Laskijaispullasta ei tarvii vängätä Tukikohasa...

Aina net vänkää, kumpa on paree laskijaispulla, mansikkahillolla vai mantelilla. Son nyt ratkastu. Hillapulla on ainuva oikija laskijaispulla. Hillahillolla, kermavaaholla ja pääle vielä tomusokerija ja pakastehilla. Ja kuppi JuhlaMokkaa perkolattorista, nin jovain.

Leuhkaa laskijaista Tukikohasta toivottelemissiin tähän.

Asiaa rajavyöhykeluvista Rajavartiolaitoksen sivustolta.

23.02.2017 13.25

Rajavyöhykelupien myöntöperusteisiin tarkennuksia

Suomen ja Venäjän rajalla on rajavyöhyke rajarauhan ja hyvän rajajärjestyksen ylläpitämiseksi. Rajavyöhykkeellä liikkuminen ja oleskelu ovat luvanvaraista. Tieto rajavyöhykkeellä liikkuvista henkilöistä säästää Rajavartiolaitoksen valvontaresursseja. Rajavartiolaitos on viimeksi 26.9.2014 tarkentanut asiakkaille myönnettävien rajavyöhykelupien myöntöperusteita. Tarkennuksen tavoitteena on ollut yhdenmukaistaa rajavyöhykelupien myöntöperusteita Rajavartiolaitoksessa sekä varmistaa rajavyöhykelupaa hakevien yhdenvertainen kohtelu.

Lapin rajavartiosto yhdenmukaistaa omaa ohjeistustaan lupien käsittelyyn liittyen. Muutoksen jälkeen rajavyöhykelupien käsittely Lapin rajavartiostossa on yhtenevä muiden rajavartiostojen kanssa.

Rajavyöhykelupapäätöstä tehtäessä suoritetaan aina tapauskohtainen harkinta ja jokaista lupaa käsiteltäessä otetaan huomioon kaikki hakijan perustelut. Keskeisenä lupapäätöksen arviointikriteerinä on se, miksi toiminnan, johon lupaa haetaan, tulisi tapahtua juuri rajavyöhykkeellä, eikä muualla vastaavalla alueella rajavyöhykkeen ulkopuolella. Toisena merkittävänä tekijänä arvioinnissa on se, että luvassa annetun oikeuden käyttämisestä ei saa aiheutua vaaraa rajajärjestyksen ja rajaturvallisuuden ylläpitämiselle.

Rajavyöhykkeeseen liittyvään omistus- ja hallintaoikeuteen lupa pääsääntöisesti myönnetään. Lupa voidaan myöntää myös läheiselle. Rajavyöhykeasioissa läheisellä tarkoitetaan kaikkia sellaisia henkilöitä, jotka ovat jatkuvassa tai säännönmukaisessa kanssakäymisessä rajavyöhykkeellä asuinrakennusta taikka kiinteistöä hallitsevan kanssa. Yhteismetsän osakkuus itsessään ei oikeuta rajavyöhykeluvan myöntämiseen. Kun elinkeinon tai ammatin harjoittamisen täytyy tapahtua juuri rajavyöhykkeellä (esim. porotalous, metsätyöt), samoin kuin elinkeinoon liittyvään toimintaan asiakkaana ja vierailuihin esimerkiksi toisen henkilön kesämökillä, lupa lähtökohtaisesti myönnetään.

Harrastustoimintaan ei rajavyöhykelupaa lähtökohtaisesti myönnetä, ellei rajavyöhykeluvan hakija erikseen perustele, miksi harrastustoiminnan on tapahduttava juuri rajavyöhykkeellä, eikä muualla rajavyöhykkeen ulkopuolella. Perusteeksi ei riitä esimerkiksi harrastus- tai ansiotarkoituksessa tapahtuvan marjastuksen osalta rajavyöhykkeellä sijaitsevat hyvät marjapaikat, joten rajavyöhykelupia ei marjastukseen enää käytännössä myönnetä. Hirvenmetsästykseen liittyvä lupakäytäntö säilyy entisellään.

Rajavartiolaitos ei myönnä rajavyöhykelupien hakijoille oikeutta liikkua rajakaistalla tai rajavedessä kuin erityisestä syystä. Rajakaistalla tarkoitetaan Suomen ja Venäjän väliselle valtakunnan rajalle maastoon raivatun raja-aukon, valtakunnan rajan ja raja-aukon Suomen puoleisen reunan välistä aluetta. Rajavedellä tarkoitetaan rajaan rajoittuvassa vesistössä aluetta, joka rajoittuu valtakunnan rajaan ja poijutuksella merkittyyn rajaveden takarajaan. Rajavesi ulottuu 100 metrin etäisyydelle valtakunnan rajasta Suomen puolelle sisämaahan päin.

Rajavartiolain mukaan rajavyöhykelupaa koskevan asian ratkaisee se rajavartioviranomainen, jonka toimialuetta lupa pääosin koskee. Lapin rajavartiosto voi myöntää luvan Sallan, Savukosken, Sodankylän ja Inarin kuntien alueille.

Rajavyöhykeluvan sähköinen hakeminen tapahtuu osoitteessa www.suomi.fi tai www.raja.fi (lomakkeet). Kirjallisesti rajavyöhykelupaa voi hakea Lapin rajavartioston esikunnasta. Rajavyöhykeluvan käsittelyaika on yleensä muutamia vuorokausia, joka pyydetään ottamaan huomioon hakemusta laadittaessa. 

Tässä itärajan pinnassa kun asutaan ja elellään, niin rajavyöhykeluvat ovat meillä olleet voimassa lähes aina. Olihan tuonne Ukalla joskus oikeus mennä virankin puolesta.

En muista lähivuosilta, että paikalliset asukkaat olisivat ongelmia rajavyöhykkeellä liikkuessaan aiheutelleet. Olemme Mummelin kanssa täsmällisesti myös ilmoittautuneet Rajavartiostolle, kun olemme vyöhykkeellä käyneet. Vuosien saatossa ovat määrätyt marjastuspaikat ja sienestyspaikat tulleet tutuiksi tuossa takapihalla, kun asentopaikastamme ei rajalle ole kuin nelisen kilometriä linnuntietä.

Ukalta ei tipu liikaa ymmärrystä sille, että yhtenäistämisohjeella ei lievennetä rajavyöhykkeelle pääsyä täällä, kuten muutamana viime vuonna on onnistuneesti tapahtunut, vaan päinvastoin näyttäisi alettavan kiristelemään ruuvia ja hankaloittamaan ihmisten liikkumista laillisilla asioillaan. Yhtenäistämisen pitäisi nykyjärjestelmässä mennä niin päin, että täällä Lapin alueella hyväksi havaittu käytäntö otettaisiin malliksi myös etelämpänä.

Olenpa sitäkin mieltä, että kun Rajavartiolaitoksen resursseja koko ajan vähennetään, niin on ihan suotavaa se, että vyöhykealueella liikkuu silmäpareja, jotka ihan varmasti viranomaisille tiedottavat, jos jotain poikkeuksellista rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä havaitaan.

Tukikohasta seurailemisiin tähän.

Perruutusviikolle halavalla Kallelaan Naruskale!

Joka lunta kaipailee, nin sitä pääsee näkemääjjakokemaan Naruskala nyt, kussitä löytyy täyteen 80 senttijä. Hankikantova ei vielä ole kerinny tulla, eli mettäsuksien pittää olla pitkää mallija, jos hankeen hiihteleen aikoo. Tai lumikenkää pittää löytyvä jalloista. Linkoputsatuille mettäautoteille sensijjaan pääsee hihteleen silityspöyvälle. Ja vaikka lainaamaan Ukan ja Mummun esloja, joilla kunto kohuvaa kohisten.

Kelekkareitit on kunnossa kans ja niillon ajettu lähitunturiloille Karhulle ja Sorsalle sevverran, että urraa löytyy.

Naruskajojen alaosala ovvoimmasa pilikkikielto, mutta Siekan sillasta ylöspäin on neljättäkytäkilometrijä jokkee pilikittävänä. Suvantova piisaa. Ja kala alakaa herräileen päivämpitemisemmyötä.

Ja maaliskuu alakaa kohta lauhoisa merkeisä. TUOSTA NARUSKAN SÄÄENNUSTE pariks viikkova etiäppäin. Ei pahoja pakkasija ja aurinkovakin luppailee.

Nyt viikoks kolomellasattaa ja lyhvemmät pätkät viiskymppijä vuorokaus. Nuila hinnoila sisältyy hintaan lakanat ja pyyheliinat kahelle. Niija tieten kaikki polttopuut, jokka saa poltela takasa tai puulämpijäväsä saunasa.

Jääkairaa ja pilikkivehkeitä saa Tukikohasta lainaks, kuhan ostellee hiukan toukkaa koukkuullaitettavaks.

Tästei Lapilloma juuri halapene, eikä viettopaikka parane. KALLELAMMÖKKI  löytyy meijän nettisivuloilta, jokei sitä vielole nähäny. Siellonku herrankukkarosa erämaasa luonnon hilijasuuvesa. Autola pääsee talompäätyyn.

Kallelarrannasa voi joutessaakkuunnela vaikka Syväskönkään kohinata. Ja nauttija kunnon talavesta.

Tukikohasta varrauskirja auki tähä.

Viikovvarrelta.

Meikäläinen ei vajjaata viikkova pitemmälle taakkeppäin ihan tarkasti nykyvään ennää muista juurmittään. Aattelin kuitenki kokkeilla vajjaan viikon, että mitä sitä muistaa maanantaista lauvantaihin.

Maanantai oli kaheskymmenes päivä. Semmuistan, kunei ole elämässään aikasemmin tullu vaihettuva nimmeesä, nin tuona päivänä se virallisesti tapahtu. Rovaniemeltä tuli Maistraatista eilen virallinenki papperi, josta pystyy lukkeen nimevvaihoksen tapahtuma-aijjaks 20.02.2017 13:39:35. Sillon synty Naruskalle ei ihan täyven kympin poika Ukka.

Tiistaina tein hyökkäyksen entuselle työmaalle. Sielä viimesijään vetelee polliisilaitoksen kanslija, eikäpä kauvaa mene, nin lähtee polliisitki. Son semmonen tää nykymeno. Mutta vielä sai hoijettuva papperiasjoita, elikkä uusittuva passin ja muuteltuva samontein aseluppaan uuvet nimitievot. Passihakemuksesa näky ensmäästä kertaa Ukan uus allekirjootus. Kanslistitäti, entunen työkaveri, piti sitä ihan harossina.
Vielä samana päivänäku kotijo pääsin, nin laitoin vettoon ajokorttihakemuksen Trahvivirmasa. Soli kolomemminnuutin sessiojo konheella sejjäläkiinku oli pankinkautti tunnistautunnu heijjän sivvuillaan. Sieltä putkahti uus passikuvanaama ja äsken kirkolla kirjootettu allekirjotusnäyte ruuvulle. Jaeikun rasti ruttuun, että nimevvaihos. Ja kakskymppijä pankinkautti rahnaa. Jumankeuta, kunon heleppoo...
Tiistakiehtoona tuli sitten Loimun polovivammasta viestijä. Heti kippeyty Ukankippolovi myötätunnosta. Aina harmittaa ja pelottaaki, ettei lapsile tapahtuis mittään. Onneks ei tän vakavampata nyt.

Keskiviikko on saunapäivä. Mullon saunapäivä jokapäivä, mutta keskiviikko on vakkiintumasa puukkomestari Vasaran kylypypäiväks Sallasa muutaman vanhustentalon isosa saunasa. Ja samala Vasara tekkee kauppaostoksija kahhesa kaupasa, Koosa ja Aasa. Vasara saa toistaseks Leksuskyytijä ovelta ovele aina keskiviikkosin.
Ehtoopuolela tarkistelijja laittelin Puukkopostilehelle Vasarasta kirjottamaani juttuun vielä muutamat korjaukset ja valokuvija Vasaran puukkoloista. Saattaa ilimestyvä juttu heitin maaliskuun nummerosa.

Torstaki tais enimmäksee lipsahtaa sohvapottupenkkiurheilule, vaikken suomalaisesta hiihosta liijon ole kovimpaljoo välittänny sejjäläkiin, ku PetäjäPaavo luvennoi kakstuhattayks, mitemmeijjän poijjaat onkäyny talommiehevvastaanotola oikeen porukala.
Tekkiin sevverra talontöitäki, että ajjoin liiteriimmuutaman kuorman koivuhalakoja. Ja suunnittelin samala öljysäilijöijen alle korokkehija, jokka palopäälikkö määräs. Nyssenki sais tehyksi, kun öljy on poltettu alarajalleen.

Perjantakina tuli postitäti autollaan pihhaan. Hälloli taas siitä jakopirssistä takajarrut jumisa. Ajjoin sinne puolenkytäkastelukannullista kuumaa vesee, nin jopa pääs täti jatkaan matkaasa. Ilosena.
Niija hän toi samala postit sisäle asti köökkiin. Ja tuliki postija alakuviikon tillauksista. Tuli uus pankkikorttikokuva oleva ajokortti ja oikeela nimelä oleva haulikon hallussapittoon oikeuttava lupalappu. Neljäsä päiväsä molemmat tänne, son nopijaa touhuva. Kiitokset taitaa kuuluva Billypoijjalle Trumppilandijaan.
Laiton ajokorttikirjeesä olleseen pallautuskuoreen vanahan ison ajokortin, jonka mukana lähtee muutama vanaha kuva omista tenavista, jokkon kulkennu ajokortin taakke liimattuna sielä misä korttiki on lompakosa kulukennu. Uuteen ei taija sopija mittään kuvija. Näppäsin kortintakusesta kuvanki muistoks, ittelle ja tenavile.
IsäMatti tuli eilemmieleen montakertaa, kun oli ainaki täälä ihahhyvä Matimmyräkkä, ninko melekiin aina. Son Linko-Jarkolle leipää se.

Nytollaan taas lauvantaisa. Mummeli hyökkäs työmarkkinoilleen kirkole ja Hautakyllään. Ukka oottellee täälä Lintu-Penttijä yökuntiijja samala oveavvauksela taitaa tulla yöks muutama kelekkamies Rovanimeltä, kuhan päivämpyörivät tuola seittemänkymmenenseittemän sentihhangesa kelekkoinee. Tarttee valamistela niile päivällistä joutessaa.

Huomena kullatasen taas viikollääkkeet jakolootaan, niin pääsee alottaan seuraavata viikkosessiojota.

Tukikohasta Linko-Jarkkova oottelemissiin tähä.

Nimipäiväkaverilla liikut vähempänä.

Harrastaissa tapahtuu. Välillä kivempata, välillä ei nin kivvaa. Loimu ojjonkunaikaa harrastellu lasketteluva. Enole nähny kuin kuvija temppuilusuksila Kallinkankaala, sielä Paavolandijan omassa laskettelupaikasa.

Toissailtana sieloli kuiten tullu kaatumine Loimullekki. Soli menosa auttaan jottain toista kaatunutta, kunoli pyllähtänny itte. Ja siinoli polovesta kuulunu paukahus. Ja paukahus vääntyisä tarkottaa ylleensä sitä, että joku mennee rikki. Ja polovesa on jännettä ja kierukkaa sinne ja tänne.

Onneks asija on Loimun kohalla nyt tutkittu. On kuvattu magneetilla ja tavan röntgenilä ja kipsattu asiannmukasesti. Ja kipsi on kuulemma viimesenpääle, semmonen, jonka saa pois vaikka suihkunaijjaks.

Eilen ehtoola Loimu oli jo ollu pulukkamäjesä ja kouluunki pystynny, joten eikhän se siitä...

Eitää meitin nimppareita haittaa. Perjantaina viikompäästä jos ei tän vakavampaa välliin tapahu, nin juhulimma. Soli se kolomaskolomatta.

Tulimuuton mieleen polovenpaukahus ittellä. Mullakun paukahti toistavuojen poloven kierukkaleikkuun potemisejjäläkiin köökissä horjahtaisa, nin luulin ensalakuun, että nymmeni polovi lopullisesti. Mutta sepä menikippaikalleen, joten ei sepaukahus aina pahastaole. Mutta usseimmiten on, ninko Loimullaki.

Nuorela paranee varmaanki nopijamminko ikäimmeiselä.

Tukikohasta paranemisija toivottelemissii tähä.

Kohta on majapaikoista uupelo...

Nonni. Nyt Tukikohta sijaittee päätievvarresa. Kesä kun saa, nin alakaa rahviikki Naruskantielä. Kullaojan puttoukset on äänestetty Suomen satavuotisjuhulijen puttoukseks. Son semmone juttu, että kaikkijen suomalaisten pittää käyvä tämä kohe paikampäälä kattomasa.

Ukka perustaa tähä yhistetyn nokipannujaperkolaattorikahveepisteen, josta saa ostaa Mummelisämpyläkahveet tai tieten pijämmä koko aijjan saavillisen muurimpohojalättytaikinata asemisa, nimpaistamma puolemtrijä halaksasijaltaa olevija lättyjä. Ja pääle sentti hillahillova ja kermavaahtova.

Siinä jarru vonkuu Tukikohan portimpielesä, kylä näinon näkyleipä...

TUOSTA LIKKASEMALLA VOI LUKKEE JUTUN

Ja tuosa alla on Mummelin yks kuva malliks, mistä puhutaan. Sielon luonto hienoimmillaa...

Tukikohasta kesäryysistä ottelemissiin tähä.

Harvinainen vieras.

Ukka ei niin kovin harvinainen vieras ole Sallan kirkonkylässä Ruuhentien yhdessä talossa. Sinne kun pyörähtää kylästelemään, niin jovain kahveet kiehehtaa ja juttu lentää. Joskus vien, kuten tänäänkin mennessäni pikkuviinereitä, kun ajattelin juhlistaa uutta nimeäni, vaikka nimpparit ovatkin virallisesti vasta tuonnempana.

Mutta talon pihapiirissä vieraili täkäläisittäin harvinaisempi vieras. Ensin se näyttäytyi Ruuhijoen takana lumisen koivikon suojissa, eikä hyväksynyt Ukan sinisiä vaatteita, vaan paineli metsän suojaan. Isännän rauhallinen kantava ääni oli sille kuitenkin tuttu.

Kun Ukka sitten siirtyi talon portaita kohti, niin vieras uskaltautui jo pihapiiriin, missä sillä on vasittu ruokailupaikka. Kyseessä on varmaankin monivuotinen sama vieras, vaikka se välillä onkin pysytellyt täyden vuodenkin näyttäytymättä.

Toisella kertaa kännykkäkamerallakin ylttyi paremmin saamaan tämän sinänsä Sallassa harvinaisen eläimen tunnistettavasti kuvaamaan. Kotalankylässä elelee yksi pieni populaatio ja tiettävästi jossain Ahvenseljän suunnilla myös.

Metsäkauris elelee näillä korkeuksilla ilmeisesti ääriolosuhteissa, eikä ilman ruokintaa saattaisi selvitä pitkistä ja kylmistäkin talvista. Täällä näitä harvinaisuuksia ei useinkaan metsästellä, onhan meillä poroa ja hirveä pataan laittaa.

Tukikohasta tähän.

Kolomas kolomatta kemut pystöön!

Tul eilissäehtoona merkittävä ja mukava puhelu. Näkkiin puhelimesta, että tyttärempoika Loimu soittaa:

- Ukka täällä.
- Täällä on Loimu. Kuules Ukka, kun mulla ja sulla ei ole kalenterissa nimipäivää, niin voitaisko me päättää, minä päivänä me juhlittais yhessä nimipäiviä?
- Mulle kuules passaa tuommonen ihahhyvin. Mehän tullaan ensviikon perjantaina Mummun kanssa sinne teille, niin sehän vois se nimipäivä olla vaikka sillon perjantaina illalla. Laitettas juhulat pystöön ja ooteltas vaan, mitä kaikkee meille tullee nimipäivälahjoja. Mehän voijaan tehhä toivomuslistat ja saahaan varmaan enempi lahjoja kuin jouluna...
- Niin varmaanki.
- Ukan mielestä kolomas kolomatta on heleppo päivä muistaa. Juhulitaan sitä sitte joka vuosi.
- Joo. Se näyttää olevan Kaukon nimipäivä.
- Sittenhän on kolome sankarija ainakin, Kauko, Loimu ja Ukka...
- Heippa, Ukka
- Heippa, ensviikonperjantaihin.

Tukikohasta nimipäivää ja lahjuksija oottelemissiin tähä.

Loppuelämän ensmäänen päivä.

Sonnyt voimasa se nimemmuutos. Kari Antero on jo pyyhitty pois aika monesta tietopaikasta. Viralline väjestökirja tuntee ennää Ukka Santalan. Sukunimi pysytelkööt samana, mutta etunimille valakeni lähtö.

Huomena pyyhkäsen kirkonkylile ja työnnän entusesa työpaikasa passin silippurista lävitte. Ja tillaan uuven. Sitten ovvuorosa ajokortti, jonka saapi kotua tilattuva, kuhan on antannu järjestelmille uuven allekirjootusnäytteen. Non mallillaan nää nykysysteemit.

Saatavvielä viikompäivät vilikasta äänensuunnile, jos joku kuttuu entusela nimelä. Saattaaha sitä joku jäähä saamati tietova, että nysse kaheli on Ukka.

Ryyppäsimmä nykysevvihityvvaimon kansa tänhään minimunkkipossukahveet nimevvaihoksen kunnijaks. Muita juhulallisuuksija ei ole suunniteltu. Pappi tuskin suostuu kastaan uuvelleen, kunen kuulu kirkkoon. Nehän valakkaa muutonki nykyvään, ketä esmerkiks vihkaseeva. Ei kaikkija. Varmempaa ol ristijä ite ittesä näinä epävarmona aikona. Minen tartte pappija muullonku omisa hautajaisisa. Ja se on yhen kirkommiehen kans sovittuna. Jos se sattuu oleen hengisä vielä sillon,  ku Ukka lähtee täältä lopullisesti.

Kuuskytä vuotta piisaa hyvinki alakuperäselä nimelä. Ihanniinkauvaa ei taija tarvita Ukkana pyörijä.

Tukikohasta virallisemmi Ukkana tälle ehtoota lakanoijevvälliin kellahtamissiin tähä.

Kylymärreijän ympärilä.

Kaikkihan kumaarreijän tietää, mutta entäs kylymä? Leikki sikseejja asijaan. Avasimma pilikkikauven. Ei olis ehkä avattu vielä muuton, mutta parit harossit naapurit tuosta kolomenkymmenen kilometrin päästä kuttuivammeijät kyllään. Ja met Mummun kans tieten suostuimma. Olimma suostunneet jo, ennenko taivas lauvantakiaamuna repes ja oli maaliman hineoin keli. Tyyni ja sees. Sinistä ja valakosta kaikkipaikat täys.

Ja tie pohjoseen oli ko silityslauta. Just oli aura menny Tukikohasta pohjosta kohti, kulläksimma hurruutteleen...

Ylimmäsä kuvasa pilikistää Sorsallaki. Son se Sallan korkein tunturillaki, kiinni tuosa itärajasa. korkeus taitaa olla 629 metrijä, josen väärimmuista. Nytei käyty sielä, vaammentiin erikoisimmale lomakämpäle näilä seuvuilla. Son kaivettu maahan ja rakennettu hienoon holovirakennelmatsydeemiin viihtysät assuintilat saunoneen ja vermeineen. Ja pihapiiristä löytyy laavuva ja tulipaikkaa, ninko mettäsä ja jokivarresa kuuluuki.

Ja kumme oltiin saatu Juhulamokkakahveet kuksista ryypittyvä, nin piti tieten päästä pilikile isäntijen asentopaikan suvannole. Sinne Ukka ruotas parit avennot, yhen ensi ittelle ja sitten toisen Mummelile. Talovväjelä oli jo muutama avento valamiina. Jäätä oli puolisemmetrijä.

Ukallaki ommelekeen sävysävvyyn kamppeet tämmösele reisule. Siinä kaks näläkästä toisijaan narraa. Tai ei tuo jäämpäälä seisoskeleva joutava ole nykyvään nälissään, eikä liijon janossaan.

Methän ei keritty kauvaa morrija jojesa heilutela, kujjo pannuharri nous jääle. Talon isäntä sevveti. Neljäkytäsenttijä, eli mittaharri. Ukka ehti jo aatteleen, että kohta alakaa iltapäiväsyönti harrila. Mutta ei alakannu, Vaan alako puhelin soija. Sinne jäit isäntä ja emäntä harrija pannule suunnittelleen, kuppiti Ukajja Mummun lähtijä samontein puhelujjäläkiin menneen. Piti lähteeppikana ajjaan Kallelan hihtolomaisile jäläkijä Leksuksela sevverran, että pääsivä kaksvetopirssilä lomavviettoon, kunei MoilasJussi vielollu ehtinny Kuutsijänkälle väylää aukaseen. Ja vitilunta viistoista senttijä.

Ei lähetty ennää uuvelleen kylästelleen, vaampalasima kotijo. Mummeija jäi harri sevverran malakuttaan, että huomena kuulema pittää hänet viijä uuvelleen onkimmaan. Suaphan tuota kahtova, mimmoset kelit pukkelee.

Sielommuuten tän kylän rauhotusaluveen yläpuolela montakytäkilometrijä hyvää suvantova pilikkimisseen. Ja sielon ainollu isommat harrit, näimmeijjänekeske.

Tukikohasta toukat jääkaapisa huomista ottelemissiin tähä.

Soleppoika mikkään semmone,

jolla ei naskalija ole. En tarkottele mittään semmosta poijjannaskalija, kunei niitä ennää taija Ukale siunaantuva. Tarkootan ihan oikeeta naskalija. Semmosta, millä pystyy reikää pukkaamaan vaikka nahkaan.

Enolis muuton tilannu, muttako Vasara kehu viikolloppuna täälä tuppikurssillaa, että Ukala on ihan selekeesti suutarinkourat. Sievät pikkukätöset, joila nahka taipuu ja valamista syntyy.

No siitä kehumiestaku ilostaitkut lopetin, nin painelin torikauppijaijjen sivule. Ja sieltähällöyty naskali muutako hakusanaks näppäsin naskali. Ja tähet kumpaankippäähän. Tuli sieltä jäänaskalijaki, muttemmää semmosija tartte, kummulla jo on.

Soli tuommonen, ninko kuvasta näkkyy. Ja tullee postisa varmaanki lähisinä aikona. Ja isona pakettina...

Jaamistäkö päättelen, että tullee iso paketti. Son heleppo ynnätä, kuttännään soitti postijjakotäti, että Ukale on tulosa paketti. Nokummää tiijän, että tilasin Mummelile kameraan uuven akun, nin sannoin postineijolle, että puota se vaan postilaatikkoon nin ei tartte pihale asti kurvaila. Neiti arveli het, että eitää sovi. Eikä se voiskaassopija. Ihankumma juttu, miks net ei laittannu tuommosta akkuva kirjekkuoreejja nimi pääle.

Tuosa tuli taas hiilijäläkee nimmaanpirusti, ettei ensyönä tieten tule uni silimään. Mutta pirunko näile mahtaa. Naskali tullee tieten isola kuormapirssilä, ninko paineppesuri jokuaika sitte.

Näilä postipakettiloila on kuitenki kaikila tarkootuksesa. Ukka kuhtuu Vasaran tänne uuvelleen kyllään ja se saa neuvova Ukalekki, mitenkä naskalija käytellää. Sillonku tehhään reikijä nahkaan. Ja Mummeli ottaa tokumenttija kameralla, kunei näitä kukkaammuuton usko. Ja vielen tiijä, mitä tehen.

Tukikohasta maanantaista etteenpäin jollakimmuula nimelä essiintymissiin tähä. Ei kuiten Santalasta Suutariks.

Tykky pyssyy tunturisa.

Son semmosta helemikuuta tääläkin. Maaliskuusa maksetaan, sannoo anoppi. Ja häjjos joku tietää, kunon elämää nähäny parinvuojen päästä yheksätkympit.

Oli nimittäin eilissäehtoolla 4,5 astetta lussalla. Ja sen on täsä kairasa paljon. Onneks kuiten nin lyhyven aikaa, ettei jaksannu puotella Tukikohan lumitonneja maahan Linko-Jarkon vaivoiks tai pelastukseks, kuin vaan. Kallelasa oli puottannu puolet takalappeelta, mutta etulappeen kuuskytäsenttijä oli valunu alespäin vain muutaman hullun sentin.

Ilimatieteen laitoksela kunon tuo ennätysmittari tuosa viijen kilometrin pääsä, nin sielloli käyny 4,9 asteessa.

Karhutunturista näppäs Mummeli kuvan tojisteeks siitä, että tykkylumille tunturissa ei tuommoset lämpötilat täälä kahessasaassametrisä tarkota mittään, kun tunturinlaki assuu rapijassa viijessäsaassa. Eikä sielä näyttäs tuulikaan saaneen mittään aikaseks, vaikka vinkka puhalti nin helevetisti viime yön.

Sähköttä oltiin yölä kolomisen tuntija. Siks piti käyvä Kallelasakin käynnistelmäsä kameroita, vaikka eilen just kävin huoltoreisun. Eipä tuo haittaa. Nähtiin parit riekot maantielä. Son mukava asija se.

Kelekkailijoita piti laskeutuva Tukikohtaan ehtoola, mutta soittelivajjustiin, että yks kelekka on tehny tenät Sallasa, eikä tule kuntoon tännään ja tuskin huomennakkaan. Nyjjouvutaan Mummelin kansa syömään tupla-annokset hirvikäristystä ja puikulamuussija tännään ja vielä huomennaki. Noh, menneehä se paremmanpuutteesa. Mummeliku tekas viraile savukalasallaatinki. Ja paisto terveeliset hillomunkit uunisa. Ja jäläkiruuvaks vielä uunijuustova hillahillosatsilla. Nyjjoutuu Ukan uus ruokatorvilukko kovile...

Tukikohasta lauhaa pitelemissiin tähä. Velaks. Maksu maaliskuusa.

Ukka lähempänä kuin ikunakuunapäivänä.

Nimemmuutosasia näyttäis niksahtelevan pykälän kerrallaan etiäppäin. Nimilautakunta on istunu kokkouksensa kehäkolmosen sisäpuolella ja päättäny, että harossi nimi Ukalle on Ukka.

Hei!

Tämä käsiteltiin nimilautakunnan edellisessä kokouksessa, 31.1.17. Lähetin puoltavan lausunnon aikaisemmin tällä viikolla takaisin maistraattiin, eli nimilautakunta puolsi nimeäsi Ukka.

Ystävällisesti,

Joanna Grandell
Ylitarkastaja, nimilautakunnan sihteeri
Oikeusministeriö/Justitieministeriet
Eteläesplanadi 10 / Södra esplanaden 10
PL 25/PB 25
00023 VALTIONEUVOSTO/STATSRÅDET

Siinei kait sitten ole sen kummempia kuin ootella, millon Rovaniemen Maistraatti pistää asijata kirjallisesa muovossa tänne Naruskalle, nin Ukka pääsee ajokorttikauppaan, passikauppaan, pankkikorttikauppaan, kelakorttikauppaan ja vaikka mihin muuallekkin.

Tukikohasta uutta nimmee maiskuttelemissiin tähä.

Tuppioppipäivä Tukikohasa.

Meleko harvinaisija vieraita oli pyhäpäivän ratoks Naruskala eilissäpänä. Entunevvirkaveli Repa toi puukkomestari Vasaran tullessaan Tukikohan peräluokkaan, misä muutamasa tunnisa mestarin opastamana synty tuppija ja tallenneltiin samala työvaiheita kuvina ja viteopätkinä.

Mestari Vasarala oli matkassaa kolomen tupen tarveaineet nahkalaukusa. Oli naskalit, ompelulankoja, kuvijointivermeitä ja väriainehija. Oli liimoja, puristimija ja pyykkipoikija. Ja jottaimmuutaki, eli tietova asijasta pääsä ja taitavat käjet.

Muutama haukiputtaalaisellähettämä löytöpuukko jostaki jokivarresta oli Vasaran käsisä saanu uuven tupen puolvalamiiks tehtynä. Siitä mestari opasteli ensimmuutamija työvaiheitten kulukuja. Ja samala alako tupen valamistamine lehmännahkakappaleela, jonka mestari oli värjänny valamiiks pajuparkkiliemesä. Ensmääne nahka muuttu tupeks reilusa tunnisa. Ja toisen tunnimpäästä ja alun kolomatta jäläkiin tupesa oli jo kuvijotkin painettuina.

Tuosson kuvija jokivarspuukosta, jokoli opetusvälineenä. Son pikkunen vähäninko lastempuukko, jota mestari arveli kansallispukupuukoks. Kuvija on alla. Net on hiukka iliman mittasuhetta, kun tuo puukko luonnosa on tosi pien, oikee pikkupoijjan toivelelu.

Vasaran työnäytöksejjäläkiin oliki sitte Repavvuoro alottaa elämäsä ensmääsen puukontupen teko. Kyllä näki, etton mies käsitöitä harrastannu, vaikkei niinkääppaljoo nahkahommija. Paitti tieten noitarumpuja. Hyvin käytti naskalihommat ja tikkijen solomimine kästyönä. Ja kolomen tunnijjäläkiin oli, uskokaa tai äläkää, valamiina miehen ensmäänen tuppi. Ja komija. Sei meinannu itekkää uskova, että tuommone tuli tehtyvä.

Ukka kirjottellee Vasararreisusta juttuva Puukkoposti -nimiseellehteen täsä lähiaikona. Kertoilen tääläki tupentevosta lissää, kuhan Mummeli saa kuvasa ja viteosa jonkullaiseejjärjestyksee.

Tukikohasta näkemästäähhuulipyöreenä vähävvieläki tähä.

Joko se 112 löytyy puhelimesta?

Kirjoitin tästä asiasta kerran. Kirjoitan toistamiseen, jos joku ei vielä ole tätä sovellusta puhelimeensa asentanut. Asia putkahti tietenkin mieleen, kun tänään sattuu olemaan yksykskakspäivä.

Kerran tämä sovellus on jo muuttunut teoriasta käytännöksi, kun jouduin tilaamaan läheiselleni, eli nykyiselle vihitylle vaimolleni, sairasauton. Näytti soittohetkellä ja emäntää ambulanssiin apuna siirtäissäni, että taitaa lähteä viimeistä kertaa tältä kartanolta... Niin ajatteli potilas itsekin.

Kun soitin puhelimellani tuohon kuvassa näkyvään 112 -numeroon, niin ehdin kertomaan vastanneelle miehelle, että Kari Santala Sallan Naruskalta päivää. Muuta en ehtinyt sanoa, kun hemmo puhui muutaman sanan sanoen, että näytät soittavan osoitteesta Naruskantie yksneljäseittemän. Mitäpä siihen muuta sanomaan kuin että pitää paikkansa. Ja perään, että tähän osoitteeseen tarvitaan sairasauto. Tarpeen ambulanssille selvitin noin minuutissa. Ja kaveri painoi tiskistään nappia. Ja ambulanssi lähti liikkeelle.

Kuva on varapuhelimestani. Tarkkaavainen lukija huomaa, että se käyttää Saunalahden verkkoa. Oma käyttöpuhelimeni käyttää nykyään taas Soneran verkkoa. Varapuhelin on minulla siksi, että jos vakipuhelimeni yhteydet on poikki, niin vielä on oljenkorsi kokeilla varapuhelinta, josko sen kentät olisivat olemassa. Se on huutamista parempi vaihtoehto näinä langattomina aikoina.

Kuten asiaa vielä tuntemattomat huomaavat, näyttää sovellus sijainnin koordinaatteina paitsi soittajalle itselleen, myös soiton vastaanottajalle. Huippuhomma, sanoisin. Tästä voin kertoa tositarinan eräästä hyvästä kaveristani. Hän oli jossain Kainuun korvessa metsästämässä muutama syksy sitten. Hän sai siellä korpien kätköissä vakavan laakin. Onneksi pystyi nippanappa soittamaan puolitajuttomana yksykskahteen. Puheluun vastannut ihminen näki taas työpöydällään, missä soittaja sijaitsee. Ja sinne korpeen saatiin apu. Ja kaveri pelastui. Ilman puhelinta ja sovellusta olisi käynyt peruttamattoman huonosti.

Enempiä esimerkkejä ei tarvinne kertoa. Jos sinulla ei vielä ole tätä sovellusta, vaikka omistat älymallisen kännykän, niin NYT on sen sovelluksen lataamisen aika. Ilmaisen sovelluksen. Ja jos et vielä omista älykännykkää, niin saattaa kannattaa hieman tarkistaa, mitä hyötyjä sillä voi elämälleen saada vanhanmallisiin luureihin nähden.

Heristelen hiukan syyttävää sormeani Liikenne- ja viestintäministeriön suuntaan. Kuulin tai luin jostain, että sovellusta olisi ladattu alle miljoona kertaa. Mitä helvettiä?  Meitä on kuudetta miljoonaa! Suomalaiselle kännykkäkansalle pitää saada tietoisku, jolla tämä yleishyödyllinen sovellus saadaan ladattua kaikkiin niihin laitteisiin, jotka sovellusta pystyvät hyödyntämään. Kun tämä asia on kunnossa, niin sitten voidaan keskittyä vaikka autoveron poistamiseen...

Tukikohasta tämmöisin aatoksin tähän.

Tinttikin tykkää kursulaisesta...

Viljatuotteet ovat talvilinnuille kelpaavaa evästä vaikka leivän muodossa. Pakastimen puhdistussulatuksessa löytyi pari tuplastikursulaista, jotka Mummeli kiikutti takapihan tinttien syötäväksi.

Kuvat ovat eiliseltä, joka oli ensimmäinen keväisen oloinen päivä Naruskalla tälle vuodelle. Tintit selvästi paistattelivat välillä antaen auringon lämmittää höyhenpeitettä. Vielä ei kuitenkaan ole lemmenlaulujen aika, mutta kymmenen minuuttia päivässä on valon määrä lisääntymässä. Se laukoo kohta hormoonit hyrräämään niin linnuilla kuin ehkä jollain muullakin...

Tukikohasta malttamisiin tähän.

Päivä pitenee ja pakkasta pitelee.

Ei ennätyspakkasija, mutta sevverran, että saatii Mummelin kanssa issoin pakastin sulatettuva, kuttavarat sai muutamaks tunniks ulukoilimaan. Ukka joutu kiipeileen pitkästäaikaa tuulimittarille, jokoli keränny näisä kelivaihteluisa itteesä kuuraa nimpaljo, että pyörimiset oli niijjanäin.

Onneks oli kännykkä katolla matkasa. Sieltoli nimittäin kohtuuliset näköalat, kunei aurinko vielä meinaa pihale asti ylettyvä. Katole se paistaa jo komijasti.

Nyton pakasteet lastattu takas arkkuun. Ja tuulimittari pyörii kuurasta vappaana.

Tukikohasta seuraavaa aurinkopäivää kaipalemissiin tähä.

Hirvijauhelihapihvit Ukan tapaan.

Ei tule liikaa laiteltua näitä ruokaohjeita. Tämäkään ei välttämäti ole sen väärti, että tänne pitäis laittaa, mutta mullahan ei tunnetusti pää kiellä mitään.

Hirvenliha jauhelihaksi jauhettuna on maukkaampaa kuin sikanauta konsanaan. Makuasia, mutta meillä ollaan sitä mieltä.

Sulatin 800 grammaa hirvijauhelihaa pakkasesta. Muoviseen kippokupposeen laitoin mittaamatta kolmisen desilitraa kylmää vettä. Siihen sekoittelin kourallisen verran tavallista korppujauhoa ja saman verran semmoista maustettua korppujauheseosta. Lisäsin seokseen puolenkymmentä ruokalusikallista makeaa sinappia, puolisen desiä soijakastiketta, neljä kananmunaa, ruokalusikallisen mustapippurirouhetta. Nämä sekoitin ensin hyvin, jonka jälkeen vasta laitoin jauhelihan kuppiin.

Sekoitin sitten rautalusikalla koko satsin kunnolla sekaisin. Jos aineita mittaamattomalle käy niin, että seos vaikuttaa liian löysältä, niin siihen voi ripotella koko ajan sekoitellen korppujauhoja sen verran, että koostumus muuttuu jäykemmäksi. Jos seos vaikuttaa liian kuivalta, niin voipi lisätä vettä tai kananmunaa.

Tämän satsin kruunasin pussillisella mustaa emmentaljuustoraastetta, jonka sekoitin taikinaan ihan vihonviimeisenä. Joku kaipaa tämmöiseen vielä sipulia, mutta meillä menee mieluummin ilman. Sipulin voisi toki kuutioida sekaan tai vaihtoehtoisesti paistaa renkaina päälle se, joka sipulista tykkää.

Paistinpannulla voi mausteiden ja suolan tasapainon testata pienellä koepihvillä. Niin tein minäkin, mutta sattui möhlön tuuri, eikä tarvinnut tehdä muutoksia, vaan sai paistella pannulla sopivan rapean ruskeiksi molemmin puolin.

En käyttänyt paistamiseen voita, vaan paistomargariinia, vai millähän nimellä se Lidlin kasviöljypohjainen paistomömmö on. Hyvää vaahtoamaan pannulla, kuten kuvasta näkyy, mutta hyvin sillä pihvit paistuvat...

Pihvien kanssa laitoin uuniin isoja rosamundan uuniperunoita karkeasuolapetille, eli kevyt suolakerros uunivuokaan ja potut suolan päälle. Potut uuniin pariinsataan asteeseen rapiaksi tunniksi.

Hirvipihvien ja pottujen kanssa pöydässä oli sitä joskus taka-aikoina puheena ollutta paholaisenhilloa, joka on paprikapohjaista makiaa herkkua. Ja oli siinä pyhäpöydässä jotain kaupan valmista kaalisalaattiakin.

Pihvejä paistui kahden hengen huusholliin niin, että tänään paistelin paistinpannulla ohueksi viipaloituja rosamundapottuja kuorineen ja soijakastikkeella kevyesti maustettuina. Toisella pannulla kuumentelin edellä kerrottuja hirvipihvejä, jotka toiskertaan kuumennettuina olivat, jos mahdollista, vielä parempia kuin ensimmäisellä syöntikerralla...

Tukikohasta kokeilukommentteja mielellään kuuntelemisiin tähän.

Runeberginpäivän runoaurinko nousi.

Idästä aurinko nousee. Niin tällekin aamua. Mummeli matkusteli pyhäaamunsa ratoksi työsessiolle Sallaan. Työmatka taittui kuulemma rattoisammin, kun taivas antoi parastaan aamutuimaan.

Kuva on näppästy Kotalan entisen kaatopaikan paikkeilta, mistä ne aamuauringot naruskalaisille vielä tähän aikaan vuodesta näytetään, kun liikkeellä ollaan.

Tukikohasta taustakuva-ainesta tähän.

Puolpoliittinen tooli.

Tooli saattaa joskus saaha uuven elämän. Kaukaa hajettu, mutta Ukkaki on tainnu parikytävuotta sitte pelastaa palasen sallalaista sisäpolitiikkaa ja historijaa. Ostinnimittäin Tukikohtaa perustaisa kolomekkymmentä koivurunkosta selekänojallista toolija Sallan silloselta kansantalolta. Nämät saa harjavvarrela kytkettyvä toisiisakki, josei rivit meinaa muuton suorasa pysyvä.

Nytei Kansantalon paikalta ole muuta kerrottavvaa ku jonkullaine jätteenkerruupiste. Sonninko piste sillehhistorijalle.

Tää Ukan sillon ostama toolimalli on Kansantalolle saattannu kulukeentuva myös maatakiertäväle raalle aikannaan oisko ollu kaheksankytäluvullopula lähetetystä Karhuintalosta, jokoli Sallan Karhut -nimisen urheiluseuran kait pyhättö. Nää seurantalot ja kansantalot lienee kuopattu melekeen kaikilta paikkakunnilta Suomemmaasta. Ainaki Ukan kotiperiltä jo vuosijavuosija sitte.

Olokoommiten on, net toolit tuli aikannaan ostettuva iharrehelliselä rahala. Ja net siirty Tukikohtaan. Täälon istuttu niisä muutamatki kyläseurajjuhulat ja muut kinkerit. Ja osasta niiston tääläki aika jättänny. Ei kuiten tappeluisa, mutta muita pintarikkoja on aika monneen tullu. Ja joskus on poisteltu vanahemmasta päästä täälä, kunon osteltu soveltuvija tuoreempija persiinalusija.

Tuommonen se Kansantalon tooli oli vielä pariviikkoo sitte alakuperäsenä. Eipä tiijä, kekkä kaikki siinon ittiään viihyttänny ja politiikallaki kiihyttänny. Kansantalola ovvarmasti juhulittu ja kuunneltu välliin vaikka Hurrikanesija. Mutton varmaan haaveiltu vallankummouksestaki joskus, tiijä häntä.

Nuot kaks alempaa kuvvaa ollainattu netistä. Ohan se hyvä, että historijaaki joku ylläpittää ja taltijoi kuvija. Ukkakimmuistaa muutamakki juhulat joutunneen valavommaan tuola kenturala. Entisesä elämäsä virampuolesta.

No, mistähä arvelette tuommosele toolille tipahtanneen lissää elonpäivijä, jos hyvinkäy...Tietenki Mummeli, joka tuunaa iltojesa ratoks millon sitä, millon tätä. Nyt kynsisä pyöri jonkuaikaa virkkuukoukku. Ja tulosta synty. Anopintooli.

Kävimä viimoperjantaina pikasesti Tapijonkyläsä Raisan ja Kasperin pesuveen talosa. Mummeli halus Onnelan pirttiin oman toolin. Son oma tarinasa sekin. Etellisenkerran sielä käyvesä Mummeli tais seisovasta pöyvästä joutuva syömäänki seisoviltaan, kuse pirtti oli sillon hiukka remontivvallasa. Eisielollu kaikile muillekkaa persauksijen alle toolija. Mutta Mummu varmisti nyt omasa. Ja minijäki tais hyväksyvä sävysävvyyn tehyn uniikkitoolin...

Sielä se nimittäin istujaasa oottelee Tapijonkylän pirtin seinustala. Jos virkkuukoukkutooli kiinnostaa usijampanaki kipaleena, nin koukku on tallesa ja lankaa kaupasa. Ja Ukalla muutama, olisko kymmenkunta tooliaihijota vielä virkattavana. Tai muuton pikkuhilijaa suunnistamasa toolihajottamole tuoreempijen alta.

Tukikohasta virkkailemissiin tähä. Mallisuojaa ei ole hajettu, eikä hajeta.