Iivana ja Roosa remontissa.

Kesä pakkaa päälle. Talvikamppeet ovat näillä helteillä liikaa. Aikaa pitää koittaa seurata, vaikka täällä korpien keskellä elellääkin.

Kesähuoltotöitä oli tehtävä hellepäivän kunniaksi Tukikohdan portinpielessä. Jo talvella meinasi Iivanan selkä pettää lopullisesti. Nyt ei petä. Kasperi teki ortopedisiä liikkeitä moottorisahalla ja teki Iivanalle kokonaan uuden selkäruodon. Nyt äijä istuu ryhdikkäänä kuin nuoret poijjaat. Kasvojen ilmekin kirkastui selekeesti, kun morsiamelle puettiin kesäisemmät hepeneet ylle.

Morsiolle laitettiin varoiksi polkupyörä hollille, jos tulee mieleen lähteä kesäajelulle. Naruskantie ei vielä kaikin paikoin parhaassa pyöräilykunnossa ole, mutta routavauriot ovat paranemaan päin.

Kesäturismoilla on silloin tällöin tapana napsia valokuvia portinpielessä. Siitä muutama satunnainen matkailija välillä hoksaa, että Tukikohdassa pääsee kulkija vaikkapa saunomaan tai kallistamaan päänsä lakanoiden väliin. Tai saa täällä yöpyä vaikka omassa makuupussissa, jos semmoinen paremmalta tuntuu.

Toivotaan, että kesä jatkuu tämänpäiväisellä mallilla, koska nyt kukkii hilla ja samaa tekee mustikka täysillä. Lentäviä ötököitä pölytyshommiin vaikuttaisi olevan myös riittämiin, eikä välitöntä hallanvaaraa lupeissa ole.

Roosa ja Iivana ja muu Tukikohdan väki on täällä kesätunnelmissa. Mukaan mahtuu vielä joku muukin...

Tukikohasta Juhannusta valmistelemisiin tähän.

Tuntsakuume nousussa...

Tuntsanreissun valmistelut teettävät jos jonkinlaista. Ukan piti tulla lopettamaan anopin keittiöremontti tänne tekopitäjään, että saadaan peräkärry ja kaikki käsityökalut ja korjausvälineet Naruskalle. Monessa saa olla mukana, kun tämmöisiä reissuja valmistelee ja toteuttaa. Vai mitä arvelette siitä, että Ukka kävi tänään oikomassa muutaman hautakiven Petäjäveden hautausmaalla, että kehtaa käyttää niitä perintorahoja, joita muuan sukulainen jälkeensä jätti. Raha on kelvannut kaikille, mutta perinnönjättäjän hauta oli hoitamatta.

Ukka on aikanaan ollut hautausmaanhoitajana nöösipoikana. Silloin tuli kiviä oiottua ja kukkia istutettua sen verran, että vielä yli 40 vuotta myöhemmin homma oli hyvin selkäytimessä. Hautakivi on nyt passissa ja hauta kukkaloistossa, kuten näin kesän kunniaksi olla kuuluukin.

Tuntsareissuun tämä Petäjävedellä käynti liittyy niin, että Ukka toi Stratusamerikanrautansa tänne vaihtoon automaalari Ranen Broncon kanssa. Ukan rauta menee vuorollaan maalausuuniin, josta Ranen auto on pari päivää sitten tullut ulos. Ja komiana onkin. Kiiltää niin hemmetin hineesti, että raaskiikohan tuolla Vanhan Sallan ryteikköihin ajaa laisin, kun siellä sitä ei naarmuilta varjele erkkikään...

Mepä Mummun kanssa juonnetaan Bronkkoja Naruskalle tuplana...

Peräkärry on puolillaan Ukan remonttikamppeita ja toinen puoli on täynnä Hongkongintuliaisia. Sieltä Ukka haki ottivetoperhoja ja lujaa siimaa ja pari hyvää vetokelaakin, joilla suurimmat, jos ei muita, niin Tuntsan jänkäkoirat nostetaan rannalle.

Huomenna ehtoolla ollaan kotona. Jos hyvin käy, niin punavalkoisen Ranen Broncon lisäksi Naruskalle pitäisi kulkeutuman myös taannoin hommattu sinivalkoinen pielaveteläinen.

Ukan sääasemakin tenii Tukikohdan ollessa omasta väestä tyhjänä. Tai onhan siellä omaakin väkeä, niitä tiemurskemiehiä, jotka kohta asunevat vakituiseen Naruskalla. Heitä ei kuiten vaivata sääasemahommilla, joten huomiseen on kärsittävä ilman säädataa. Kuva sentään pyörii, joten elonmerkki on. Lieneekö ukkonen paukannut, eipä ossoo sannoo.

Täytyy kiiruhtaa Tukikohtaan pakkaamaan. Viikko aikaa. Juhannusaattona tulistellaan A.E.Järvisen rakastamissa maisemissa Vanhassa Sallassa, jos lunstiisa mennee.

Ketunkolokaivajakoira haluaa vapauteen...

Ja pääsee kohta kanssa, jos ei tapojaan paranna. Ukan omistuksessa oleva koiruus ei nimittäin juoksentele vapaana kartanolla ja varsinkaan kartanon ulkopuolella silloin, kun sen ei ole niin laillista tehdä. Ja poronhoitoalueella koirat on oltava aina kiinni tai omistajansa välittömässä hallinnassa, kuten esimerkiksi metsästettäessä.

Rihla on aloittanut entistä tehokkaamman kaivautumisleikin häkkinsä puukehyksisen verkon ali. Ukka on jo satsannut vähän helevetin monta kivikuormaa asiantilan korjaamiseksi, mutta koiruudella on aikaa ja virtaa kuopia aina uusia paikkoja. Ukka ei tämmöistä leikkiä leiki.

Tämän asian kanssa tullaan ihan kohta vakavampien tosiasioiden eteen. Lyödään koriin plussat ja miinukset ja sitten katsotaan, pääseekö koiruus pidemmällekin matkalle kuin ne puolipäiväsessiot, joita se tätä kirjoitettaesakin harrastaa. Porotukset ja muut metsän eläimet nimittäin tarvitsevat täydellisen rauhan alkukesän toimilleen. Linnut pesivät ja porotuksilla on vasapienokaisia hoideltavanaan.

Seurailkaa koirien myynti- tai lahjoitusilmoituksia. Tästä pahimmassa tai parhaimmassa tapauksessa saa joku kohta hyvän ja helppohoitoisen lempeäluontoisen suomenpystykorvan. Asuu ulkona kesää talvea, yötäpäivää. Ilmaisee kartanolle tulijat, mutta ei räksytä tauotta. Tottelee kevyitä komentoja. Ajaa ja hakee metsäkanalintuja ihan hyvin, mutta ei hauku niitä. Ei ainakaan vielä neljän ensimmäisen ikävuotensa aikana. Ei ole koskaan olut vihainen kellekään. Ei edes ruokakupistaan, kuten jotkut rotunsa edustajat ovat. Pitovaikeuksi aiheuttaa se, että ulkohäkki pitää olla raudotettu ja verkotettu alapuolelta niin syvälle, että tulee kaivuukelvoton kova maalaji vastaan. Kopin ei tarvitse olla lämmitetty. Kaikkiruokainen, eli syö mielellään ruuantähteet. Myös kaupalliset kaikki koiranruuat kelpaavat. Pieniruokainen, ruoka-annoksia säädelty ulkolämpötilan mukaan. Ei ole paukkuarka, eli metsästysominaisuudet saattavat vielä löytyä, jos isäänsä Roopeen tulee yhtään.

Rihlasta kiinnostuneet voivat hiljaa mielessään valmistautua sihen, että se saattaa muuttaa Tukikohdasta pois. Ei piikille. Eikä luodin ruuaksi. Ilmoituksia ei vielä oteta vastaan, mutta aletaan liikuskella niillä rajamailla, että omistajanvaihdos tulee kyseeseen.

Tukikohasta tähän. Niin ja karkuri on tältä päivältä kotona ja pentuhäkissään toistaiseksi. Sieltä se ei pentunakaan karkaamaan mahtunut, saati raavaana koirana.

Mistä puusta on puukonkahvat tehty?

Ukka pääsi yllättämään puukkomestari Vasaran. Mestari on tavallisen hyvä tunnistamaan ja tietämään kaikki jalopuulajit, mutta sattuipa käteen semmoinen kalikka, ettei oikea laji löytynyt tiedoilla, eikä vielä arvaamallakaan.

Auttaa piti Ukan, eikä vielä sittenkään puun nimi tutulta kuulostanut. Ensi kertaa kertoi kuulevansa. Jatoba. Jatoba ei härmäläisessä metsässä kasva. Eikä ilmeisesti koko Euroopassa, vaan ison veden taakse on mentävä. Ketä kiinnostaa Jatoba, voi lukea tiivistelmän Puukeskuksen oheisesta linkistä: http://www.puukeskus.fi/ideat-ja-ohjeet/tietoa-puulajeista/jatoba

Vasara pyöritteli känsäisissä käsissään jatobakalikoita. Puun painosta ja tiiviydestä päätteli mestari hetikohta, että jovain tästä kekluun periä syntyy. Mietteliäänä kyseli metsien mies, mistä Ukka puuta on taikonut. Salaperäisiltä Savon keikoilta tämä jalopuu tarttui matkaan. Ihan luvallista tavaraa. Ja lisäksi polttopuuta. Jollekin. Osa kiintokuutiosta kulkeentui monien värikkäisen vaiheiden jälkeen muutamalle puusepälle Jaalan Pyhäjärven rantaan siellä ideoitavaksi. Vasara sai hiukan pienemmän määrän, mutta lisää on luvassa, kunhan Ukka pääsee keskusvarastolleen tekopitäjään.

Kuluttavan kertoi puukkomestari talven olleen. Sisuskaluja kuluttavan. Luvalla sain miehestä kuvan ottaa, vaikka arvelikin käsivipran näkyvän kuvassa. Vannoin, että ei pysäytyskuvissa mitään näy. Ja olen minä miehen huonommassakin kunnossa nähnyt. Jos kohta paremmassakin.

Tervaa meinotteli alkaa Varpuselän ilmanlaadun parantamiseksi polttelemaan. Ja pihakartanoa siivoilemaan, kuten täälläkin päin tapana on, kuten suuremmassakin maalimassa.

Ukka tilasi kolme puukkoa. Niistä yksi keikkuu, jos hyvin käy, erään Loimun vyötäisillä sitten, kun hän on kypsä vaikkapa abborren kaulan katkaisemaan. Kahdelle muullekin puukolle on osoitteet tiedossa. Jatobaperäpuukko ja Vasaran takoterä on lyömätön pari, jos vanhat merkit paikkansa pitelevät.

Jatobaa on Ukalla sen verran omallakin kartanolla malliksi, että kuva tästä hienosta ja painavasta puulajista saadaan asiaa selventämään. Tämähän saattaa etelän herroille olla tuttua tutumpikin puu, mutta näillä perillä ensikertaa nähty. Ainakin Naruskalla ja Varpuseljässä.

Rautatammea Jatoba painonsa puolesta muistuttaa. Hienoja ja tasapainoisia kekluja on siitä odotettavissa, kunhan Vasara saa tervansa tulille.

Tukikohasta kekluja ootellessa tähän.

Naruskan perhotehtaan tuotantoa.

Kun ei oikein ole kalakelit, niin kalamies voi harrastaa lajiaan sisätiloissa. Tai eivät ehkä ihan kaikki kalamiehet sitä lajia, jota Kasperi harrastaa, eli perhonsidontaa. Siihen kun kaikkien nakit eivät taivu.

Onneksi Kasperi on sorminäppäryytensä perinyt äiteeltään. Taiteellisen näkemyksen hän vuorostaan on perinyt isältään. Tai ehkä se on liian rohkeasti sanottu. Menköön taiteellinenkin taipumus äiteen viilaan. Isänsä on enempi rouvin työn tekijä ja tyytyy enempi katselemaan kaunista, ei tekemään. Nauttimaan kauniista pystyy niinkin, vaikkei itse taiteilemaan.

Kauniisti sidotusta perhosta voi myös ottaa kauniin valokuvan asettelemalla teos sopivaan paikkaan valmiina. Kuvauspuolen tässä tapauksessa hoiteli Mummeli.

Nämä ovat niitä perusperhoja, jollaisilla Naruskajoen harjukset ja taimenet ja siiatkin saadaan vavannokkaan puistelemaan. Kalan väsyttäminenhän on niitä ensteksmukavimpia hommia, mitä housut jalassa tekemään pystyy...

On näillä ehkä nimikin, kuten ottiperhoilla ruukaa olla. Kasperi tekee perhonsa välillä mallin mukaan ja välillä malli tulee päästä.

Tukikohasta kalakelejä ootellessa tähän.

Punnertajapupu treenaa ja vaihtaa väriä...

Punnertajapupun peruskuntokausi ja lajiharjoittelu kesäkiertuetta varten on hioutumassa. Pupu asustelee nykyisin vakituisesti pihapiirimme autotallissa. Ukka viritti maalattian päälle viirakankaisen kokolattiamaton, joka on Punnertajalle erityisen mieluinen.

Uusia temppuja Pupu oppii pikavauhdilla. Ukan mallisuoritusten perusteella se tekee heti perässä, mitä neuvotaan. Jonkin verran on edelleen ojennuksissa toivomisen varaa, mutta kaikki palaset loksahtelevat paikalleen, kunhan harjoittelee. Ja taas harjoittelee.

Tukikohasta tähän.

Munat pataan, muttei haittaa.

Perämoottorikalusto ja kumivene piti eilen illalla pikaisesti käydä testaamassa Naruskajoen yläsuvannoilla. Siinä samalla tuli avattua keäkalastuskausi, vaikka olosuhteet eivät vielä ole vapakalastusta ajatellen ihan kohdillaan. Kesä on auttamattomasti kalenterissa jäljessä, koska kylmät säät junnauttavat oloja lähes paikallaan. Hyvä mittari kesän myöhäisyydestä on koivunlehti, joka pysyttelee puolikkaana täydestä koostaan.

Kovin oli vesi kylmää ja viime päivien sateiden ansiosta tulvassakin muutaman kymmenen senttiä. Mikäpä sitä jokivettä olisi lämmittänyt, kun keskilämpötilat junnaavat alle kymmenessä asteessa. Muutama tumma korento kellui vedenpinnalla, mutta kalat eivät niistä tuntuneet kiinnostuneita olevan. Kuten eivät olleet kiinnostuneita Kasperin muutamasta perhosta, joita venetestausreissulla malliksi lioteltiin.

Kolmannella nykäisyllä lähti jonssoni käyntiin talven seisokin jälkeen. Polttoaine on sitä supervallan lisäainelientä, joka perämoottorissakin pelittää mennen tullen. Kakstahtiöljy on kuitenkin sattuneesta syystä läntistä lähtöä.

Sorminäppäryys solmunteossa kesää kohti taas paranee, kun välinettä muutaman kymmenen kertaa kalareissua kohti valitsee ja vaihtaa. Ukka ei nakkisormillaan ilman silmälaseja pysty alkeellisintakaan solmua tekemään, joten huoltoasemakakspuolosia pitää olla taskut väärällään.

Parisen viikkoa on juhannusaattoon. Silloin pitäisi kalastusvälineiden ja vesikaluston olla timmissä Venäjän puolella rapian viikon ajan. Siellä ne solmut, perämoottorit, veneet ja erityisesti kalastajat tositestataan.

Tukikohasta kesän odottelemisiin munat padassa tähän.

Pese ja kiillota.

Jotkut näin kevätkesästä tykkäävät talven jäljiltä pestä ja kiillottaa vaikka autonsa. Tai moottoripyöränsä. Ukan ei kannata tehdä kumpaakaan. Autot rapaantuvat soratiellä minuutissa edeltävään kuntoonsa jo pikkusateen jälkeen. Ja moottoripyörästä Ukka vain haaveilee ja muistelee hataria muistikuvia selkää vasten puristuneista terävistä nänninpäistä. Kolomekymmentäviis vuotta sitten. Se siitä.

Onneksi on vanhoilla päivillä vielä jotain kevätputsattavaa ja kiillotettavaa. Se on sitä ajankulua. Huollon kohteena tietenkin säävermeet, joista on tullut Ukalle suoranainen kunnia-asia. Sademittari on sellainen peli, että se jos on tukkeessa, niin sademäärät eivät päde todellisuuden kanssa. Ukan sademittari on ympäri vuoden tuolla Tukikohdan katolla savupiipun vieressä. Se tekee puhdistamisesta ja kunnossapitämisestä entistä haasteellisempaa ja tarpeellisempaa.

Ohessa strutsinmunan kokoisen PeetBrosin sadekipon kuvat kipon ratekisten osien ollessa pestävänä ja kiillotettavana. Elektroniikkaan liittyvät osat Ukka tarkistaa sattuneesta syystä vain katseella. Sen verran uskaltaa osia irrotella tilapäisesti, että muistaa ne satavarmasti tökätä samoille paikoilleen takas sen jälkeen, kun irto-osat on pesty ja kiillotettu keittiössä.

Ei se tämän kummempi vehje ole. Taivaalta tulevan sateen se mittaa 0,25 millin erissä sitä mukaa, kun vettä mittaukseen tippuu. Ja hyvin on neljättä vuotta jo hommansa tehnyt. Talvella sulattaa sataneen lumen vedeksi lämpimässä pesässään ilmahormissa ja kesäsateen kerää suoraan mittanieluunsa. Ja ilmeisen tarkasti vielä. Tarkkuudella, joka Ukalle riittää.

Ukkapa tietää satavarmasti, että tänään tätä kirjoitettaessa on viimeisen tunnin aikana satanut 1,27 mm vettä. Vuorokauden aikana sitä on tullut 1,52 mm ja koko vuoden 2012 aikana 95,0 mm. Ja niin tietävät nekin, jotka sääsivujamme käyvät lueskelemassa.

Jos jollain on autossaan kiillottamisen tarpeessa olevia muoviosia auton ulkopuolella, niin Ukalta jäi strutsinmunan kiillottamisen jälkeen ainetta pulloon, koska tähän hommaan geeliä sai kuluman vain piipillisen. Lainaan kyllä ainetta hyvään tarkoitukseen, vaikkakin nykyautot ovat täyttä rautaa...

Tuulimittarin siirto- ja puhdistussuunnittelemisiin Tukikohasta tähän.