Kalastusmuistoja kuvina Tuntsa-Vaatsimalta.

Tässä ilman pidempiä jorinoita muutama kuvatus täältä räntäsateen keskeltä. Lunta ei tullut ihan niin paljoa maahan, että lumitöitä olisi tarvinnut tehdä, mutta teltannarut ovat olleet lujilla kesämyrskyssä.

Kontio kulun päällä.

Erämaassa kun täällä Tuntsa-Vaatsimalla ollaan, niin kontio ei niin kovin harvinainen havaittava täällä ole. Ihan livenä tälle vuodelle ei karhua vielä ole nähty, mutta viime viikon perjantaisen tänne saapumisemme jälkeen käydessämme eilen Alakurtilla väkitäydennyksellä, oli sillä aikaa iso Metsän Kuningas tepastellut Palovartijanvaaran pohjoispuolella metsäautotiellä. Tassunleveyttä oli komiahkot 16 senttiä. Kuvat kertonevat loput.

Eipä taitaisi sylipaini kaverin kanssa kiinnostaa, vai mitä...

Paskajuttu.

Ruma sana otsikossa. Mutta välillä asiat on niin kuin sanotaan. Metsässä ei ole hankaluuksitta hoidettavissa vessatoimenpiteitä, mutta Ukka on kehittänyt kakkiasian toimittamiseksi kenttäkelpoisen menetelmän. Se on paskisteltta. Luontoystävällinen ja monivuotinen systeemi, joka fyysysenä toimenpiteenä varsinaisen toimenpiteen lisäksi vaatii vain lapion käyttämistä.  Maahan kaivetaan vaikkapa metrin syvyinen pyöreä kuoppa. Kenttävessanpönttö on rakennettu mustasta vankasta saavista, jonka pohjaan on tehty istuinosan mentävä aukko. Siihen on kiinnitetty styroxistuin, joka on pyllylle mukava. Saavi on siis suullaan maata vasten.

Vessan sisävarustukseen kuuluu kärpäsmyrkky ja tietenkin intiimipyyhkeet vessapaperin lisäksi. Ja lukemista. Lukemista siksi, että sääsket eivät toimenpiteitä haittaa, kun teltan sääskiverkko on kiinni. Verkon läpi voi toki katsella kaunista jokimaisemaakin, jos lehdet eivät kiinnosta.

Toimituslaitteiston katteena on soputeltta, jonka keskellä pohjassa on saavin mentävä reikä.

Tämä toimii kuin junan vessa. Tai paremminkin, koska pönttö pysyy paikallaan, eivätkä tarpeet mene kiskoille, vaan maan poveen.

Viikon kenttäoleskelun jälkeen pönttö poistetaan ja pestään. Teltta pakataan kuin mikä tahansa teltta. Ja systeemi on taas huollettuna valmis seuraavaa retkeä varten.

Kakkimonttu peitetään ja homma on sillä siisti.

Tuntsan kuvatunnelmaa.

Kuunnelkaa tarkasti, niin kuvat kertovat tunnelmista täällä Tuntsa-Vaatsiman jokiristeyksen leirissä...

Tuntsan tukikohta siirtyy nyt kalastamaan.

Kesä meni tulematta.

Kesäpäivänseisaus. Kesä kauneimmillaan ja lämpimimmillään. Aamu Naruskalla oli tavallaan lohduton. Vesisade ja lämpötila vajaat +5 astetta. Revi siitä sitten kesätunelmaa, kun ilmoitetaan päivän taas alkavan lyhenemään.

Tosipuheessa meitä ei haittaa. Kelit ovat sitä, mitä meille annetaan. Valittaminen ei auta, eikä mitään muuksi muuta. Pärjätään me täällä talvipakksellakin, miksei siis viidessä plusasteessa. Kylmästä ja tuulisesta säästä on hyötynsäkin: pihamaa on sääskistä vapaa. Karvalakkia nyt ei ihan tarvinnut esille kaivaa, mutta pitkähihaista ja pitkälahkeista tämmöisenä päivänä ulkohommissa pakko on päälle löytää.

Ja ulkohommia piisaa, kun huomenna Juhannusaattona on tarkoitus lähteä valloittamaan Vanhaa Sallaa. Kalastusjoukkue on hieman vajaa suunnitellusta, kun Venäjän konsulaatissa tökkii viisumin saannissa. Ja oikein kunnolla: Viikkoja haussa olleista viisumeista kaksi jäi lopulta tulematta ajoissa. Voitte vain arvella, miten semmoinen korpeaa niitä, jotka ovat viikkokausia keränneet kamppeita ja suunnitelleet kunnon kesälomaa kalastuksen merkeissä kalamiehen paratiisissa.

Meitä lähtijöitä on nyt kaikkiaan kymmenen. Seitsemän starttaa huomenna ja loput kolme tulevan viikon tiistaina. Omat pikku järkkäämisensä kaikessa tarpeellisessa leirielämään liittyvässä roinassa ruokineen, majoitteineen, venekalustoineen, vaatteineen, kalakamppeineen yyäm yyäm on. Silimät suittirenkaina on tarkistuslistoja käyty läpi. Vähän samaan tapaan kuin lentokoneen lähtörituaalit, kaikki on tarkistettava ja muistettava. Ja silti aina jotakin jää, mutta ei ehkä mitään ihan elintärkeätä.

Kaksi Bronkkoa ja yksi Toyotan lavaneliveto on lastattu lähes valmiiksi. Kaikkia pirssejä koristaa korkeimmalla katon päällä kanoottikalustoa, joka vaivattomimmin kulkee kattotelineiden päällä naamallaan. Kuormaliinat on oltava tiukalla, kun Alakurtin sotilaskylän pohjoispuolelle suunnistetaan tiettömille teille. Siellä äitevenättän tieurat puistelevat autoja ja tavarakuormia ja myös matkustajia kuin piru kerjäläistä, mutta sehän sitä kaivattua haastavuutta reissuihin lisää. Ja perille jos määränpäähän päästään, niin siellä vaivat palkitaan.

Vesisade keskeytti moneen kertaan peräkärryjen pakkaamisen tänään. Ilta pitää pyhittää suomalaiselle kunnon saunalle, jota ilman saattaa muutama päivä vierähtää. Ehkä Juhannussauna kuitenkin lämpiää telttasaunassa Tuntsajoen törmällä, jos retkeläisillä kalastukselta viitseliäisyyttä saunan rakentamiselle piisaa. Se näkee, ken elää.

Tukikohta jää Juhannuksen pyhiksi Rihlan yksin vartioitavaksi. Ensi viikolla tulee Kati perheineen päivystämään tänne kalaluvan ostajia ja kesämatkailijoita. Me Mummun kanssa pidämme rapian viikon loman, josta ehkä kuulette jotain sieltä korpien keskeltä, jos linkki ulkomaailmaan saadaan pelittämään.

Tukikohdan väki toivottaa kaikille rauhallista ja turvallista Juhannusta. Vesillä varomme mekin, varokaa tekin.

Tukikohasta +5,9 asteesta ja myrskytuulen vihmoessa, kesää odotellessa tähän.

Här är vårens första fluga. Eller var.

Kyllä voi ihmisen lapsen yö mennä pienestä pilalle. Täällä on kolomenkymmenen vuoden aikana totuttu sääskiin, mäkäräisiin ja polttiaisiin, eivätkä paarmat ole vieraiksi jääneet. Mutta yksi voi olla vielä viheliäisempi valvottaja. Toiset valvoo makuuhuoneessaan toisista syistä. Jotkut valvovat kärpäsen vuoksi. Sepä meinasi kesäkärpänen, että hän on herra ja hitalko tässä talossa, eikä anna Ukan nukkua. Kolmanneksi viimeistä yötä lakanoissa ennen puolentoista viikon telttajaksoa.

On sitä Ukalle periytynyt tuota noukkatoosaa sen verran, että se on ilmeisen mieluinen laskeutumispaikka kärpäselle. Ilmeisen parin tunnin ajanjakson puolenyön jälkeen sitä jalkapallo-otteluista väsyneenä jaksoi vain puolihorroksessa läpsiä ja huitoa laiskoja viuhuvia tappolyöntejä, jotka tietenkään eivät siivekkääseen koskaan osuneet. Ja oli se sitkeä sissi tämä yksi ja ainoa lajinsa edustaja. Eipä luulisi kenenkään nokan niin kiinnostavan paikan olevan, että sinne pitää koko ajan tutkimuksille pyrkiä.

Kahden aikaan mitta täyttyi. Oli tapahtunut asian vuoksi herääminen. Ukka haki keittiöstä Rautarantalan sponsoroiman muovirakenteisen kärpäslätkän. Ase mukana eikun uudelleen makkariin teurastus mielessä. Siis kärpäsen. Puoli kolmelta odotus palkittiin. Mutta eipä sitä elikkoa kiinnostanutkaan Ukan noukkatoosa enää, vaan se istahti siipiään putsaamaan nykyisen vihityn vaimon nenun päälle. Siinä se teki niitä perinteisiä kärpäselle ominaisia venytys- ja puhdistusliikkeitä, eikä Mummeli vaikuttanut tietävän asiasta mitään.

Pakko siinä oli miettiä, että jos tärhäytän tappolyönnin Mummelin läsiin tuosta vaan, niin aamulla alkaa papereiden täyttäminen erohakemuksen muodossa. Päätin, että ajan lentiäisen vielä kerran ilmojen teille. Rikollisella on tapana palata rikospaikalle, sanotaan. Siinä operaatiota tehdessäni tuli mieleen ajatus, että kaikista ne laulunkin tekee. Tosielämästä. Niinkuin se Jaakko Teppokin, kun se jossain römppäsveikkopiisissä puhuu jotenkin niin, että tässähän se enimmäkseen aika kulluu akasta kärpäsiä hätistellessä. Tai sinne päin.

Puoli tuntia vieri taas kesäyön yötöntä taika-aikaa, mutta kärpäsen hermo ei pitänyt. Se laskeutui
peiton päälle puolen metrin päähän tappokädestä. Se oli virhe. Pitkä aika ilman kärpäslätkän käyttämistä oli tehnyt saman vaikutuksen kuin Pitkämäen lepo hänen keihäskaariinsa: Ukan täysosuma päätti kesäkärpäsen elämän. Raaka peli, muttei tällä kertaa Ranualla. Raadosta ei katsottu aiheelliseksi ottaa kuvaa, eikäpä se luontokappale litistyneenä niin kaunista katsottavaa olekaan.

Tukikohasta kärpäsentappoase valmiina tulevaan yöhön yöpöydällä tähän.

Kivensiirtelykullerokoira.

Onkohan tässä meidän suomenpystykorva Rihlassa malmikoira-ainesta? Se kääntelee ja vääntelee kuin miehet koiruushäkissään niin suuria kiviä, että Ukka suurimpia niistä juuri ja juuri ilman maansiirtokonetta pystyy käsipelissä siirtelemään. Koiruus tepisi ja haukkui aikansa eilen omia aikojaan häkissään ja kas kummaa, yhtäkkiä se pyöri Ukan ja Kasperin jaloissa villinä ja vapaana.

Sepä oli napsinut aitauksensa ulkopuolella kasvavia kulleroita naamaansa. Ilmeisesti sen aterioissa ei ole riittävästi rehupuolta, salaatteja, kurkkua, tomaattia ja herneitä, ynnä muuta. Ilmeisesti pitäisi vielä tarjota kulleroitakin. Siihen Ukan ja muun talonväen älli ei ole piisannut.

Mummeli sai näpättyä karkauskaivuutyömaasta vauhdikkaan valokuvankin. Etukäpälien kynsiä ei meidän kullerokoiralta leikellä tarvitse, vaan se pitää kynnet sopivan mittaisina maata kuopimalla. Jos kohta ei liiankin lyhyinä.

Vastatoimenpiteenä, viimeisenä sellaisena toistaiseksi, Kasperi ja Ukka rakensivat karkailuseinustalle rautalankaverkkoesteen. Metrin levyinen poroverkko laitettiin kaksinkerroin maata vasten niin, että verkonsilmä päältä katsottuna on nyt noin puolen koiran menoaukon kokoinen. Eli sen ei pitäisi päästä verkon läpi. Verkon alitusmatkaa on toistametriä, eli sitä koiruus ei ihmisymmärryksen mukaan jaksa tai viitsi tai ymmärrä kaivaa.

Nooh, vuorokausi on luontokappaleella ollut aikaa pohtia tilannetta. Ja makeita kulleroita aidan takana ulottumattomissa. Ja tulosta alkaa syntyä. Jopa oli kullerokoira saanut verkonsilmien kautta kaivettua punaisia reikätiiliä kaksin kappalein häkin kulman alta. Perustuskiviä. Tiiliä se ei ollut vain kaivanut kulman alta pois, vaan varmemmaksi vakuudeksi kanniskellut ne hampaissaan koppinsa terassille. Taitaa ollakin tiiliskivipiski. Ehkä punatiilessä on sille tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita, tiedäppäs taas häntä. Tai jos se rakentaa itselleen vaikka takkaa, kekseliäs kun tuntuu olevan.

Ensimmäisen kerran kun kullerotiiliskivimaakivikoira pikistä nokkaansa häkin ulkopuolella ominpäin tulee näyttämään, niin se saattaa kohdata kaksi pyöreää reikää semmoisten mustien putkien päässä. Ainakin, jos myynti-ilmoitukset tai lahjoitusilmoitukset eivät tuo tulosta.

Tietenkin Ukka kuuntelee niitä viisaita, joita Tukikohdan tontin ulkopuolella asustelee. Vaikea tämmöistä asiaa on ratkaista, tai toisaalta ei. Koira on nimittäin tässä talossa hankittu monien värikkäiden vaiheiden jälkeen metsästysmomentilla. Siihen tarkoitukseen Rihlan kynnet ovat nyt lyhyenlaiset.

Tukikohdasta viiden tai kymmenen pisteen vihjeitä odottelemisiin tähän.

Tikapuita pitkin taivaaseen.

Vihtiiköhän tätä edes kertoa. Kaikenlaisiin kotkotuksiin sitä elon poluilla tottua saa, mutta kyllä välillä tuntuu, että ikääntyvien naisten keksimiskyky alkaa hipomaan yhettömiä. Tänä aamuna tuo puolihullu aviosiippa alkoi puhumaan, että pitäisi saada tikapuut. Semmoiset tikapuut, joita pitkin ei kiivetä mihinkään, eikä niitä laiteta mihinkään seinälle tai käyttöön. Siis tikapuut, joita ei käytetä, eikä tarvita. Ja pystyyn maahan. Siis maahan pystyyn. Ja tarvikkeetkin hänellä on jo valmiina. Katsottuna siis. Toteuttaja vain puttuu.

Ja se sama kaheli saa vielä koko hullunkurisen perheen tekemään noita aivoituksiaan. Kasperi alkoi sahaamaan tikapuihin poikkipienoja ja Ukka joutui toteamaan heinäpellon laidan heinäseiväskasasta puuttuvan kaksi seivästä. Mummeli oli ne näpistänyt. Ja liittänyt "omaan" omaisuuteensa.

Sitten me Kasperin kanssa rakennettiin ja kannettiin ne tikapuut Mummun osoittamaan paikkaan. Rautakangella hakattiin maahan metriä syvät kuopat. Millilleen piti reijät oikiaan paikkaan ja syvyyteen kaivaa, että tikapuut tulee vissiin kulmaan. Ja näkyy sopivasti pihalle. Hohhoijjaa.

Ukka hyräili silimät pyöreenä yhtä vahaa tuttua laulua, vaikka kukaan ei tällä kartanolla ole lotossa tai muussakaan rahnapelissä pitempän aikaan mitään voittanu. "Ja yhdet, huvinvuoks ei minnekkään..."

Nyt yhet hienot tikapuut vie kiipeilijäänsä kohti taivasta. Kuka niitä pitkin kiipeilee, tiedäppäs häntä. Mutta siinä ne tilatut tikapuut osoitetussa paikassa jämerästi seisovat. Kahdella jalalla ja neljä pienaa. Ja jos ette tätäkään uso, niin kait työ silimiäenne usotte.

Tukikohasta seuraavia kompeita ootellemisiin tähän.