirrellä tehastaan vakituisen asuinpaikkasa ulukorakennukseen, kun joutuu työmatkasa muuten kulukeen polokupyörällä, kun autoilu lopahti kevväällä. Kuntoilumielesä tieten vois ajjaa aamuvailtaa kympin pyörällä. Sevverran olis matkaa vakiasunnon ja syntymäpaikkapirtin välijä.

Ukka ja Mummeli siirteli Artun avuksi tännään talaven perunat Pakolasta Karhuojalle, eli kesätehtaalta talavitehtaalle. Ei kait sitä syömäti pärettä jaksa kiskoo ja tuohta punnoo.

Näppäsin parit kuvat telehvoonikameralla tehtaan hallista ja viereisestä koppavarastosta. Ja ostimma parit kopat kotio vietäväks.



Ei täälä Suomesa ihan kaikki syrjäytyneitä ja työtä pelekääviä oo. Artut vaan taitaa olla hupeneva luonnonvara...

Anoppilasta tähä.

Tuntsan ruskaa 2013

Kaikki kyselevät, minkälainen ruska on tulossa Naruskalle ja Tuntsalle. Siihen voisi näsäviisaasti vastata, että semmoinen tulee kuin olemme ansainneet. Eikäpä siihen kovin paljoa vaikutella voi, millainen väriloisto minäkin vuonna on ilonamme.

Ukka ei tälle syksyä ole Tuntsalla käynyt. Onneksi nykytekniikalla voi parsia hieman tietämättömyyttään. Lähetin pikkukamerani steinerkoululaisten Tuntsavaellukselle ja pyysin, että linjuriässä Helminen vaimoineen voisi kuvata muutaman otoksen Kuskoivan suunnilta. Ja niin tapahtuikin. Ohessa otokset perjantailta.






Kukin tulkitsee näistä , mikä on maaruskan ja puuruskan suhde Tuntsalla 2013.

Mummeli ja Ukka ovat täällä tekopitäjässä odottelemassa sunnuntaita, jolloin otamme kerta-annoksena kulttuuripuolen rokotuksen ainakin vuodeksi. Pääsemme nimittäin kutsuttuina vieraina Jyväskylässä ensi-iltansa saavan Mr. Parkinson teatterimonologin ensi-iltaan, johon käsikirjoittaja Jussi Kivimäki on meidät ystävällisesti kutsunut.

Tämän välilauantain keskitymme huomiseen käväisemällä päre- ja tuohitöiden mestarin Armas Raitasen verstaalla Petäjäveden Pakolassa. Siellä kuluu päivä rattoisasti Mummelin enon kohta 87 -vuotiaiden käsien taitoja tarkkaillessa.

Kulttuuria siis niin paljon, että riittää. Ja maanantai-illaksi takaisin Naruskalle Sterinerkoulun kakkosryhmää huoltamaan.

Petäjävedeltä tähän.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Nopea kotiutuminen Helsingistä Naruskalle.

Eilissä ehtoolla iltauutimien jäläkiin kaarteli viheriä pötkö pihalle. Keulassa luki isolla STEINERIT. Siitä Ukka heti päätteli, että se ei ollu paikallisliikenteen linjuriässä.

Rapian puolen tunnin ohjesessio, kevyt mummelisämpyläiltapala, muutama biljardimatsi, iltatulilla istuskelua ja saunomista. Eipä tuolta majapääsiivestä yön pääälle sitten liioin mitään kuulunutkaan.

Maanteiden kunkku Helminen parkkeerasi maastonvärisen kulkupelinsä keskelle pihaa tuttuun paikkaan. Kun se sattuu olemaan maastoon sulautuvaa väriä, niin siinäpä tököttäköön. Kolme viikkoa. Helmisen kaheskytäviijes kerta...


Karhutunturipäivä on ekayön jäläkiin ohjelmassa. Toivottavasti ei tarttisi sadekamppeita matkaan varata. Pakaaseista päätelleen niitäkin on tämä kakskytäkakspluskaks -porukka pakannut kehäkolomosen sisältä tänne kairaan.

Aamupuuron keittämiseen lähtemisiin Tukikohasta tähän.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Lisää tulipaikkoja.

Syksyn tullessa ja öiden sitä myöten pimetessä on asia, josta kannattaa tilaisuuden tullen nauttia. Se on tuli. Nuotiotuli ja ulkona. Ympärillä vain hiljainen Lapin luonto.

Seuraavien kolmen viikon aikana Ukka ja Mummeli tarjoavat tulistelumahdollisuuden Helsingin Steinerkoulun oppilaille. Tulipaikkoja Tukikohdassa on itse asiassa parikin. Tämmöiselle leirikouluryhmälle pitää tietenkin olla istumapaikkoja nuotion ympärille niin, että kaikki pääsevät istumaan.

Makkaranpaistoon, lätynpaistoon ja nokipannukahvin keittämiseen tämä iso tulipaikka sopii kuin nenä päähän. Ja polttopuusta ei puutetta tule.






Kasperi muotoili pari opettajantuolia erikseen, niin iltatulien valvonta on rattoisaa. Toivotaan, että revontulet antavat vielä oman lisänsä illanvietoille.

Tukikohasta poutakelejä toivomisiin tähän.