Ensikeklu.

Saattaa tuolla Keminmaan puolella muuan pikkupoika venähtää pari piirua miestenmittojen suuntaan, kun hänen vyölleen pujotetaan kiikkumaan takoteräpuukko tuppineen.

Puukkomestari Vasara Sallan Varpuseljän perimmäisiltä perukoilta tekaisi Ukan tilauksesta Loimulle puukon. Ja uniikkikappale siitä tietty syntyikin, kun puukkomestari tilauksen puukoksi puki. Kuusikulmainen kahva oli toimivan tuntuinen jo Ukankin käteen. Ja on siitä Ukan toimittamasta jatobasta saatu kappaleita pois juuri siltä kohtaa, mistä pitänytkin on.

Takoterä näyttää ihan ilimiselevästi siltä, että keklulla on lähettävä Vennään puolelle kauloja katkomaan. Taimenilta ja harreilta, tietty.

Ihan tuntuu puukkoa aikuisemmassa kädessä pidellessä, että taitaa Ukkakin tilata oman ison keklunsa rinnalle kuusikulmaisella jatobapäällä varustetun takoteräpuukon, jos me vaikka Loimun kanssa innostutaan kiehisiä vuolemaan. Pajua Loimu jo muutamalla harjoituskeklulla täällä viimo viikolla kuoriskeli, joten perusharjoitus puukonkäytössä on takana.

Perustaitoja valvottuna opettakoon Isäpappansa niin, että pakolliset ensimmäiset vahinkohaavat puukonkäyttäjän käsiin syntyvät valvotuissa oloissa.

Ootelkon keklu vielä virallista luovutusta Loimulle siihen asti, kun Mummeli käyttää kuuskulumaa muutamassa näytelyssä Sallapäivien tiimoilla heinäkuun kahennenkymmenennen seuduilla.

Tukikohasta puukkotilausta suunnitelemisiin tähän.

Punnertajapupun jälkikasvua...

Punnertajapupu on punnerrellut talven aikana ilmeisesti muuallakin kuin itsekseen, koska pihapiiriin on ilmaantunut tismalleen isänsä näköinen pikkupupu. Se on toimeliaan oloinen ja rohkea, eikä näytä olevan liioin ihmisarka.

Suolakivi oli sille liian kovaa kamaa takapihalla. Pari nuolaisua siitä, niin jopa puistatti. Ehkä se vanhemmiten tottuu pikkusuolaiseen makuun, kuten me immeisetkin.

Ukka on päättänyt opettaa tämän uuden Pikkupunnertajan alkajaisiksi muokkaamaan itse kasvimaansa. Vielä on käynnistinnaru sille liian korkealla.

Eikös olekin isänsä näköä ilimiselevästi...

Tukikohasta kasvisruokaohjeisiin tutustumisiin tähän.

Kaikki on kohta koettu ja nähty...

Ukan kokemusluettelosta puuttuu vielä ainakin synnytys, mutta tätä tämänpäiväistäkään ylläriä ei ole osannut ennakoida tapahtuvaksi. Pannuhuoneessa tämmöisessä isossa talossa sattuu ja tapahtuu, mutta tänään siis uutta ja outoakin.

Puulämmitteisen talon lämmityskattilan puhdistaminen on välttämätön vähintään kerran kuukaudessa, koska sillä lämmitetään vain ja ainoastaan käyttövettä. Sitä kuluu kesäaikaan reippaanlaisesti, kun päivittäin saunotaan ja astianpesukonekin pyörii kuumalla vedellä.

Koivumerkkiset puut ovat nokeavaa sorttia silloin, kun vetoluukkuja ei pelkän vedenlämmityksen vuoksi voi pitää pitkään auki. Kattilan 150 kW nimellisteho tärhäyttää vedet kuumaksi puolessa tunnissa, jolloin automatiikka sulkee vetoluukut, ettei pannuhuone muuttuisi höyryhuoneeksi.

Kahdelta puhdistajalta sunttien ja alakanavien raspaaminen ja harjaaminen vievät rapian tunnin. Ukka saa yksikseen aikaa kulumaan lepsulla työtahdilla parikin tuntia. Nyt oli Hirvi-Harri sunttimiehenä ja Kasperi kanteli tuhkat ja muut polttojätökset ulos.

Se ylläri odotti viimeisen luukun takana. Ukka kun avasi kattilahuoneen lattianrajassa sijaitsevan hormiluukun, niin nokisilla sormilla piti pari kertaa hieraista silmiä. Näky oli sen verran outo. Luukun takana oli lintu. Vesilintu. Ja kuollut kuin kivi.

Siinä se lepäsi viimeisessä leposijassaan nokka lytyssä rautaluukkua vasten. Siihen paikkaan ei pääsyä ole muuta kautta kuin toistakymmentä metriä korkean savuhormin kautta, eli akkatelkkä on mahdollisesti tehnyt pesäpaikkatutkimuksia, jotka ovat päättyneet onnettomasti. Ei ole havis riittänyt avaamaan valurautaluukkua. Eikä ole mahdollista avunhuutokaakatustakaan kukaan ollut kuulemassa. Eipä tuolla pannuhuoneessa normipäivänä viivytä juuri viittä minuttia kauempaa puiden lataamisen yhteydessä.

Palovammoja telkkä ei hormista päällisin puolin tarkasteltuna ollut saanut, mutta on kait noita nopeampiakin tapoja henkirievustaan päästä kuin edellä kerrottu. Rauha hänen muistolleen.

Tukikohasta tähän.

Ovia ei paiskota.

Onkohan täällä liikkeellä liikaa kulukijoita, kun Tukikohdan ulko-oven ovipumppu sanoi työsopimuksensa irti. Ovi alkoi paukkumaan sulkeutuessaan  jokaisella aukaisukerrallaan niin, että tärähdykset lopulta pudottivat räystäspääskyn pesästä lattialevyn pääportaille koristekiven päälle.

Semmoinen peli ei tietenkään vetele, vaan asia korjattiin. Ovea säätelee nyt uusi ehta ovipumppu, joten linnunpesät ja siinä sivussa tekohampaat pysyvät lunstissaan. Pääovi sulkeutuu nyt aavemaisen hitaasti.

Vävypoika teki vahingoittuneen pesän alle laudasta kevyen kenttävarmistuksen. Puoli päivää pääskypari oli sitä mieltä, että he eivät korjaustoimenpidettä hyväksy. Sitten kuitenkin järki voitti. Pesintäpuuhat jatkuvat.

Ukka rakenteli Retkeilymajan räystäiden alle jo kohta kymmenkunta vuotta sitten kaksi pääskysenpönttöä. Niiden materiaali on harmaata huopaa ja ohje saatiin muutamalta partiolaiselta, jotka kerran pitelivät täällä leiriään. Ukan rakennelmat eivät tähän päivään mennessä ole lintusille kelvanneet, mutta nyt niillä on ilmeinen asuntopula. Molemmissa Ukkapöntöissä on nimittäin tänä vuonna asukkaina pääskyspari. Nämä Ukan rakentamat pesät eivät putoa edes maanjäristyksessä, koska ne on niitattu noin sadalla ampuvan nitojan niitillä räystäsaluspuihin niin, että siellä ovat ja pysyvät maailman tappiin.

Olipa tänään pihapiirissä lintumaailman edustajana joku ehkä rastaanpoikanen. Lieneekö pudonnut pesästään ennen aikojaan, vai mistä pihalle vaelsi. Kovin oli linnunpoikanen pääskysten ja muiden kiusaamaksi ja hyökkäilyjen kohteeksi joutunut. Ihmeellisen epäsopuista porukkaa nuo linnut. Olisivat sovussa keskenään, kuten me ihmiset kaikkialla...

Toivottavasti tästä rääkätystä tipistä kasvaa voimakas yksilö maailman tuuliin...

Tukikohasta lintumaailman ihmeiden tutkimisiin tähän.

Poroluku pienenee...

Mummu pääsi kirkonkylään suuntautuneelta reissultaan melekeen kotio asti ilman vahinkoa. Mutta vain melekeen.

Tenniöjoen sillan jälkeen pyyhkäisi leirintäalueen pihaliittymästä juosten porotus niin vilikkaasti, että tuliteristä kesärattaistakaan ei jarrutuksessa hyötyä ollut, vaan kisura ja kova pelti kohtasivat reippaasti.

Porotuksen karvapeitteestä kuoriutui osa Ooppelin ulokkeisiin ikäänkuin vakuutusyhtiölle varmemmaksi vakuudeksi siitä, että törmäys on tosiasia.

Porokolarista tulee viipymättä ilmoittaa paikalliselle poromiehelle tai, jos sellaista ei ole kolarin osapuolella tiedossa, esimerkiksi poliisille. Sieltä kautta kulkeentuu tieto poroarviomiehelle, kuten tässä tämänpäiväisessä Mummelinkin vahingossa.

Ajoneuvon vauriot korvaa hirvi-palo-varkausvakuutus miinustettuna tietenkin omavastuulla, jonka vakuutuksenottaja kaivaa kuppeestaan. Poron korvaus hoidetaan ajoneuvon liikennevakuutuksesta poron omistajalle.

Porokolari ei aiheuta bonusmenetyksiä, eli vahinkoa ei missään tapauksessa kannata tai saa jättää tekemättä.

Ylimääräistä vaivaa nämä onnettomuudet aiheuttavat aina, eikä auto tai muu kulkuneuvo yleensä tämmöisissä peltikolareissa parane, vaikkakin ennalleen kolaria edeltävään kuntoon vakuutusyhtiö ne pääsääntöisesti tietenkin laittaa.

Mummelin asia on jo nettivahinkoilmoituksella laitettu Pohjolan käsittelyyn, joten homma rullaa eteenpäin yhtiön pillin mukaan.

Poron kohtalo tätä kirjoitettaessa tiedetään. Sen jalka oli katkennut mällissä niin pahoin, että poromiehet joutuivat siirtämään sen vehreämmille taivaallisille jäkäliköille.

Että tämönen tappaus tällä kertaa. Rutiinihomma näillä selekosilla. Yöunta tämä ei haittaa. Sallassa tämä toistuu noin joka toinen tai joka päivä jossain päin. Nyt Naruskalla.

Tukikohasta porsaspihvin sulattelemisiin tähän.

Kosken kohinaa...

Kalamiehen on joskus nähtävä vaivaa uittaessaan kanoottikalustoaan niille vesille, missä parhaiden kalapaikkojen arvellaan sijaitsevan. Ylävirtaan vetäminen ei ole rapakuntoisen hommaa, vaan vaatii kuntopohjaa ehkä enemmän, mitä Ukalla näillä vanhoilla päivillään on. Paluumatkat kalareissuilta onneksi tapahtuvat myötävirtaan. Silloin hiki tulee pintaan enintään tuskan muodossa, koska könkäät eivät ole suinkaan mietoja.





Kasperi ja Rauno saivat käyttää meloja alaspäinkin matkustaessaan. Kanootin pitää kulkea virtausnopeutta nopeammin, jotta könkäästä selviää kunnialla.

Video on kuvattu pikkupokkarilla, joten mahdolliset huomautukset kuvanlaadun suhteen voi lähettää Panasonicin Lumixia valmistavalle tehtaalle...

Tukikohasta tähän.

Montas sait? Yheksän.

Kuva kolmen päivän takaa. Kasperin sormista jäi yksi käyttämättä, kun niihin ripustettiin hänen päiväsaaliinsa. Harjuksista lyhyin oli 42 -senttinen ja pisin 48 senttiä. Mittaukset suoriteltiin tarkasti siitä syystä, että alle 40 -senttiset jätettiin kasvamaan.

Kaikki harjukset ovan pintaperhosaalista syönnökseltä. Apuvälineenä kalamiehen omien kalastusvälineiden lisäksi seisomisen mahdollistava kanootti. Ja näppärä haavimies, nimeltää tietenkin Ukka.

Tämä päiväsaalis jätettiin Iivana Nyhtänköljän pakastimeen. Iivana graavisuolaa harrin kerrallaan sitten, kun hänen pottumaansa Alakurtin tiilitalon varjossa alkaa tuottaa kesän satoaan.

Tukikohasta tähän.

Jäkäläkäläläkäläläkytämäkkää...

Linnuntietä Tukikohdasta on Tuntsa-Vaatsimajoen risteykseen matkaa puolenkymmentä poronkusemaa. Jos porotuksilla olisi vapaa kulku minne tahansa, niin ne saattaisivat siirtää laidunpaikkansa esimerkiksi talveksi näihin maisemiin, jotka kuvissa näkyvät. Aita estää kuitenkin rajan yli pääsyn.

Ihmisellä on aikoja, jolloin ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Poroilla olisi aidan takana harmaata jäkälämattoa. Suomen puolella esimerkiksi Naruskalla ei tämmöistä "mattoa" ole mahdollista löytää. Tai on sitä poroaidan ja valtakunnanrajan välissä pikku kaistaleella, mutta ei muualla.

Ei tähän tilanteeseen porotutkijaa tai biologia liiemmin tarvita. Venäjän puolella jäkälälle ei ole syöjiä. Suomen puolella on. Täplä ja sen kaverit.

On se jäkälikkö niin komiaa, että varsinkaan kuivalla kelillä ei ilikiä mennä matolle hipsimään, koska seuraavat sata tai ainakin muutaman kymmenen vuotta jäljet ovat näkyvillä. Jäkälän ollessa märkää se kestää hyvin päälle astumisen. Se ponnahtaa takaisin kuin ilmapallo. Rintauspaikoissa märällä kelillä poronjäkälä on niin maan perusteellisen liukasta, ettei sen päälle ole jalalla asiaa.

Jouluajan koristeeksi ja poron ruokintaravinnoksi tätä tavaraa löytyy mäntyvaltaisilta Venäjän kankailta vaikka kuinka paljon. Neliökilometritolokulla. Mutta se on siellä. Aidan takana.

Kotiuduimme eilen illalla tänne Tukikohdan jäkälättömiin maisemiin. Laittelen peräkärryn purkuhommien lomassa ja pyykkikoneen ja kuivausrummun rallattaessa lisää kuvamateriaalia rajan takaa, kunhan rästihommilta kerkiän.

Tukikohasta parisängyn patjalla nukkumiseen totuttelemisiin tähän.